Torstai-illan huumaa

Mitä pitää tapahtua kaupungissa, jotta alkoholin myynti ja kaikenlainen julkinen juominen kielletään kokonaiseksi vuorokaudeksi? Myynnistä 350 euron sakot, ja julkijuopottelustakin tuntuva summa tahi jopa putkareissu.

Jalkapalloa.


Noh, ei nyt kuitenkaan ihan mitä tahansa jalkapalloa, vaan Mestareiden liigan ottelu Nancy – Feyenoord. Kyseinen F. tulee jostakin päin Matalia Maita, mikä lie Hollannin liigan mestari. Joka tapauksessa, olivat täällä pelaamassa myös kaksi vuotta takaperin, ja kannustusjoukot aiheuttivat sellaisen tuhon kaupungilla, että tällä kertaa monsieur le préfet päätti ottaa ja kieltää kaikenlaisen alkoholin vähittäismyynnin. Torstaista aamukymmenestä perjantaihin aamuviiteen.

Liikkeelle laitettiin myös tuhatkunta poliisi-ihmistä.

En ole muuten ihan hetkeen nähnyt yhtä hiljaista torstai-iltaa tässä opiskelijapitoisessa kaupungissa. Puolet puarhuoneista piti ovensa tiukasti kiinni, ja lopuissakin näkyi vain muutama hassu ruokailija.

Emme menneet katsomaan ottelua, vaikka stadion ikkunastamme näkyykin.
Sen sijaan meinasimme olla hurjia ja lainsuojattomia, korkata ne kaksi jääkaapista löytyvää olutta, ja mennä nauttimaan mallasjuomaa ulkorapulle. Nollaa hipova iltalämpötila esti kuitenkin aikeemme.

Joimme terästämätöntä teetä, kokosimme sängyn, ja nyt makuuhuone näyttää viimeinkin enemmän makuuhuoneelta kuin leiripaikalta.

Kuva : Riley Lassner, tällä lisenssillä

Pari sanaa tyhmälaatikosta

Televisio on ihmeellinen vekotin : ilman tulee mainiosti toimeen, mutta annas olla jos semmoinen toimiva nököttää nurkassa, niin johan tulee katseltua. Strasbourgissa telkkaristani, antennipistokkeen puutteessa, näkyi yksi kanava ja sekin virittelyn jälkeen. Sanomattakin selvää, ettei paljoa tullut laitetta käynnisteltyä. Nykyisessä kämpässä on jopa telkkaripistoke, joten tyhmälaatikko näyttää viisi ja puoli kanavaa. (Puolikas on Canal+, jossa suurin osa katseltavasta ohjelmasta on piiloon koodattua.)

Mutta kohta…
(Kohta = sitten kun Neuf-télécom-nykyään-SFR saa linjansa toimimaan. Viimeisin hotlinen vastaus oli ”älkää huoliko, kyllä teille joskus soitetaan”. Hiphurraah.)
...kohta sitä vasta taivas aukeneekin. Televisiosta pitäisi paketin mukaan näkyä ties kuinka monta kymmentä kanavaa.

Onkohan niillä jotain katseltavaakin? Lampaita laskettaviksi?

Taivaan aukeamista ja satavia lampaita odotellessa pari sanaa patonginpurijoiden ohjelmatarjonnasta:
Tokihan täällä näytetään niitä samoja amerikkalaissarjoja kuin Suomessakin, eikä kenellekään tule uutisena, että kaikki on dubattua. Dubbaukseenkin tottuu, mutta taannoin katselin elokuvan, jonka vuorosanat tunnen melkein ulkoa, ja olin kieltämättä hieman katkera, kun yhtäkkiä setä sanookin ihan väärin...
Tietyt ohjelmat sitäpaitsi jätän suosiolla väliin dubattuina: oikeasti, kuka voi katsoa Simpsoneita ranskaksi???

Uutislähetykset kestävät vähintään puolitoista tuntia, ne tulevat yhtä aikaa neljältä kanavalta ja paikallisuutisilla on vahva asema. Onhan se toki oikein söpöä kuulla peräjälkeen Sarkozyn Senegalinmatkasta ja paikallisen kurpitsanviljelijän ongelmista.
Pistää asioita tärkeysjärjestykseen. (?)
Parasta uutisantia on kuitenkin Canal+:n Grand Journal, joka ei edes oikeastaan ole mikään uutisohjelma, vaan ennemminkin satiiripohjalta tehty päivittäiskatsaus. Isoinuutisten ohessa seikkailevat myös Guinol:t, eli ”uutislähetys” hieman suomalaisten Itse valtiaiden tapaan. Täällä vain lyövät välillä niin terävällä pilkkakirveellä että oikein hirvittää. Poliitikot ovat tunnetusti masokistista sakkia, mutta ääriryhmään kuuluvat ne, jotka uskaltautuvat Grand Journalin vieraiksi: ainakin Rama Yadella oli paikoitellen hymy meleko tiukassa iltana taannoisena...

