tiistaina, tammikuuta 29, 2008

Maailman melkein seitsemän ihmettä

...eli mitä ranskalaiset jaksavat kummastella kerta toisensa jälkeen.

Minä olen ihmetellyt paljon. Sekä hiljaa pienessä päässäni, että julkisesti täällä Melkein Rajalla.
Annettakoon siis ranskalaisillekin tilaisuus ihmetellä:


5) ...sitä, että Suomessa ei aina ole kylmä. Äärimmäisen läpikulutettu ja silti niin tosi ihmettelyn aihe. "Mitä, onko teillä kesällä siis ihan niinku t-paitakelejä?" Samaan sarjaan kuuluu suuresti inhoamani ah-niin-vitsikäs "eihän sulla voi olla kylmä!" -heitto.
Kyllä, minulla voi olla kylmä. En ole yli-ihminen ja chez nous en Finlande kylmä ei ole märkää ja vaatteiden alle menevää.

4) ...lapasia. Ilmeisesti lapset kädessä ei voi tehdä mitään. Ei, koska eihän siinä ole kaikki sormet vapaina kuten käsineissä. Ei, vaikka kuinka yrittäisi selittää, että pyörällä ajaminen nyt vaan on lämpimänpää lapaset käsissä. Vielä oudompi ilmestus ovat korvaläpät, mutta niistä kerroinkin jo aiemmin.

3) ...polkupyörän jalkajarruja. Minulla on. Saksalainen pyörä ilmeisesti. Ooooh, sehän on kumma!

2) ...suolaista aamupalaa. Suomessa on aina välillä kuullut "yyh eihän aamulla voi syödä mitään makeaa" -lausahduksen. Täällä se muuttuu muotoon "eihän aamulla voi syödä mitään suolaista!" Tavat ovat tosiasioita tiukemmassa, ja annettakoon ranskalaisten kiltisti purra patonkinsa marmelaadin tai Nutellan kanssa.

Lopuksi vielä se suurin ihme:

1) ...leipäkone! Minulla on leipäkone. Kun puhun asiasta paikallisten seurassa, 90% kanssakeskustelijoistani olettaa minun puhuvan leivänpaahtimesta. Naaan, machine à pain. Pain niinku leipä ja machine niinku kone. Machine qui fait du pain, kone joka tekee leipää. Jossain vaihessa sitten tapahtuu valaistuminen: "Oh! En olekaan tiennyt että sellaisia on olemassa!"
Ja minä kun olen luullut, että leipäkone on ihan tavanomainen kodinkone.

Mutta tunsinpa aikoinani italialaisen, joka 23 ikävuodestaan huolimatta ei ollut koskaan nähnyt sähköistä kahvinkeitintä. Mutta se onkin sitten tarina erikseen...


kuva täältä

maanantaina, tammikuuta 28, 2008

Lasten ja lukutaidottomien kirjoja

Sarjakuva on Ranskassa instituutio, jollaiseksi suomalainen ei voi sitä ollenkaan käsittää. Suomessa sana sarjakuva sisältää konnotaatioita lähinnä Aku Ankkaan, Hesarin viimeisen aukeaman kolmen ruudun strippeihin tai nykyään Japanin Mangaan. Ranskassa sarjakuva on kaikkea tätä, mutta myös paljon enemmän... Sanoisin, että kokonainen maailma. Jokainen ranskalainen omistaa ainakin muutaman albumin, tunnista useampia s-kuvailijoita nimeltä, ja on jossain vaiheessa nuoruuttaan istunut kirjakaupan käytävällä syventyen enemmän tai vähemmän värillisiin ruutuihin.

Sarjakuva ei ole myöskään mikään yksinomaan lapsille lapsille varattu taidemuoto, vaan hyvinkin vakavasti otettava tapa elättää itsensä... ainakin jos lahjoja riittää. Kertovathan paikallisen (tai ainakin miltei paikallisen) sarjakuvan tasosta ja suosiosta jotain esim. sellaiset nimet kuin Astérix ja Tintti. Ne tunnetaan Suomessakin monessa ikäluokassa. Jostakin olin lukevinani (oi mikä lähdeviittaus), että lasten ja lukutaidottomien kirjat muodostavat nykyään noin 20% Ranskan kirjamyynnistä. Joten ehkä siellä joku lukutaitoinenkin aikuinen on kirjakauppiaan pakeilla käynyt...


Tämän kaiken johdatuksen tarkoituksena on puhua uutisesta, johon joku arvoisista lukijoistani lienee jo törmännytkin, eli Muumien viimeaikaiseen hienoon pärjäämiseen Ranskassa. Angoulêmessa järjestetään joka vuosi sarjakuvafestivaalit, joiden painoarvoa voi kuvailla esim. sillä, että kävijämäärä on noin kolme kertaa suurempi kuin Helsingin kirjamessuilla. Ja Helsingin messuilla käy vuosittain noin 70 000 henkeä.

Tänä vuonna Muumien ranskankielinen käännöskokoelma Moomin et les brigands voitti Angoulêmessa Essentiel Patrimoine -palkinnon. (Essentiel = oleellinen, tärkeä. Partimoine = kansallisomaisuus, kulttuuriperintö) Kirjasta ollaan myös julkaisemassa toista ranskankielistä painosta, ensimmäiset 4000 myivät jo loppuun.

Näin ne onnistuvat suom(enruots)alaiset korruptoimaan pienten ranskalaistenkin mielet. Ehkä minun ei enää kymmenen vuoden päästä tarvitse selittää erikseen, että mitä ne kummat valkoiset hahmot siinä mukini kyljessä ovat...

sunnuntaina, tammikuuta 27, 2008

Sangriaa ja outoja asukkaita

Muutaman päivän blogihiljaisuuteni on mennyt pyykkiä pestessä ja toipuessa.
Ei, en ole sairas, mutta tupaantuliaistunut.
Pidimme kampässä yhteistuparit perjantai-iltana. Paikalla oli kolme suomalaista, noin kolmekymmentä espanjalaista ja muutama ranskalainen vieraana omalla maallaan. Sangria aiheutti keittiön lattian tahmeutumisen jossain vaiheessa iltaa ja eteisen kokolattiamatto (en vieläkään ymmärrä miksi laittaa kokolattiamatto eteiseen) oli varsin muruinen vielä tähän aamuun saakka. Virallista tuparikuvaa odottaessa jaan teille todisteen siitä, että meillä on muitakin outoja eläimiä kuin kultakalat:



Yö meni sitten kuudestaan minun 14 neliössäni, ja pitkämatkalaiset lähtivät jo joskus yhdeksän aikaan Epinaliin auton katsastuksen takia. Tilanne oli hieman hämmentävä, mutta noh. En tiedä miksi juuri Epinaliin, mutta ilmeisesti auton katsastuttamisessakin on jotain sellaista ranskalaista, mitä minä en käsitä.

Huomenna, tai ylihuomenna, tai joskus lisää maailman noin seitsemästä ihmeestä.
Otsikko on siis keksitty, ja juttu muhii jossain oikean aivopuoliskoni vasemmassa alaneljänneksessä, muttei ole vielä valmis tulemaan ulos. Sitä odottaessa. Mennee kuitenkin vähemmän aikaa kuin eilissäiltana tilatussa pizzassa. Kahden tunnin odottelun jälkeen selvisi, että pizzat oli jaettu väärään osoitteeseen. Noh, se.

Muokkaus 29/01/08: Tässä lupaamani virallinen tuparikuva. Että neljä näin tervejärkisen oloista nuorta naista meillä asuu:

torstaina, tammikuuta 24, 2008

Hyvä päivä

Sori floodaus, mutta unohtui edellisestä / en vielä tiennyt, seli seli.

Tänään on selkeästikin hyvä päivä. Jo siksikin, että pääsen pesukoneen ääreen, mutta se ei suorastaan liittynyt.
Sain Maurelitalta kauniin tunnustuksen, You make my Day -läpyskän.

"Give the award to 10 people whose blogs bring you happiness and inspiration and make you feel happy about blogland. Let them know by posting a comment on their blog so they can pass it on. Beware you may get the award several times."
Kiitän, ja jaan eteenpäin. Ensiksi itselleen Maurelitalle ja Pligaablogille, joka kuuluu vakioblogeihini, ja joka varmasti jollakin tavoin motivoi minua aloittamaan julkisen kirjoittamisen.

Muutenkin, se on tuo sivupalkki, joka aika pitkälti kertoo, keiden sivuille eksyn useammin kuin joskus: Itävallan Tiia ei ole ollenkaan niin keskinkertainen kuin antaa ymmärtää, eikä tietenkään saa unohtaa toista alppimaalaista, Helvetian Annea. Helvetianmoista elämää on suorastaan ihastuttavan rehellinen blogi, iso hatunnosto sinne.

Arkielämän pikkusattumusten kuvaajista Tiramisua Milanossa on aivan ehdoton, ja gradusta huolimatta aurinkoa riittää Provencessa.

Ja jotta ei menisi ihan pelkäksi ulkosuomalaisuudeksi, kotomaan kamaralle palkinnot lähtevät Tiffanylle ja Grindwynille Jyväskylään.

---
Ainiin, ja sitten se unohdettu osio: Sain kirjeen Kelalta. Saan vihdoinkin opintotukea! Oli jo aikakin. Vuokraisännan kanssa on myös sovittu tapaaminen, eli kohta olen ihan laillisesti omassa kodissani. Pelottavan valoisalta näyttää.

Vuosi.. eikun päivä roskuudestani



Alavasemmalla itse Euroopan parlamentti.

Päiväni lisäksi pieni katsaus siihen, miten ranskalaiset kuluttavat: Paparazzit Bruno Mouron ja Pascal Rostain ovat päättäneet keskittää lahjansa ihmisten roskisten sisällön kuvaamiseen, ja kysesten kuvien julkistamiseen "Trash" -nimisessä näyttelyssään (Mikä mielikuvituksellinen nimi...) Mm. 20minutes julkaisi kuvia näyttelystä, niin rikkaan kuin köyhän Pariisin seudun asukkaan roskiksen sisällöstä.

Mikä suomalaista lievästi järkyttää rikkaan roskiksessa, on se hirveä muovipullojen määrä. Luulisi rikkaalla olevan varaa ostaa yksi Brita.. tai vaikka kaksikin. Raha ei selkeästikään takaa ympäristötietoisuutta.

keskiviikkona, tammikuuta 23, 2008

Tarttuvaa

Mitä näin tänään?
Kamikazekoiran.
Rekku Redford yritti sitkeästi hyökätä vilkasliikenteiselle kadulle autojen sekaan.
Onneksi hihnan toisessa päässä oli ihminen.


Mitä opin tänään?

- Mononukeloosista eli pusutaudista on vastuussa Epstein Barr –virus, joka tarttuu vain ihmisiin. Virusta kutsutaan myös nimellä HH4, human herpesvirus 4. Se saattaa myös olla osasyyllisenä joidenkin syöpien syntyyn. Laboratoriossa tulee helposti luulosairaaksi.

- Olen luullut, että sivistyneessä maailmassa terveydenhuoltohenkilökunta tuntee perushygieniavelvoitteet. Tänä aamuna radiota kuunnellessani totesin kuitenkin ettei: Pohjois-Ranskassa on annettu alerte sanitaire, terveyshälytys (?). Jotakuinkin 7500:aan ihmiseen tullaan ottamaan yhteyttä viidessä röntgenlaboratoriossa ilmenneiden puutteiden jälkeen. Väärin tehtyjä röntgentutkimuksia, löytämättömiä syöpiä, henkilökuntaa jolla ei ole tarvittavaa koulutusta. HIV- ja hepatiittivirusten tartuntariskiä, sillä esim. eturauhassyövän etsintöjä on tehty pahasti puutteellisin hygieniatoimin. (Tietämättömille kerrottakoon, että eturauhassyövän kuvaus tehdään peräsuolen kautta, ellen aivan väärin ole ymmärtänyt.)
Ei liene yllätys, että kyseisistä röntgenlabroista vastuussa oleva belgialaislääkäri ei toistaiseksi saa tehdä mitään lääketieteellisiin toimiin viittaavaakaan.
Ranskaa ymmärtäville uutinen esim. 20minutes:n sivuilla.


- Jos minä asunkin hienostokaupunginosassa, töitä teen kulmilla, joilla ei parane jättää polkupyörää ulos näkyville... vaikka kuinka lukossa olisikin. Yksi kollega kertoi juuri eilen tarinaa, kuinka pari päivää sitten muutama yläasteikänen nuori oli tullut sisään labraan, neulaa roikottaen: "Onko tää teidän? Tää oli tuolla talon takana."
"Tuota noh, ei varmasti ole, meillä ei täällä käytetä tuollaisia neuloja... mutta antakaapas se tänne, minä heitän sen menemään!"

Totesi jälkeenpäin, että y en a qui se shootent là derrière, kyllä niitä näkyy jotka itseään piikittävät tuolla takana. Ja kuvittelivatkohan ne nuoret, että labrassa verenoton jälkeen avataan ikkuna ja heitetään neula menemään...?

Totuus on, ettei laboratoriossa voi työskennellä, etenkään teknikkona, jos vainoharhaisesti pelkää tartuntoja. Minunkin on pakko lähteä siitä olettamuksesta, ettei täällä hirveästi ebolaa lentele... tai edes perinteistä influenza A:ta.

tiistaina, tammikuuta 22, 2008

Etsitään persoonallista pukeutujaa

Olipas tänään taas Äärimmäisen Tehokas Työpäivä ™.
Ensin Yhden kollegan läksiäiset, joissa tarjottiin hirveä määrä ruokaa. Sen kerran, kun minä edistyn aamulla tekemään itselleni munakasta lounaaksi, tulee joku ja tarjoaa ruoan! Ei ole reilua ei. (Kuvassa työpisteeni, ja tapa jolla pääsyni tietokoneelle blokattiin. Nih! Huomatkaa taustalla oleva katu-uskottava lammassikamuki!)



Iltapäivästä labran atk-järjestelmää pistettiin uusiksi, ja kaikki teknikot hoohailivat moilasina ympäriinsä, kun mitään automatisoitua ei voinut tehdä. Onneksi on aina olemassa bakteerit ja raskaustestit. Labrassa on tällä hetkellä lisäkseni muutaman viikon ajan toinen stagiaire, työharjoittelija. Vastaanotossa. Pieni, nuori, opiskelee sihteeriköksi, pukeutuu ruudulliseen jakkupukuun ja niihin pakollisiin korkokenkiin ja haluaisi mieluummin opiskella kampaajaksi kuin sihteeriköksi. Öh? Miksiköhän tuo sitten ei ota ja opiskele. Ihmisten motivaatioita ei aina voi ymmärtää.

Mutta sitten asiaan. Jokaisen itseään kunnioittavan teini-ikäisen tyttöihmisen pitää nykyään perustaa oma muotiblogi. Tai itseasiassa nykyään on jo sooo 2007 puhua muotiblogista; on vain tyyliblogeja. Ja minä en pidä yhdestäkään niistä, joista ihmiset pitävät. Persoonattomia, sanoi hän. Kovin H&M. Edes tukholmalaiskaimani ei sävähdytä.
Ainoa, jota luen satunnaisesti, on Sokeria kans.

Siksi julkisesti esitänkin viattoman pyynnön: Sinä, joka pukeudut ihan oikeasti parsoonallisesti, jopa oudosti, ja kirjoitat siitä huolimatta hyvin, perusta oma muoti/tyyliblogisi. Pelastaisit pienen ulkomaanelävan joka arkipäivässään katselee slim-farkkuja ja korkokenkiä aivan tarpeekseen. Minulle ei kenenkään tarvitse netissä kertoa mikä on viimeisin vaatevirtaus, näen sen kyllä omin silminkin.

Vaan loppuun, jotten jäisi muotityylibloggareita huonommaksi, esittelen päivän asuni. Farkut ostettu alesta kympillä joskus aikana ennen sotia, ja pusero aito ja alkuperäinen 70-lukulainen. (Vaatekappaleen kirjoja voisi tarkemmin kertoa vuotta, vaikkapa kommenttilaatikossa.) Kunhan muutun oikeaksi vakavasti otettavaksi bloggariksi, voin esitellä vaikka Uuden Kevätlaukkuni, Sannan tapaan. ;-D

maanantaina, tammikuuta 21, 2008

Reklaameja II

Noh nyt se on tämäkin nähty. Siitepölyallergia tammikuussa. Onpas vallan outo "talvi".

Mutjoo, sitten asiaan. Aiemman postaukseni kommentissa minua käskettiin kauniilla sanakäänteillä lopettamaan kitiseminen, joten päätin siirtyä matkailumainokseen. Ihan alkuun muutama kuvanen tästä kaupungista. Pari otosta kaivannevat kuvatekstejä. Se ruukku-ja-kuparilaatta -kuva on tosiaan tuosta meidän alaovelta, ja laatassa lukee, jotta palvelusväen sisäänkäynti Schumanninkadun puolelta. Och samma på alsacien. Hienostokaupunginosa joo.
Claire la-metteuse-en-scène taas on yksi kämppiksistäni. Piti ikuistaa tilanne jossa Claire syö jotain muutakin kuin paistettuja perunoita ja jauhelihapihvejä...

(Mosaiikki-idea varastettu Tiialta. Sori, mutkun ne sun on niin kivoja)




Muokkaus 4/2/2008: Koska täällä ei ole lj-cuttia, Strasbourgin oppaani löytyy livejournalista

Kalliita kiellettyjä hedelmiä

On ihmisiä, jotka päätyvät Savosta Jyväskylän kautta Strasbourgiin.
On ihmisiä, jotka päätyvät Strasbourgista Päijänteen rannalle.
Jopa takaisin kotikulmille palatessa saattaa iskeä lievä "tämahän nyt menee ihan typerästi" -kulttuurishokki.

Eräs jyväskyläläistynyt strasbourgeois totesi *tässä* kirjoituksessaan, että Ranska on jäänyt kivikaudelle ainakin matkapuhelinliittymien suhteen, ja se antoi minulle idean kirjoittaa köyhän opiskelijan päivittäistä elämää suuresti hankaloittavasta asiasta, eli rahasta. Tai oikeammin hinnoista.
Silmäys siihen, mitä elämä maksaa patonkia purien:

- Ne puhelinliittymät, ne puhelinliittymät. Minä olen vaihtanut liittymääni jo kolmesti näiden parin vuoden aikana, aina halvempaa etsien. Nykyinen Virgin mobilen liittymä ( puljun mainoksen voipi nähdä *täällä* ) maksaa kiinteästi 22 euroa kuukaudessa. Siihen kuuluu 75 minuuttia puheaikaa ja rajoittamattomat tekstiviestit maan rajojen sisällä. Puheajan ylittäminen ei juuri kannata: ylimenevä laskutetaan edullisella 0,35 euron minuuttitaksalla... Summa tuntuu melkoisen isolta minulle, jonka puhelinlaskut ylittivät Suomessa kaksikymppiä vain jos kävin ulkomailla.
Suomessa käydessäni saan aina hengenahdistusta dnasoneroiden mainosten edessä: "Miksi, oi miksi?"

- Asuminen. Vuokraviidakon ja etenkin ilmoitusten tulkitseminen on vallan mielenkiintoista puuhaa, ja vaatii ulkomaalaiselta vielä alkuperäisasukasta tarkempaa syynäystä. Vuokra-asunnon hinta koostuu kahdesta osasta: vuokra + charges. Sanan charges voi kääntää suomeksi esim. sanalla painolasti. Eli se summa, jonka joutuu asunnosta maksamaan kuluina vuokran lisäksi: isännöinti, roskat, lämmitys, tjsp. Pitää malttaa kysellä ja laskea mikä kaikki on painolastia asunnolla, summa voi helposti nousta satoihin euroihin vähän isommasta kämpästä. Ja tietenkin olla tarkkana ilmoitetaanko asunnon hinta ilmoituksessa charges comprises (CC) vai hors charges (HC)...

- Auttakaa minua ymmärtämään logiikka seuraavassa: Afrikassa tuotetaan hedelmiä. Espanjassa tuotetaan hedelmiä. Saksassa tuotetaan vihanneksia. Ranskassa tuotetaan hedelmiä ja vihanneksia. Afrikka, Espanja ja Saksa ovat maantieteellisesti lähempänä Ranskaa kuin Suomea. Silti kaiken keltapunavihertävän ja c-vitamiinia sisältävän hinta on täällä ihan karmea. Juuri mitään ei saa alle kahden euron kilo. Paitsi ehkä omenoita mutta olen allerginen, joten ei lasketa... Perunakilo maksaa keskimäärin 1,50 €. Banaanit kahden euron huitteissa. Sitrushedelmät noin 2,50. Tomaattien hinnoista ei sitten puhutakaan.
Suurin vääryys on kuitenkin kalliiden perunoiden laatu: mikä ihmeen hinku näillä on myydä vain ja ainoastaan pestyä perunaa? Johan sen jo lapsikin tietää ettei sellainen säily, ja jos minä maksan perunoistani 1,50 kilolta, haluan niiden olevan kunnossa vielä viikon päästäkin! Apus multaa mulle.

- Mutta myönnettäköön, etteivät puhelinliikkeet ole ainuita, joissa saan hengenahdistusta Suomenreissulla. Niin käy myös Alkossa. Yhden kelvollisen viinipullon hinnalla ostaisin täällä kolme. Alkoholin veronalennusta vastaan kampanjoivien lempislogan on "jos Suomessa alennetaan viinan/viinin/[insert sopiva alkomaholi] hintaa, kohta kaikki makaavat ojan pohjalla!"
Yrhmh.
Suomalaisten ja ranskalaisten mielenlaadussa täytyy olla jotain pohjimmaisia eroja, muutenhan tämä kansa olisi jo kuollut sukupuuttoon maksakirroosin takia. Ja kuvitelkaa, olutta saa ostaa jo 16-vuotiaana! Mutta minkäs sille pieni ja mitätön ulkomaanelävä mahtaa, jos kotosuomen verojensäätäjät eivät ole Raamattuaan lukeneet. Johan siinä opuksessa kerrotaan miten houkutteleva on kielletty hedelmä...

Jaah, kirjoitin sitten kaikesta muustakin kuin hinnoista, mutta menköön tällä kertaa. Lohdutukseksi toinen Voutch. Sori, olen ihan ihastunut:



- Mutta, sehän on ihan yksinkertaista: viime vuonna se oli 2 säkkiä vehnää.
Tänä vuonna, uusimman Kuninkaallisen veronalennuksen jälkeen, se on 5 säkkiä.

torstaina, tammikuuta 17, 2008

J'accuse!

Minä syrjin.
Polkupyöräilijöitä ikään, kokoon ja ihonväriin katsomatta.
Jalankulkijoita vielä enemmän. Paitsi tietenkään itseäni...

Ajelen käytännössä joka päivä pyörällä kaupungin läpi johonkin suuntaan, ja joka ainoa kerta aiheuttaa minussa patoutuneita agressioita:
- Jos kävelet neljän hengen seurueessa keskellä pyörätietä, minulla on oikeus soittaa kelloa ilman että tarvitsee palkokasvia vetäistä hengityselimiin. Herneytyisit vielä enemmän jos ajaisin päälle.

- On ihan mukava että ajat sillä pyörälläsi pyöräväylällä. Vastaantullessasi en kuitenkaan voi tietää mistä Englannista olet kotoisin, mutta informaatioksesi kerron, että Ranskassa on oikeanpuoleinen liikenne! Koskee myös pyöräilijöitä.

- On ikävää että kärsit kroonisesta niska- ja silmätulehduksesta, mutta jalankulkijuus ei oikeuta lopettamaan liikenteen seuraamista. On oikeasti kohtuullisen kettumaista kun kesken kävelyn teet u-käännöksen suoraan pyörän eteen tai leikit muuten vain nykytanssijaa. Toivottavasti et harrasta samaa ratissa olessasi.

- Kuusivuotiasta potkulautailijaa ei ole pakko ulkoiluttaa kaupungin vilkkaimmalla pyörätiellä kello puoli kahdeksan aamulla. Se saattaa oikeasti olla vaarallista, etenkin lapsukaiselle. Minä en omista kristallipalloa voidakseni ennakoida lasten kaikki aikomukset.

- Jos kävelet sujuvasti päin punaisia valoja, tööttäävälle autoilijalle on ihan turha syytää kirosanalitaniaa. Hän on oikeassa, sinä tällä kertaa väärässä.

- Ja extrana: dissaan myös syvästi sitä ihmistä, joka keksi, että puhelimeen voi laittaa mp3-soittimen kaiuttimella. Joka hiivatin kerta kun minä kuljen tramilla, samaan joukkoon mahtuu joku perssilmätön pentu (anteeksi kielenkäyttöni), jonka on pakko päästä jakamaan viimeiset hittinsä muiden matkustajien kanssa. Joku kerta sanon pahasti ja kahdella kielellä.
Suomeksi kiroaminen tehoaa aina.

Lopuksi tilanteeseen sopiva Voutchin piirros:



Psykologisi tässä hei! Luin juuri äsken blogiasi, ja viestini on seuraava:
Meidän pitää tavata mahdollisimman pian. Toistan, mahdollisimman pian.

keskiviikkona, tammikuuta 16, 2008

Sävyisästi liikehtivä

Palailin viime yönä yhden pintaan Sannan ja Ollin luota kotia, ja ensimmäinen elonmerkki (auto) näkyi varttitunnin polkemisen jälkeen... eiku, valehtelen, näin minä valkoisen kissan.

Senkin jälkeen ristinsielujen sivuuttamistahti oli noin kaksi autoa per kilometri ja joku satunnainen siksakkia kävelevä nuormieshenkilö.

Vaarallista ja vilkasta tämä suurkaupungissa eläminen.

---
Tänään minulla ei ole mitään fiksua sanottavaa, joten totean yksinkertaisesti, että luinpa eilen omaan nilkkaan osuvan vitsin. Ja siinä on jopa lampaita!

Eräänä lämpimänä päivänä paimen on kedolla kaitsemassa lammaslaumaansa. Kedon reunassa kulkee asfaltoitu maantie, jota pitkin upouusi Jeep Grand Cherokee lähestyy kovaa vauhtia. Auto pysähtyy jarrut kirskuen paimenen lähelle.

Autosta nousee nuori mies, joka on pukeutunut Bossin muodikkaaseen tummanharmaaseen pukuun. Jalassa hänellä on Armanin kiiltävät mustat kengät, päällään Marks & Spencerin Super Exclusive Sport -paita ja Club Vendir -solmio. Hän käyttää selvästikin Alaska Axis Ice Terminator -hajuvettä. Päässään hänellä on Bodylene Tiger-aurinkolasit, ranteessa kiiltää vedenpitävä Rolex.

Vieras kysyy paimenelta: "Jos arvaan, montako lammasta laumassasi on, annatko yhden niistä minulle?"

Paimen katsoo ensin pitkään vierasta, sitten sävyisästi liikehtivää lammaslaumaansa ja sanoo: "Selvä!"

Nuori mies käynnistää auton kojelautaan kytketyn tietokonejärjestelmän, liittää toisiinsa nokialaisen GPRS-kännykän ja Nokia Notebookin ja ottaa yhteyden NASA:n satelliittiin, joka juuri ylittää 50 km:n korkeudella sen maapallon alueen, jossa paimen ja vieras kohtaavat. Hän skannaa tiedot ympäristön maantieteellisistä pinnanmuodoista ja lähettää ne satelliitin kautta NASA:n keskustietokoneisiin ja siirtää saamansa tiedot Excel-ohjelman taulukkolaskennan tietopohjaan.

Sitten hän tulostaa 156 sivuisen raportin käyttäen auton kojelaudasta virtaa ottavaa Brother-minilasertulostintaan. Vieras kääntyy paimenen puoleen ja sanoo: "Laumaasi kuuluu tarkalleen 1586 lammasta".

Paimen vastaa: "Kah, osuit oikeaan! Voit nyt ottaa haluamasi eläimen."

Nuori mies ottaa laumasta yhden eläimen ja panee sen autonsa tilavaan takaluukkuun. Paimen katsoo vierasta ja kysyy: "Entä jos arvaan ammattisi oikein, palautatko minulle eläimeni?"

"Totta kai", vastaa vieras.

Ja paimen sanoo: "Olet laatuinsinööri ja teet työksesi konsultointia."

"Aivan niin", hämmästyy vieras. "Kuinka ihmeessä voit tietää ammattini?"

"Sehän on aivan yksinkertaista", vastaa siihen Paimen. "Ensinnäkin, tulit tänne aivan kutsumatta. Toiseksi, panit minut maksamaan tiedosta, jotka tiesin jo ennestään. Kolmanneksi, et ymmärrä elinkeinostani yhtään mitään.
Nyt haluaisin koirani takaisin."

sunnuntaina, tammikuuta 13, 2008

Tilavia neliöitä

Olisin mielelläni vieläkin lomalla. Elämä tuntuu koostuvan työnteosta, nukkumisesta ja junassa istumisesta. Viimeinen kylläkin lähinnä kaukosuhteilun takia. Kyllähän tämä tässä muuten, mutta ne viikonloput jotka vietän Nancyssa riipivät hermoja: 9 neliön asuntolahuoneessa kaksi henkeä, kiljoonan ihmisen kanssa jaetut wc- ja suihkutilat joita ei siivota viikonlopun aikana, ja keittiöt joiden neljästä keittolevystä joku ehkä joskus toimii... jos sisään uskaltaa mennä.

Ranskalainen Cité U, yliopiston asuntola on vallan mielenkiintoinen asumiskokemus. Itsehän kokeilin tilavaa yhdeksää neliötä seitsemän kuukauden ajan, ja sitten asuin hieman vähemmän ahtaissa 18:ssa neliössä reilun vuoden verran. Jälkimmäisessä oli sentään oma minikylppäri ja keittiöntapainen. Mikä mielenkiintoisinta, kyseisessä kalustetussa asunnossa ei ollut keittiössä ainuttakaan kaappia tai hyllyä. Kätevää. (Kuvassa siis keittiöni joka oli myös eteinen ja josta meni ovi kylppäriin. Oikealla oleva hyllykkö on oma ostos...)

Eikä kuitenkaan parannut kitistä. Meidän asuntolamme oli sentään kohtuullisen viimeaikaisesti rempattu, lämmin ja huoneissa oli jääkaappi! Niin, jääkaappi. Useampi kuin yksi Cité U Ranskassa pitää opiskelijat elämään ilman jääkaappeja. Eihän ne nyt kuitenkaan ruokaa osaa tehdä.

Tai pestä pyykkiä. Ja vaikka osaisivatkin, asia kannattaa tehdä mahdollisimman hankalaksi asennuttamalla 500 asukkaan asuntolaan yksi (1) pesukone ja yksi kuivausrumpu. Pesukone joka pyörittää ohjelman puolessa tunnissa ja kuivausrumpu joka pyörittää vaatteita tunnin.
Hmm, huomaatteko pullonkaulan?

Arkipäivän ongelmien jälkeen alkoivat helposti ketuttamaan omituiset säännöt. Mm. se, että vieraita ei saa olla iltayhdentoista ja aamukymmenen välisenä aikana. Yöllä ei siis saa majoittaa ketään. Missään tilanteessa. Vaikka kaikillahan niitä yövieraitakin on, ja käytävillä kuljeskelevat yövalvojat sulkevat silmänsä asialta. OK, vielä jotenkin tajuaa, jos asuntolaminihuoneen asukasmäärää rajoitetaan, mutta minun ymmärrykseeni ei mitenkään mahtunut sama ehdoton vieraskielto yksiössänikin. Olette aikuisia sitten, kun valmistutte yliopistosta. Siihen saakka haluamme tietää, keitä sängyissänne nukkuu!

Tokihan minua wanhaa ja itsenäistä suomalaista melkein loukkasivat moiset säännöt, mutta jossain vaiheessa tajusin niiden olemassaolon syyn: Kun herää kuukauden sisällä neljättä kertaa kolmelta aamulla palohälyttimeen, jonka joku koiranleuka on taas laukaissut, on vain parempi etten saa majoittaa luokseni väkivaltaisia henkilöitä. Koiranleualle voisi käydä huonosti.

Asuntolaelämä. Ei koskaan enää, kiitos.

keskiviikkona, tammikuuta 09, 2008

BBC-klooneja ja ortografia-ahdistusta

Olipa kumma ilta eilen. Roséviinissä Sannan ja Ollin seurassa ei sinänsä ole mitään kummallista, mutta ilta muuttui tavallisuudesta poikkeavaksi sitten, kun avasimme telkkarin ja jäimme katselmaan Al Jazeeraa. Kanava näytti huomattavasti länsimaalaisemmalta kuin odotimme, ja iso osa toimittajista siltä, etteivät ole pohjoisafrikkalaissukujuurista kuulleetkaan.
BBC-klooni, jolla on arabihenkinen logo.
Mutta siis joo kaikenkaikkiaan uteliaalle uusi kokemus. Kanavan nettisivuja tänään lueskellessani totesin, että hulluja näyttävät olevan kristitytkin : Joukkohurmos on pelottava asia, vaikka kohteena olisikin musta Jeesus.


Myöhemmin lueskelin muutaman kuukauden takaista Cosmopolitania, ja aloin vakavasti epäilemään kyseisen Äärimmäisen Vakavasti Otettavan Naistenjulkaisun toimittajien ammattitaitoa. Paitsi, että teksti oli kehnoa, lehdessä myös esiteltiin aukeaman verran Pariisin laidoilla olevaa Saint-Quenin (sic!) kirpputoria. ( Oikean kirjoitusasun voi tarkistaa vaikka *täältä* )
Voi huokaus.
Lisäksi on aina vähän harhaanjohtavaa kutsua St-Ouenin markkinapaikkaa "kirpputoriksi". Suomalaisen mielikuva kirpputorista on sekaisia myyntikojuja, vanhoja luistimia ja euron lastenvaatteita. St-Ouenissa on lähinnä Kiinasta tuotua halpamuotia ja antiikkia. Siis ihan oikean antiikin hinnoilla.

Pitäisiköhän tarjoutua Cosmon ulkomaankirjeenvaihtajaksi? Eilen lukemani pätkän tasoista sälää saisin minäkin kirjoitettua. Ja vaivautuisin toisinaan jopa tarkistamaan nimien ortografian ennen jutun painoon lähettämistä...

maanantaina, tammikuuta 07, 2008

Olipa kerran...

pieni paha noita, Känkkäränkkä nimeltään.
Se huvittelee syömällä rusinoita
ja iskemällä kepillään.


Jahas.
Olen ihan selkeästi Ranskassa.
Lehdessä luki, että nyt siitä yhdestä ex-mallista tulee ihan virallisesti maan ensimmäinen nainen. Lumikki ja yksi kääpiötä.
Asiasta pitäisi ilmeisesti olla jotain mieltä, mutta minulle on ihmeen sama. En tunne vielä itseäni tarpeeksi ranskalaiseksi ollaksi muuta kuin huvittunut moisista kuvioista.

Koska haluan sitkeästi antaa itsestäni relatiivisesti presse peoplea intelligentimmän kuvan, voisin diskuteerata vaikkapa... ranskan kielestä.

Neljännesvuosiadan täyttyessä sain lahjuksia, ja niiden joukossa oli kaksi armaan L:n lahjoittamaa kirjaa. Hiljainen vihjailuni oli mennyt perille. Pääsen viimeinkin opiskelemaan ranskaa hieman hupaisammalla tavalla.

Erik Orsenna, Académie françaisen eli Ranskan Akatemian jäsen on männävuosina kirjoittanut kaksikin lyhyehköä romaania, joiden tavoitteena on opettaa ranskaa niille pienille ranskalaisille jotka eivät sitä oikein osaa. Tai osaavat ja haluavat oppia paremmin.

Sisarukset Jeanne (10-v) ja Thomas (14-v) haaksirikkoutuvat matkalla Ameriikkoihin, ja myrsky vie heiltä kaikki sanat. La grammaire est une chanson douce kertoo sanojen etsimisestä ja siitä, kuinka Monsieur Henri opettaa mystisellä saarellaan pienet suojattinsa paitsi suojelemaan sanoja, myös pitämään kieliopista. Les Chevaliers du Subjonctif jatkaa itsenäisenä osana edellistä. Sisarukset joutuvat pakenemaan hirveitäpahoja diktaattori Nécrolea ja Madame Jargonosia Subjunktiivi-saarelle, sillä pahikset meinaavat laittaa kielen järjestykseen. Eihän se passaa, että ihmiset käyttävät enempää kuin tiukasti tarpeellisia viittä- kuuttasataa sanaa...

Lyhykäisen esittelyn jälkeen voisimme esittää olennaisen kysymyksen: Miksi kouluissa luetaan yhä vielä mieluummin Phèdrea, joka... ömmm... antiikkisuudessaan tappaa uteliaammankin 15-vuotiaan kielimielenkiinnon?




Eiköhän joku kirjakauppa suostu tilamaan opuksia teidänkin pienelle ranskanlukijallenne...

torstaina, tammikuuta 03, 2008

Vaihtuihan tuo

Vaihdoin numeron vuoden perässä nostalgisissa tunnelmissa Jyväskylässä. Tai siis, muut olivat humalassa, minä ainoa nostalginen... ja humalassa. Odotin jotain eksoottista, mutta Suomesta onkin tullut oudon kansainvälinen maa: ruokapyödässä tortilloja, pizzaa, tarte flambéeta, fetapiirakkaa. Selkeästikin olemme saaneet yliannostuksen ruisleipää. Puhuin paljon suomea ja vähän ranskaa ja aamupalalukemisena oli tämänvuotinen Boui-Boui, joka selkeästikin on lihonut ja paljon.

Uuteen vuoteeni kuului myös kohtuullisen hävyttömän "kansantanssiesityksen" seuraamista ja "Lähdin jatkoille. Palaan pian." -lappu jonka jättäjä palasi aamukymmeneltä.

Vaan säästän armaat lukijani yksityiskohtaisemmalta selvitykseltä.

Halusin vain toivottaa kaikille parempaa vuotta 2008 ja ilmoittaa huokuvani vielä. Strasbourgin kirjeenvaihtajanne raportoi kunhan pääsee takaisin melkein rajalle.