Ranskassa tykätään myös mystisistä tietotaitokilpailuista: osa on sellaisia, joiden säännöt eivät
aukene tyhmälle suomalaiskatsojalle vielä kolmannetoistakaan ihmettelykerralla (pyyy-raaaa-mide). Kesällä lajityyppiä edustaa vääjämättä France 3:n Intervilles, joka aikoinaan jätti minuun pysyvat traumat. Huumoripitoisen kilpailuohjelman konsepti on niin karmea, ettei sitä pysty edes kunnolla kuvailemaan. Sanottakoon vain, että se sisältää kaksi kilpailevaa kaupunkia, hiekkarannan, huonoja vitsejä ja härkiä. Jos joku haluaa tietää lisää, France kolmosen intterwepsivut kertonevat. Minä en kärsi.

Parhaiten ranskalaista televisiota kuitenkin kuvannee amerikkalaisen kirjailijan T. Stengerin*
kommentti "Mais Dieu que votre télévision est bavarde" (Herranjesta miten televisionne on suulas). Lauantai-iltana parhaaseen katseluaikaan ei ole harvinaista joutua ihmettelemään jonkun juontajakuuluisuuden johtamaa keskusteluohjelmaa, jossa puhutaan tuntikaupalla, useimmin neljä henkeä samaan aikaan. Välillä joku vieraista käy laulamassa biisin uusimmalta albumiltaan, ja sitten jatketaan puhumista. Suomalaiskatselijalle kyseinen ohjelmatyyppi käy mainiosta kielitaidon mittarista:
Jos ymmärrät kaiken siinä vaiheessa kun lauma (puoli)julkkisia puhuu toistensa suuhun, osaat ranskaa.

Keskusteluohjelmien kesto muuten kuvastaa loistavasti ranskalaisia: synteettinen vastaus on häpeä. Argumentti tulee vasta taivaanrantoja maalailevan johdatuksen jälkeen. Ottakaa mukava asento, kyllä se joskus asiaan pääsee…

Näin tässä analogisessa maassa.



* T. Stenger: Sacrés Francais!

Minulla ei ole ikinä ollut verenpaine koholla... paitsi viimeviikkoisella työterveyskäynnillä

Niin, arvatkaa huviksenne, onko meillä kotona nettiä?
Ei?

Homma on tosiaan kuin lottoamista, linja ei vain jostain syystä toimi. Ei tietoa onko vika historiallisessa operaattorissa vai Ysi-telecomissa itsessään. Meinasivat kuitenkin lähettää puhelinputkimiehen paikalle. Paitsi, että kyseinen puhelinputkimies ei ole soittanut tapaamista vaatiakseen (kuten luvattiin), ja kun Ysin puhelinpalveluun soittaa, kaikki asiakaspalvelijamme ovat tällä hetkellä varattuja, olkaa hyvä ja soittakaa myöhemmin uudelleen.

Otsasuoni hätää kärsimässä.

Kävin myös päivänä taannoisena sanomassa alakerran naapurille melko tiukkaan sävyyn, jotta "rajansa kaikella". Ei, emme elä luostarissa hiljaisuuslupauksen tehneinä, mutta jos minä sekä kuulen että tunnen alakerran musiikkivehkeen bassot kotonani, lattioita ja seiniä pitkin, niin volyymia on himpun verran liikaa. Kolme kilttiä huomautusta asiasta ei auttanut, neljännellä kerralla olin tosiaan lähellä sanoa pahasti.

Puhutaanko myös mahahaavasta?

Meidän pitää tehdä sopimus lämmityskattilan vuosittaisesta tarkastuksesta, vuokranantajan vaatimuksesta. Aikamme jahkailtuamme soitimme lämmitysihmiselle, joka lupasi tulla "ensi maanantaina kello 19". Paitsi että ei tullut. Liekö kuollut vai unohtanut, ei tietoa. Pitäisi ottaa yhteyttä johonkuhun toiseen.

Mutta muuten menee hyvin.

Kerrankin Pariisissa ei satanut

TGV on melkoisen nopea.
Nancy on käytännössä Pariisin esikaupunkialuetta: puolitoista tuntia Pariisin keskustaan. Maailman mittasuhteet menevät vallan uusiksi.

Pariisissa käyminen aiheuttaa joka kerta vallan jakomielisiä tunteita. Toisaalta kaupungin huomaa pian aivan liian suureksi. Joka paikkaan liikkuminen kestää, kaikkialla on tungosta ja ihmisiä ja ahdistusta ja turisteja ja niiiiin paljon kaikkea. En ikinä voisi asua.

Mutta toisaalta…
Välillä pienten hetkien ajan käy mielessä, että sittenkin. Siellä olisi niiiiin paljon kaikkea, ja jos asuisi vain pari-kolme hassua kuukautta, ehtisi jo nähdä vaikka mitä, ja sen ajanhan asuisi vaikka jossain 13 neliön luukussa. Kunhan ei tarvisisi esikaupungeista kulkea.

Kukahan tarjoaisi kolmen kuukauden duunin työsuhdeasunnolla?

Tämänkertainen pikkuviikonloppu sisälsi paitsi eettistä muotia (josta lisää Tavan puolella), myös Maurelitaa, Kotia ja Art Deco –museota.
Oli muuten kiva päästä viimeinkin treffaamaan pariisilais"kollegoja"! Maurelitan blogista voi ihmetellä pizzalounaan kuvia.

Musée Art Décossa on muuten vielä kuun loppuun saakka 100% Finlande à l’affiche, eli näytillä suomalaisia mainosjulisteita ajalta ennen sotia aina viime Vuoden Huippuihin asti.

Noin niinkuin pysyvämpi näyttely sisältää kaiken sortin kalustusta, keskiajalta nykyparakkeihin. Art Nouveau –osastolla pääsivät eturiviin école de Nancyn taidonnäytteet.


Museosta (joka sijaitsee Louvren siivessä) on komia näkymä kaupungin yli. Ikkunat vain ovat pirun likaiset :


Pienet eläimet pääsivät poseeraamaan. Huomatkaa joukon uusivanha tulokas, joka avopariutumisen myötä löysi Hemmingin ja Poron seuraan. Perheenkasvu saa jäädä toistaiseksi tähän, jo Petit-Jean on vähän hankala kuljettaa mukana…

Maaseutua, maaseutua

Niin, että juuri kun pääsin kiroamasta pyöräväylättömyyttä, töihin polkiessa on lähes koko matka pyöräväylää, kuin ihmeen kaupalla. Se ilahduttaa siinä vaiheessa kun tietää, että matkaa on siltikin suuntaansa nelisenkymmentä minuuttia.

Tätä ilmeisesti kutsutaan hyötyliikunnaksi?

En aio kuitenkaan poljeskella koko kahta kuukautta, eiköhän sitä joku kepoisempikin kulkuväline löytyne pellon reunaan pääsemiseksi.

Ranska nähdään helposti kaupunkiensa kautta: Ranska on siis yhtä kuin sekoitus Pariisia, Cannesia ja Strasbourgia. Tosiasiassa maa on kuitenkin varsin maaseutu- ja pikkukylävoittoinen. Iso kansanosa elää viljelyksillään tai eläinlaumojensa avituksella, viiniä tietenkään väheksymättä. Vaikea sanoa, kumpi on sitä aidompaa Ranskaa. Joka tapauksessa, ihmiset ovat tottuneet asumaan 700 asukkaan kylissä ja istumaan junassa kolme varttia joka aamu töihin/ kouluun selvitäkseen. Suomalaisten kaupunkien kasvatille tilanne oli ensialkuun outo: "Mitä, sinä siis asut kotonasi, ja ajelet joka aamu ensin vartin verran asemalle ja sitten istut 30 minuuttia junassa päästäksesi luennolle? Eikö se ole vähän kaukana?" Mutta ei, ei se tuntunut ihmisiä häiritsevän.

Kaupungista poispäin lähdettäessä maaseutu hyökkää silmille hyvinkin pian. Lehmikarjat ja lammaslaumat seuraavat toisiaan peltoaukeiden ja viininviljelysten lomassa. Veikkaan, että ne ovat vähitellen asettumassa asemiin vallankumousta varten.

Työmatkallani näyttää tältä: