Uusi look ja sukkahousujen ostamisen sietämätön keveys

On hieman kenkkua yrittää tehdä kunnianhimoista muotiblogipostausta kun unohtaa kameransa labraan. Ette siis pääse ihastelemaan minun päivänasuani, raukat. Joskaan en tiedä olisitteko päässeet muutenkaan.

Joka tapauksessa, viikonlopun aloittajaisiksi päätin assumoida sen materialistisen puoleni ja lähdin eilissäiltana töiden jälkeen shoppailemaan. Tavoitteena ITT (ihan tavallinen t-paita), sukkahousut turkoosin koltun seuraksi ja polvisukat. Halleilla oli ihanan tyhjää: kaikki kaupat ovat kahdeksaan saakka auki, mutta kunnon ihmiset ovat jo seitsemän pintaan siirtymässä ruokapöytään. Sain rauhassa vaellella rekkien välissä eikä kassoillekaan tarvinnut juuri jonottaa. Tämän ratkaisun teen seuraavankin kerran.

Alkuun pistäydyin tänne pari viikkoa sitten avatussa New Lookissa. Ihania mekkoja ja vallan sieviä korkokenkiä. Sopivan koon puuttuminen kuitenkin pelasti harkitsemattomalta hankinnalta. Ihan ilman heräteostoksia en kuitenkaan päässyt ulos. Jotenkin se vain tarttui lahkeesta kiinni, nimittäin pari Shaun-lampaalla varustettuja pikkuhousuja (anna mun kaikki kestää) :

Mussa on selkeästi villainen heikko kohta. I'm a sheep trapped in a human body.

Sitten jouduin toteamaan todeksi jo pitkään epäilemäni asian: joidenkin-muiden-kuin-ihan-tavallisten-mustien sukkahousujen hankita Ranskassa on enemmän kuin työn ja tuskan takana. Helskatti, sukkahousujen. Ei auta vaikka kuinka kiertää nyyluukkia, hooetämmää ja jopa ihan erikoisliikkeita, aina niitä samoja mustia ja puuterinvärisiä (tai hirviän kalliita).

Pelastajani saapui uloskäynnin vierestä, ja oli nimeltään C&A. Oli sukkahousua ja tuplapareja polvisukkaa... ja parantelin jopa halpakauppaan eksynyttä omatuntoani ostamalla luomupuuvillaisen limenvihreän t-paidan. Siinä on semmoinen kummallinen kaulan ympärille solmittava (?) asia, joten kai tää on nyt sitä kuuluisaa sailori-lookkia. Olenkohan mä jo vähän myöhässä?

Lopuksi voisi jopa muistuttaa, että tänään on se vuoden odotetuin juhlapäivä, ja jos et ole vieläkään keksinyt valmistujaislahjaa, suosittelen pistäytymään Lumpuissa ja tekemään vuosikerran tilauksen.
Edullinen, toivottu ja etenkin tyylikäs lahja.

Noidan taikapussi oli piilossa kynnysalla

Il a fait beau ces derniers jours
Il a fait chaud, il a fait lourd
Mais c'est bizarre depuis hier
C'est le cagnard, c'est le calvaire

Jeanne Cherhalin Canicule on näihin muutamaan viimeiseen päivään loistavasti sopiva biisi. Voisin vaikka yrittää etsiä sen juutuubista ja liittää tuohon loppuun. Ei täällä ihan canicule* ole, mutta maanantaista asti ilma on ollut tukkoinen, kuuma ja ahdistava. Eilen se sitten purkautui, ja voi sissus, en ole ihan muutamaan vuoteen sellaista ukkosta nähnyt. Ei siinä mitään, että se alkoi aivan yhtäkkiä, tai että sade piiskasi vaakatasossa. Mutta se jatkuva salamointi ja jyrinä. Olisi voinut istuskella ulkona (katosalla** jopa) lukemassa laatukirjallisuutta siinä valossa.

Tänäänkin on kuuma, mutta vihdoin ja viimein positiivisesti kuuma.
Pystyy hengittämään. Arvatkaa kaksi kertaa, houkuttelisivatko enemmän järvi ja rantasauna kuin sisäinen auditointi ja lievän päänsäryn paranteleminen...
Istuimme nimittäin eilen iltaa Sannan, Ollin ja Sannan suloisen pikkusiskon seurassa. Minäkin sain suomentuliaisia. Jenkkiä :)


Jotain mun piti vielä tähan sillisalaattiin lisätä... Ainiin, Pariisin nurkilla hengaavat, käykäähän Musée Arts Décossa kuljeskelemassa metsässä. Minä ainakin käyn, jos ikuna onnistun tänä kesänä cityyn saakka itseni raahaamaan.



* Olen tainnut joskus aiemminkin selittää tämän sanan alkuperän: Canicule tulee latinan sanasta canicula, pieni koira. Se on myös Sirius-tähden toinen nimi, ja sanaa onkin alunperin käytetty lämpöaalloista ainoastaan 24.7. ja 24.8. välisenä aikana.

** "Taivasalla muodostuu sanoista taivas ja alla, ja se on monien kielitajussa läpinäkyvä, selvä yhdyssana. Samanhahmoisia, kansanomaisen sävyisiä, sanoja on jokusia muitakin: "Vaatteet kuivattiin katosalla (= katoksen alla)", "Halkopino on räystäsalla (= räystään alla, alapuolella)." Sanan kynnysalla merkitys on 'kynnyksen alla' ("Noidan taikapussi oli piilossa kynnysalla"), 'kynnyksen edessä tai vieressä' ("Koira makaa kynnysalla").

Sanat taivasalla, katosalla, räystäsalla ja kynnysalla ovat rakenteeltaan poikkeuksellisia. Yleensä ilmaus on taivaan alla, räystään alla jne., substantiivin genetiivimuodon ja alla-postposition muodostama sanaliitto. Tätä harvinaista yhdyssanatyyppiä edustavat myös pohjalaismurteiden porrasedessä (= portaiden edessä) sekä semmoiset murresanat kuin aatosalla (= "aatosten alla", ajatuksissaan) ja arvelusalla (= arvellen, epäröiden)." (lähde: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus)

(Näiden muotoilijoiden satoa)

En päivääkään antaisi pois

Bisquits-neiti avasi blogissaan kaappiensa ovet, ja jakoi lukijoidensa kanssa kymmenen tavaraa tahi asiaa, joista ei haluaisi luopua. Päätin tarttua haasteeseen minäkin. Katsellaan mihin numeroon asti saan listaa aikaiseksi. Aiemminhan luettelin viimeisen vuoden parhaita ostoksiani.


1) Pienet eläimet
Tätä ei varmaan tarvitse edes sen kummemmin perustella. Hemminki ja Poro ovat siirtyneet pehmoeläinten kastista lemmikkien sarjaan. Ja lemmikkihän on yhtä kuin perheenjäsen...
Pienten eläinten matkagalleria sai muuten täydennystä eläinpuistoreissun myötä.


2) Tietokone
Ihan jo itse tietokonekin on varsin oleellinen asia, mutta kai sitä on myönnettävä, että internetistä luopuminen se tiukempaa tekisi. Tosin, ei minulla nettiä ollut kotona puoleentoista vuoteen Nancyssa asuessani, viikon vieroitusoireiden jälkeen pärjäsi kummasti. Silloin en kylläkään blogannut :)

Minun bébéni on itseasiassa jo vanhus ja joutuu joskus lähitulevaisuudessa antamaan tilaa nuoremmalle. Mutta kun toistaiseksi toimii kohtuullisen kiltisti, niin ei tee mieli tehdä lovea opintolainaan...


3) Fotoaparaatti
Ranskalaiset ovat vaikeita. Kun sanoo jotta caméra, niin oletetaan että puhutaan videokamerasta. Valokuvaukseen tarkoitettu härpäke on appareil photo, fotoaparaatti. En ole missään tapauksessa lahjakas kuvaaja enkä edes laske valokuvausta harrastuksekseni, mutta olen mieltynyt digikameran helppouteen.

Oma kamera on lähes yhtä wanha kuin tietokone, eli melkoinen möhkäle. Mutta toisaalta kuljetan laukussani niin paljon kaikkea muutakin, että nätistihän möhkis sinne mahtuu. Maailman kirjavimmassa kameralaukussa (joka muistaakseni on alkuperältään Hennesin kempparipussi).


3) Polkupyörä
En omista autoa, eikä minulla ole sellaista tarkoituskaan hankkia ennen kuin on pakko. Kuvittelen pitäväni ekologisen jalanjälkeni pienempänä. Mutta en myöskään tykkää kävellä, joten jäljelle jää vain yksi vaihtoehto: polkupyörä. Nykyinen heponi on jo kolmas (!) näiden Ranskanvuosieni aikana. Ensimmäisen myin pois, sillä tarvitsin monivaihteisen pyörän noustakseni päivittäin tappomäkeä töihin leirintäalueelle. Numero kakkonen olikin sitten Décathlonin maastopyörä, jonka joku viime kesänä päätti varastaa vaivoikseen. Nykyponi on näistä kolmesta lempparini: ei liikoja venkutuksia ja toimii kuin junan vessa.

Silti haaveilen, että saisin tuotua rakkaan Nopsani Suomesta tänne...


4) Lammasmuki
Lammasmuki vetäisee sisäänsä puoli litraa. Pääosin teetä, mutta ei tuo vielä ole kahvinkaan kohdalla ruvennut riitelemään. Baaaah vaan teillekin.



5) Kunnon sänky
Jos ihmiset luokiteltaisiin nukkumistapojensa mukaan, minä saisin otsaani lapun "vaikea" (kysykää vaikka vanhemmiltani). Meteliä oli aina liikaa siihen saakka kunnes löysin korvatulpat. Sänky on aina liian kova tai liian pehmä tai muuten vain kumma. Nyt minulla on oikeasti hyvä sänky, joka tosin tällä hetkellä majailee tilanpuutteen takia Lutzelbourgissa autotallissa. Ensi syksyä odotellessa...


6) Takut
Jos minä kutsun näitä rastoiksi, tulee joku puristi paikalle inahtelemaan, että "rasta(farius) on elämäntapa, sitä tukkaa sanotaan lockseiksi". Oli oikea ilmaus sitten mikä tahansa, nämä takut ovat kuin vanha kaveri. Välillä ärsyttävät, mutta eipä noista eroonkaan osaisi hankkiutua. Ehkä joskus tulee se hetki kun pitää ottaa sakset käteen (nyyh), mutta toistaiseksi roikkuvat kiltisti mukana hamaan tulevaisuuteen.

Koska minä noin muuten olen vallan konservatiivinen pukeutuja, eivät nämä edes ole työnsaantia estäneet. Rastafari jakkupuvussa. Höhö.


7) Aurinkolasit
Vaikka minulla muuten onkin erinomainen näkö, olen suunnilleen sokea auringossa ja saan pääni kipeaksi hetkessä, joten puolet vuodesta kuljen sitkeästi aurinkolasit silmillä.
Lunettes de star.
Tulevaisuus häikäsee.


8) Suklaa
Niin. Tätäkään ei oikein voi perustella millään muulla kuin sillä, että suklaa on varmastikin ollut paras ihmisen tekemä keksintö. Muistakaa kierrätys ja luontoa säästävät elämäntavat: maapallo on ainoa planeetta jolta löytyy suklaata.

...jahas. Kahdeksan sain sujuvasti kokoon, melkein kaikesta muusta materiasta voisin tiukan paikan tullen luopua.
Mitähä, pitäisikö mun vielä haastaakin joku? Nooh, jos vaikka osoittaisi virtuaalisella sormella Nooraa, Gemmaa, Sannaa, Piccolinaa, Turrea häähumun keskellä ja itseään Tampereen kirjeenvaihtajaa.

"Varrella virran viiniä" ja viikon muita outouksia

Hienoa. Meillä on koita. (Onko tuo oikeallinen monikon partitiivi?) Noh, joka tapauksessa niitä lentäviä koi-eläimiä, jotka syövät villapaidat ja jauhot. Lisäksi olen todennut, että asunnossa lentelee jättikokoisia hormonihyttysiä. Wiii-iiii-ii-iii. Eläinrakkaudellanikin on rajansa.

Nyt sitten pitäisi vissiin lähteä metsästämään laventelia tahi seetripuukuulia. En halua kenenkään syövän villasukkiani tai sitä nenäliinan kokoista Vuittoniani.

~ Kuluneella viikolla ranskikset ovat taas kunnostautuneet outouksissa. Sitä jopa Hesarin sivuille päässyttä sankaria, joka sitkeästi haluaisi laskuvarjohypätä 40 kilometristä, en edes kummemmin kommentoi. Raukalla on vielä nimi, joka eroaa vain parilla kirjaimella tänään tuomittavasta sarjamurhaajasta (Michel Fournier - Michel Fourniret), joten välillä ihan hämmentyy otsikoita lukiessaan. Fourniret'n tapaus onkin melkoisen uskomaton: niinhän sitä sanotaan, että sairaimmat sarjamurhaajaleffat saavat inspiraationsa tosielämästä, mutta silti lehtiä selatessa pitää aivan muistuttaa itseään, että "Tämä ei ole fiktiota".

~ Kevyempiin outouksiin voisi laskea sen tilallisen, joka selkeästikin on päättänyt muuttaa veden viiniksi... eiku siis.

276 pullollista Arbois'n viinejä upotettiin pari päivää takaperin erään tekojärven pohjaan ihan tarkoituksella. Kokeen takana olevan viininviljelijän on tarkoitus nostaa aina kahdenkymmenen vuoden välein 24 kappaleen laatikollinen ylös, ja verrata vedenalaisen viinin kehittymistä tavallisessa kellarissa lojuneeseen viiniin.
Siinä on urakkaa vielä jälkipolvillekin.

~ Tänä iltana olisi Sex and the Cityn ensi-ilta, mutta minä taidan raahautua paikalle vasta perjantaina, kunhan Sanna kotiutuu Pariisista. Kaikki tilaisuudet ylipukeutua pitää käyttää hyväksi. Toisaalta, minä ja minun merkkituoteinhoni... Libération kirjoitti taannoin artikkelin elokuvassa näkyvistä kiljoonista tuotemerkeistä. Muistan Tom Cruisen puhuneen joskus Nokian communicatoriin, mutta SATC kuuntelee muutakin kuin Tomppaa: elokuvassa nähdään 163 tuotemerkkiä, joista kahdeksan on virallisia partnereita (esim. Mercedes ja Swarovski).

Sa-ta-kuus-kyt-kol-me.

Sissus.

When a blind sensory-impaired badger picks my clothes out for me

Näitäkin päiviä on.

Viime aikoina olen pukeutunut hameeseen enemmän kuin noin keskimäärin, ja jopa vilkaissut kahdesti peiliin ennen kotoa poistumistani (se toinen kerta on ihan hyödyllinen jos haluaa hiustensa muistuttavan muutakin kuin valtaisaa haikaranpesää).

Silti on päiviä, jolloin puolessavälissä tajuaa, että kukallisiin farkkuihin voisi yhdistää jotain muuta kuin kukallisen keltaisen t-paidan. Molemmat ovat ihania erikseen, mutta yhdessä vaikutus on lähinnä se, että vastaantulijoille iskee sietämätön halu lähteä polttelemaan pilveä. Joko tointuakseen tai sitten kukkaloiston vaikutusta vahvistaakseen... motiivinsa kullakin.

Minä en sentään luojan kiitos patsastele moisessa yhdistelmässä punaisella matolla. Tai ehkä pitäisi. Löysin nimittäin muutaman ehdokkaan vuoden muoti-ikoneiksi. Pitäisikin varmaan järjestää Lumppujen puolella Miss Lumppuja ja Lureksia 2008 -kisa. Oheiset neitoset olisivat todennäköisesti kärkikaartissa.


Tämä herättää minussa vastustamattoman halun esittää kysymyksiä, joihin en koskaan saa vastausta:
Leopardia ja hukkunut hameenhelma? Kuinka monta riikinkukkoa kärsi karmean kohtalon rintavarustuksen takia? Korsetti ja Legolas-tossut? Isän villatakki? Mmmitkä ihmeen tennarit ja mitä mekolle tapahtui? Miksi siniset rintaliivit? Miksi?

[Kuvat täältä, täältä ja täältä]

Lampaiden rapsutusta ja vaarallisia eläimiä

Höh, olisi taas ihan liikaa ideoita ja asioita joista voisi kirjoittaa. Pitää kai vain tallettaa pieneen mieleen ja tonkia sieltä esille kunhan aika koettaa inspiraatiopuutteen. (Sanajärjestykseni varsin erikoinen on.)

Mutta tärkeimmät ensin. Tai siis, siirryn kuvablogeilemaan.

Oltiin L:n kanssa eilissäpäivänä Sainte-Croix'n eläinpuistossa. Kyseessä ei siis ole varsinainen eläintarha, vaan suuri metsän keskellä sijaitseva puisto, jossa elää lähinnä tämän leveysasteen eläimiä puolivapaudessa. Ja, mikä tärkeintä, siellä oli myös lampaita. Paljon lampaita. Silitettäviä lampaita.


Utelias karitsa löysi tiensä tuntemattoman bloggarin rapsutettavaksi. Huomatkaa myös kainalosta kurkistava Hemminki.


Noh, oli siellä vuohiakin. Etenkin pieniä silkkisiä vuohia, jotka yrittivät syödä kaiken eteen osuvan.

Puiston eläväisimmät eläimet olivat sellaisia alle metrin mittaisia, juoksivat ympäriinsä ja pitivät kovaa meteliä. Jotkut saattaisivat nimittää ihmislapsiksi. Onneksi météo oli ollut meidän puolellamme ja luvannut sadetta, joten suuret lapsiperhemassat olivat jääneet kotiin. Kuvista voi todeta kuinka paljon lopulta satoi: ainakin seitsemän pisaraa.

Niin, oli siellä siis muitakin eläimiä kuin lampaita ja vuohia. Biisoneita, susia, poroja, ja ilmiselvästi äärimmäisen vaarallisia oravia ja kaloja:

Niin noh. Vapaaksi päässyt orava voi olla hengelle yhtä suuri uhka kuin esim. susi... ja eipä lammikossa kannata paljoa jalkojaan uitella, ajatelkaa jos särki puraisee!

Ympyröissä

Minähän olen kykenemätön analysoimaan laulutekstejä, mutta muut näköjään kykenevät.
Tunnustettakoon, että hörähdin ääneen Teräsbetonitulkinnoille.

*Tästä* osoitteesta löytyi seuraava geograafinen oletus:


Saman voi todeta myös tietokoneemmin, mutta aivan yhtäläisellä logiikalla:

Ranska ei voita tänäkään vuonna. Piisi on pliisu. Tai ainakin jakaa mielipiteitä liikaa. Viimevuotinen Fatal Picardsin L'amour à la française oli mielestäni aivan loistava, mutta minä nyt tykkään bändistä muutenkin. Oikeasti, on melko vaikeaa olla pitämättä, kun sanoitukset menevät melkein Juicesti: "Mon père était tellement de gauche, on a eu tout pleins d’accident / Il refusait la priorité à droite systématiquement." Isäni oli niin vasemmalta (vasemmistolainen), että jouduimme jatkuvasti onnettomuuksiin. / Hän ei millään hyväksynyt oikealta tulevan etuajo-oikeutta...

Mut mä oon sentään ollu hyvä kakkonen Juuroviisuissa! Vuonna 2005.
Eiks ollakin söpöjä?

Kolttuja ja veroja

Vaikeaa on tämä veroilmoituksen teko.
Vaativin osa oli löytää netistä sopiva kaavake ja osoite johon ilmoitus pitää lähettää.
Sen sijaan lappusten täytössä ja tulostamisessa meni ainakin 10 minuuttia. Mutta minä deklaroinkin ainoastaan ne hurjat 2213 euroa jotka viime kesänä verotettavaa nettosin. Ja saan jopa kuusi (!) euroa hyvityksiä, kun menin lahjoittamaan kympin yleishyödylliseen hyväintekeväisyyteen.

Sen lisäksi selitin sujuvasti, että kämppis maksaa asumisveron, multa sitä on turha erikseen vaatia (totta). Ruksin myös kohdan "asumuksessani ei ole televisiota" (valhetta). Mutta tuosta laitteesta näkyy kaksi kanavaa, en aio maksaa lupamaksuja.

Mahtaa verokarhu paljonkin hyötyä minusta.

Miksi sitten edes vaivauduin tekemään ilmoituksen? Ihan siitä hyvästä, että toisinaan on mukava olla mustaa valkoisella verotus (tai verottamattomuus) -tiedoistaan.

Sitten lyhyempää, eli Ebayattuja tunikamekkoja.
Yritin etsiä kolttua ensi kesän hääjuhliin, johon varmaan pitäisi ihan pukeutua ja laittautua. Löysin kaksi ehdokasta, joten en sitten osannut päättää kumpi olisi kivempi, eli olin nainen ja otin molemmat. Nyt pitäisi vain sitten onnistua tekemään päätös.

Oikeanpuoleinen on ovelampi, mutta minulle nykylihoissa ehkä hieman liian makkarankuori, ainakin kuvan perusteella. Eli vähän sopimaton juhla-asuksi. Menee paremmin ihan perustunikana. Naah, onhan minulla elokuuhun aikaa päättää ja vaihtaa mieltä säännöllisesti. Pysyypähän puhtaampana.

(Sissus miten likainen peili tässä huoneessa.)

Odottavan aika on pitkä

Joskus neljä kuvaa sanovat enemmän kuin ne kuuluisat tuhat sanaa.

Viikolla

Viikon kivat:

• Taidan lauantaina ehtiä Emmaukselle. Second hand -hortoilijan taivas. Vaatetta siellä ei niin paljoa ole, mutta kaikkea muuta. Jos minulla olisi auto, sijoittaisin suoraan 15 euroa johonkin niistä upeista lipastoista... Haavetta, haavetta, haavetta on, kaikki laulut maan. Miksipä lipaston lasisen tänään muistinkaan...
  
• Sunnuntaina menemme näillä näkymin L:n kanssa St-Croix'n eläinpuistoon. Minä pääsen silittämään karitsoja! Olenkohan ainoa yli metrin mittainen lampaanhellimisjonossa?
• Saksassa on hirveästi hienoja kenkiä. Tulee runsaudenpula kun ihminen yrittää valita joukosta itselleen niitä yksiä hyviä juhlasandaaleja.
• Viime viikonloppuna kävimme tiirailemassa Nancyn Parc de Pepinière'n lammaseläimiä. Ne ihan pienet olivat vallan craquants:

Viikon ei-kivat:

• Polkupyörä. Tai ei siinä pyörässä mitään vikaa ole, mutta se saa**nallinen ranskalainen venttiili. On äärimmäisen kätevää, kun renkaasta saa ilman ulos, muttei puolen tunnin taistelun aikana mitään sisään. Tram vei minut hypermarkettiin hyperventiloimaan (ok, vain kuvainnollisesti, mut kun en tykkää ihmismassoista) ja ostamaan uuden sisärenkaan. Nyt rengas on jo vaihdettu, mutta vaatii vielä ojennusta, vähän ollaan vinossa.
  
• Tiistai. Voiko olla mitään tuskaisempaa kuin tunnin mittainen tentti ja sitten kolme tuntia englantia? Turhautumisen huippu.
• Olemme kaksi viikkoa suunnitellaan ylipukeutuvamme Sex and the Cityn ensi-iltaan (28.5.). Mutta Sanna onkin ensi keskiviikkona Pariisissa. Pöh. En tosin tiedä onko minulla oikeus harmiintua siitä, että joku on SATC:n ensi-illan aikaan Pariisissa, joten menemme ilmeisesti katsomaan pätkän perjantaina. Ehdin vieläkin ennen Suomea \o/ (Mikä muukaan mulla olisi ollut motiivina kyseiseen leffan tunkemiseen...)
  

Jotta ei nyt kuitenkaan menisi ihan kitisemiseksi, muutama kukkakuva. Olisin niin kovin halunnut maastoutua tuonne sekaan, mutta en ehkä sittenkään ole tarpeeksi punainen...

Kolttuja ja koipia

Muotiblogivaroitus. Postauksellinen kolttuja ja koipia.

Aloitetaan koltuista.
Mussa on varmaan jotain vikaa, kun en näe missä on niiden niin kovin hehkutettujen kynähameiden hienous. Ne näyttävät siltä, kuin tyynyliina ja korsetti olisivat päättäneet lisääntyä keskenään, eivätkä imartele, tuota, yhtään ketään. Ainakaan rintojen alta alkavina. Tai sit kuuskytluku meni jo.


Mutjoo, tyylinsä kullakin. Asiana oli varsinaisesti saada hehkuttaa viimeisimpiä ostoksiani, kun muutkin.

Siirrytään koipiin. On ehkä fiksuin valinta ostaa paksut puuvillaiset sukkahousut juuri helteiden alla, kun niitähän on sitten ihan pakko päästä käyttämään. Onneksi labrassa saa päälle ilmastoinnin ja kouluviikoilla luokkamme on muuten vain kellarilämpötiloissa.
Noi on muuten vallan mainiot shortsienkin kanssa. En olisi ikinä uskonut, että pistän vielä joskus päälleni shortsi-sukkahousuyhdistelmän, mutta näköjään en sittenkään ole immuuni muotivirtauksille.


Tein taannoin inventaariota kenkävarastossani, ja totesin omistavani tasan yhdet mustat ballerinat. Tulin samalla siihen tulokseen, että yhdet (1) siistit kesäkengät = hieman liian vähän valinnanvaraa työaamuina. Tallustelin siis paikallisen halppiskenkäkaupan alennusosastolle etsimään ihan tavallisia mustia tossuja. Kuvasta voi todeta mikä oli tulos: eivät ole mustat. Mutta en minä hirveästi köyhtynyt. Sovittelin myös juhlasandaaleja: korkeissa koroissa näytin vallan hupaisalta ja kävelin kuin kihtinen lehmä, ja matalammat olivat rumia tai liian kalliita. Lopulta liikkeen sulkeutumiskuulutus kuitenkin pelasti harkitsemattomalta ostokselta.



Harrastin myös Ebay-tunikashoppailua, sen tulokset, jos päälle mahtuvat, näette kunhan postipoika tuo kotiin. Tai kunhan postipoika käy turhaan koputtamassa ovella, koska eihän täällä ketään ole keskellä arkipäivää. Sitten kämppis tyhjentää postilaatikon joskus... pari päivää myöhemmin, jotta saan saapumisilmoituslappuni.

Nyt olen sitten kesäshoppailuni shoppaillut, ainakin kenkien ja tunikoiden osalta.


---
Edit: Designer's visions -blogissa näyttää olevan kilpailussa jaossa Guccin Sevigny -korkokenkiä (toukokuun 11. päivän postaus). Ei sillä, että minä 11 sentin koroille edes uskaltaisin, mutta kilpailu on näköjään vain Suomessa asustaville.

Naisia pukeissa

Ranskassa on kolme naista, joiden pukeutuminen on puhuttanut hieman tavallista enemmän viime aikoina.
Ei niinkään siksi, että he pukeutuisivat maatakaatavan erikoisesti, vaikka yksi on Voguen palstoille päässytkin. Vaan ennemminkin sen takia, että he ovat -haluten tai haluamattaan- sotkeutuneet politiikkaan. Ja kaikkihan tietävät, ettei poliitikko voi pukeutua hyvin. Minkälainen maa sitä nyt herranjesta päästäisi jonkun missin ministeriksi??

Sarkozy teki taktisen vedon ministerivalinnoissan, ja nimitti rinnalleen kaksi etnistaustaista naista. Huomioikaa molemmat sanat: "etnistaustaista", eli juuriltaan jotain-muuta-kuin-ranskalaisia, ja "naista", ei siis miehiä.

Aloitetaan vaikkapa ulko- ja ihmisoikeusasiain ministeristä Rama Yade:sta. Naisen koko nimi on Ramatoulaye Yade-Zimet, joten lyhennys noin ääntämisen kannalta on saattanut olla ihan fiksu ratkaisu. Ilmeisesti hän kykenee yksin peittoamaan Hillary Clintonin ja Barak Obaman... Hillary kun on vain nainen ja Barak on vain musta. Senegalilaissyntyinen Rama yhdistää molemmat ominaisuudet.

Tyyliä on luonnehdittu nuorekkaaksi ja jopa uskaliaaksi. Hmmh. Emmää ny tiedä onko tuo sininen mekko niiiin uskalias...




Rachida Dati taas kuuluu siihen aiemmissa kirjoituksissani sivuttuun joukkoon ihmisiä, jotka ovat maahanmuuttajataustastaan huolimalla ranskassa syntyneitä. Nykyinen titteli oikeusministeri. Ilmeisesti ensimmäinen maghrebilaistaustainen ministeri tässä maassa.

Minähän en tiedä oikeusministerin poliittisista saavutuksista mitään.
Sen tiedän kuitenkin, että madame pystyy 14 000 euron kuukausituloilla pukeutumaan 15 000 euron Diorin mekkoon. Dior tarjoaa. "Mme Dati bénéficie d’un vestiaire permanent."
Joskus on melkein parempi olla mukana politiikassa kuin elokuvissa.
Näyttelijäntaitoja tosin tarvitaan ihan yhtä paljon.
(ylempi kuvista se viidentoistatonnin mekko...)




Viimeiseksi se vähiten poliittinen nainen joka meinasi aiheuttaa poliittisen skandaalin.
Eipä vaan olekaan joka maalla Ensimmäistä Ladya, joka olisi jakanut saman sängyn (ja varman vähän sylkeäkin) esim. Mick Jaggerin kanssa!

Emmää nyt oikein tiedä onko Carla Bruni enemmän malli vai laulaja, mutta ei kai sillä edes ole niin väliä, kun vaan osaa pukeutua Englannin kuningattaren tapaamista varten 60-lukuhenkisiin hepeneisiin, ja siitä hyvästä pääsee jopa Voguen Viikon Parhaiten Pukeutuneitten listalle...



Hmph, pitää kai jo ruveta tulevan uran kannalta miettimään, että minkä couturierin haluaisin sponssaavan itseäni...

Raportointia

Tutkailenpas sitten raporttejani kun muutkin.
Tai siis Tyylikoodi S. tarkemmin ottaen. Minullakin on täällä jossain koodissa kiinni Google Analytics... vaikkakin sen antamia käyntitietoja ei voi pitää aivan todellisina, lähinnä siksi, etten ole blokannut itseäni pois.
Sitemeterin tiedot (tuossa sivupalkissa) ovat paremmin suuntaa antavia, sen olen käskenyt istuttaa pieniä keksejä kaikille niille koneille, joilta tulee säännöllisesti surffailtua :)

Google Analyticsia käytän lähinnä uteliaisuuttani, se kun osaa nätisti kerätä tiedot saapuvan liikenteen lähteistä ja hakusanoista. Katsoinpas ihan, että mitä kautta tänne on eksytty. Monia ulkosuomalaisblogeja tuntuu olevan listassa, jossa tästä vain alkua:


Kolme, tai neljäkään ensimmäistä eivät hirveästi yllätä (Looraan voi aina luottaa :D ), mutta Fluxorin blogi kieltämättä hieman hämmästytti.
Mahtaisikohan asialla olla jotain tekemistä allaolevan piikin kanssa...?


Huhtikuun kahdestoinenhan kirjoitin Nissan-brunssin jälkimainingeissa siitä, kuinka Bloggari ei ole ammattitoimittaja.

Google Analyticsin paras anti on kuitenkin se, joka myös on suunnilleen turhin ja siksi viihdearvoltaan suurin. Minusta on ihana nähdä, millä hakusanoilla tänne on eksytty Google-haun kautta. Sivupalkissa on jo osalista herkullisimmista, mutta tässä vähän täydennettynä:

• kolumbian eläimistö
• naturisti
• parvekepuutarha
• mikrosiru polkupyörään
• irlantilaisia reseptejä
• uskonto kieltää abortin
• kielletty hedelmä
• epä usko
• olipa kerran pieni paha noita
• paistaminen kaasu-uunissa
• protagonistit
• ranskan ydinvoimalat
• puhelinliikkeet
• pullaohje
• "milloin olisit viimeksi tarvinnut jotakuta?"
• raclettejuusto sulaa
• ranskan ravitalli
• alkoholit nimeäminen
• häät new yorkissa
• vuohi silta peikko
• nissan brunssi
• ranskalaiset juustot
• jo muinaiset
• testi ulkonäkö omakuva
• raclettejuusto sulaa
• kuivahiiva ei toimi
• kodinkoneet ranskasta
• kuvia selluliitista
• laiskat lukiolaiset
• piilomarkkinointi
• tuomas hemminki
• suklaan syonti raskauden aikana
• pullonpalautus korujen hinnat
• tilisiirto pankkien välillä palkat

Listaa tutkiessamme voimme syvästi ihmetellä kolmea asiaa:
1) Milloin minä olen kirjoittanut selluliitista? (Edit: Näköjään silloin, kun kirjoitin Doctoressesta.)
2) Mitä ihmeen tietoa ihminen oikein etsii, kun pistää hakusanaksi "pullonpalautus korujen hinnat"?
3) Laittavatko ihmiset oikeasti mikrosiruja polkupyöriin?

Eksistentiaalisia ovat ongelmani, eksistentiaalisia.

Kärsittyä vai valittua?

Ranskassa ei enää nykyään ole maahanmuuttajia tai siirtolaisuutta. On vain kärsittyä siirtolaisuutta tai valittua siirtolaisuutta. (Immigration subie / immigration choisie)
Käsitteet tulivat tutuiksi ranskalaisille viimeistään vuoden takaisten presidentivaalien aikaan, jolloin monsieur Sarkozy niitä varsin taajaan viljeli vaalipropagandassaan. Ranskassahan on maahanmuuttajaongelma, ja sille on tehtävä jotakin...

Nykyhallituksen ratkaisu on kaksijakoinen. Toisaalta "paperittomilla", les sans-papiers (eli laittomilla siirtolaisilla joilla ei ole henkilöpapereita tai oleskelulupia) on mahdollisuus hakea tilanteensa laillistamista, toisin sanoen oleskelulupaa maahan. Siihen vain tarvitsee luonnollisesti kaikennäköistä: työpaikkaa, lapset kouluun, asuntoa, avioliittoa, vakiintunutta elämää...
Toisaalta, ne joiden hakemusta ei hyväksytä, kuljetetaan rajalle ja lähetetään takaisin kotiin.

Ja siitähän se ongelma sitten syntyykin. On äärimmäisen vaikeaa valita ne perheet/ ihmiset jotka lähetetään takaisin kotimaahan. Joillakin saattaa olla takana kymmenen vuotta Ranskassa, ammatti ja perhe. Joillakin tilanne kotimaassa on sietämätön ja henkeä uhkaava, toisilla taas kyseessä on lähinnä "ekonominen siirtolaisuus" (josta Sirokko mainiosti kirjoitti pari päivää sitten.)

Rajallekuljetukset ja pidätykset sitten johtavat tilanteisiin, jotka ovat lähinnä traagisia. Useimmat "paperittomat" perheet pistävät lapsensa kouluun, sillä Ranskassa on onneksi lupa (ja velvollisuus) käydä koulua niilläkin lapsilla, joilla ei oleskelulupaa ole. Lasten koulunkäynti myös vaikuttaa positiivisesti perheen integroitumiseen maahan, kielitaitoon ja sitä myöten näyttää hyvältä oleskelulupahakemuksessa. Koulun portilta vain on turhan helppo bongata pidätysmääräyksen alainen perhe, tai ainakin perheen lapset... ja sitten päästään niihin ikäviin tilanteisiin, joissa vanhemmat pidätetään lasten (ja koko koulun) silmien edessä. Rikoksena oleskeluluvattomuus. Koulutovereiden vanhemmat tulevat tilanteeseen väliin, koulun johtajatar viedään kuulusteltavaksi koska on vastustanut poliiseja... Aina ei normaalikansalaisen oikeustaju pysy perässä.

Yksi näkyvimmistä laittomien siirtolaisten suojelun puolesta puhuvista tahoista on Réseau Education sans Frontières. Järjestö on keskittynyt erityisesti rajallekuljetusvaarassa olevien lasten tukemiseen, perheitä unohtamatta, ja keinot ovat välillä jopa radikaaleja. RESF:n paikallisjarjestöt mm. etsivät (ranskalaisia) perheitä, jotka ovat valmiita piilottamaan karkoitusuhan alla olevan perheen kotiinsa. Laittoman siirtolaisen piilottaminen on rikos, josta voi saada vankeutta, mutta aina toisinaan siihen joku on valmis...

Arkkitehtausbongari

Ensialkuun blogikilpailu: ensimmäinen, joka tunnistaa missä kaupungissa bannerin kuva on otettu, voittaa annoksen maantieteellisarvostustani ja yön kahdelle hengelle narisevalla ilmapatjalla osoitteessa 22 rue Menthe (aamiainen kuuluu toki pakettiin). Osallistumaan sankoin joukoin siis!

Sitten asiaan. Lähdetietoni ovat taas lajia "luin jostain", mutta joku bloggari taannoin esitteli lempitalojaan Helsingissä, ja antoi siis idean.

Minun on vaikea valita lempitalojani tästä kaupunkikompleksista, täällä on niin monta kivaa, mutta jos nyt saisin määrän supistettua edes puoleentusinaan. Kuvatuksia ja turistihörhötystä. (Klikkaamalla voi kuvia loogisesti tarkistella suuremmassa koossa)

- Alkuun esimerkiksi tämä piparkakkutalo (ja leipomo) Hoenheimista. Oikein hupaisa kaikessa kitscheydessään.



- Toisekseen on pakko mainita perinteistäkin perinteisempi elsassilainen arkkitehtuuri, jota Pikku-Ranska vallan hyvin edustaa. Taloja ei oikein voi ottaa irti kontekstistaan, eivät ne olisi yhtä kivan näköisiä. Pikku-Ranska, la Petite France ei ole saanut nimeään suinkaan ulkonäkönsä perusteella, varsinkaan kun se heittää ennemminkin tois puol jokke. Kerrotaan, että aikanaan alueella olisi sijainnut sotilassairaala, jossa miesraukkoja hoidettiin kuntoon "ranskantaudista", eli syfiliksestä...




- Kerrostalo-osastolta kivoja esimerkkejä löytyy ihan kotikulmilta. (Tai tämä tarkemmin ottaen kasvitieteellisen puutarhan vierestä) Yhdessä noista taloista oli taannoin myytävänä 7 h + keittiö. En edes uskalla arvailla mikä mahtoi olla hinta. Mutta joku sen osti.


- Seuraavassa ylivalottuneessa ja vinossa olevassa otoksessa on Joka Perheen Unelma. Tilava omakotitalo melkein keskustassa, joen rannalla ja vieläpä omalla puutarhalla.. niin ja hiljaisen kadun varrella. Joko joku haluaa asuntolainan?


- Tai mitenkäs olisi oma linna? Onhan tuo vähän pompöösi ja jotenkin tuo valkoinen muovinen puutarhatuolisarja ei nyt oikein istu kuvioon. Mutta niinhän sitä sanotaan, että raha ja hyvä maku eivät välttämättä kulje käsi kädessä.


- Oma suosikkini on kuitenkin jollain tapaa se talo, jonka bongasin ensimmäistä kertaa muutama viikko sitten ohikulkiessani. Isohko autiotalo valtaisan villiintyneen puutarhan keskellä, aivan muutama kilometri keskustasta ja kivenheiton päässä Euroopan instituutioista. En tiedä kenelle se kuuluu tai miksi sitä ei haluta/ voida myydä kenellekään, mutta luulisi että tuollaiselle olisi ottajia. Etenkin tässä kaupungissa, jossa talonostajilla ei tunnu olevan pikkurahasta puutetta.
Työtähän sen kuntoon laitto vaatisi, mutta jos minulla olisi ylimääräiset pari miljoonaa...



----

Lopuksi lienee oleellista muistuttaa, että huomenna on Bloggers United for Human Rights -päivä. Kaikki yhdes koos kirjoittamaan ihmisoikeuksista!

Joskus on parempi muistuttaa...

Nyt olen kyllä vallan aiheeseen jumiutunut, mutta vielä viimeinen. Ensi kerralla lupaan sitten kirjoittaa jostakin muusta.

Eli, aiemmat havaintoni Elsässerditsch:n outoudesta ranskalaisille saivat yhtymäkohdan viime viikkoiseen vuoden 1945 vapautuksen juhlimiseen, kun aamuisella lueskelin paikallista sotamuistomerkkeihin keskittynyttä turistibrosyyriä* ja silmiini osui jostain kylästä peräisin oleva plakaatti jossa luki suunnilleen että:

The inhabitants of this village are Frenchmen but they often speak a germanlike local language.
---
Nos habitants sont français, mais ils ne parlent souvent qu'un dialecte voisin de l'allemand.

Kyseisellä plakaatilla siis muistutettiin liittoutuneiden vapautusarmeijoita ja ties mistä tulevia periranskalaisia siitä, että kaikki jotka kuulostavat saksalaisilta eivät ole saksalaisia. Vuoden -45 vapautusmarssien aikoihin mahtoi olla vallan tarpeellinen muistutus.
Siinä olisi ranskantaidottomalla solkottajalla saattanut olla päänahka tulessa nopeasti. Ja lähes ranskantaidottomia löytyy peräkylistä vieläkin. Vanhemmasta sukupolvesta siis, nuoret nyt sentään käyvät koulunsa ranskaksi.

---

Sitten mainostusosuuteen:
Käykää lukemassa Lumpuista ja lureksista mitä Kissamakunne Kertoo Sisäisestä Tyylistänne!

* Asunnossamme on sotamuistomerkkeihin keskittyneitä turistibrosyyrejä siitä yksinkertaisesta syystä, että kämppikseni tekee gradututkimustaan niinkin kepoisesta aiheesta kuin "Teatteri-ilmaisu toisen maailmansodan keskitysleireillä", ja toteuttaa siinä sivussa näytelmätrilogiaa, jonka ensimmäinen osa käsitteli vuosia 1914-1918. Very gay indeed

Solidaarista lomailua

Huomatkaa edellistä tekstiä illustroivan kuvan viimeinen lause: "Tu cherches la bagarre man?", "Haluutsä kuonoos äijä?". Kyllä, viimeinen sana on ihan suoraan englannista. Nuorison ja mun välillä on vissiin jonkinasteinen kielimuuri.

Mutta kesä on kiva. Aurinko paistaa, kärpäset tulevat joukkokuolemaan sisälle ikkunan alle (nimimerkillä 'imuroin viikonloppuna kolmesti') ja blondit polttavat itsensä.

Kesä on kiva etenkin toukokuussa, kun Ranskassa on kiljoona erilaista pyhäpäivää. Ensin tietenkin vappupäivä 1. toukokuuta. Sitten 8. toukokuuta juhlitaan.. öö.. niin, vuoden 1945 voittoa. Tänään oli vuorossa la pentecôte. Onkohan tämä nyt niinkuin helatorstai, maanantaina?? (Hyvin ovat tällä bloggarilla hallussa uskonnolliset pyhäpäivät.) Ei kun ei se taida ollakaan, tänään juhlistetaan sitä, kun Kristuksen henki laskeutui apostolien ylle.

Joka tapauksessa, normaalille työläiselle se tarkoittaa pitkiä viikonloppuja. Paitsi että minä olisin mennyt töihin tänään, jos joku ei olisi varoittanut etukäteen. "Mitä sinä siellä, laboratorio lienee kiinni?" Jouduin sitten lauantaina ihan soittamaan ja kysymään mahtako asia olla näin. tämä pentecôte on nimittäin siitä erikoinen juhlapäivä, että muutama vuosi sitten se menetti virallisen pyhäpäivän statuksensa. Koska osa yrityksistä kuitenkin piti ovensa kiinni, kukaan ei oikein tiennyt pitäisikö työskennellä, paljonko ja minkä verran siitä ilosta maksetaan. Työskentelevät eivät saaneet kiinni asiakasyrityksiään ja homma toimi kuin hidastetussa filmissä... ja oma ilonsa nuoremmille ihmisille aiheutui toki siitä, että koulut olivat kiinni ja jonkun piti vahtia lapsia.


Tämän vuoden alusta lundi de pentecôte sai takaisin pyhäpäivän roolinsa... paitsi ettei ihan täysin. Olisihan se nyt ollut aivan liian helppoa. Kun näinä muutamina vuosina pentecôte-maanantai oli journée de la solidarité (selitän myöhemmin), tänä vuonna yritys saa neuvotella keskenään, miten solidaarisuuspäivänsä sijoittaa. Että pysy siinä sitten perässä pinenä maahanmuuttajana...

Niin, se solidaarisuuspäivä. Vuoden 2003 huippuhelteiden aiheuttaman hengenheittoaallon jälkeen Ranskaan julistettiin joka vuodelle "solidaarisuuspäivä". Eli käytännössä, työntekijöiden pitää työskennellä 7 tuntia palkatta vuoden aikana, ja yritys maksaa palkkakulut... yyyymmm.. valtiolle. Kyllä, valtiolle, kaikenlaiseen ennaltaehkäisevään työhön, etenkin vanhusten eristäytymisen ehkäisemiseen, noin niinkuin uuden kuumuusaallon varalta. Viime vuonna kerättiin noin 2,2 miljardia euroa.

Arvatkaa menikö ensimmäisen vuoden solidaarisuuspäivä läpi lakkoilematta... ;-D

Kuulen ääniä

Näköjään laiskakin ihminen osaa käyttää hyväkseen auringonpaistetta, ja rullaluistella kanaalin laitaa pitkin hylätylle nurmikonpalalle ottamaan aurinkoa ja olemaan ahkera opiskelija. Tai siis, L. oli ahkera opiskelija, minä kulutin aikaani sivistäen itseäni vähän asian vierestä, ja lueskelin helppotajuista kielitieteellistä opusta*.

Kyseisessä niteessä oli yksi selitys edellisessä viestissäni ihmettelemilleni asioille, ja toisaalta myös eräälle ilmiölle jota minä olen omalla kohdallani jo pitkän aikaa kummastellut: puolikuuroudelle.

Minullahan on ranskaksi varsin valikoiva kuulo. En ymmärrä jos joku puhuu selkäni takana, en ymmärrä jos televisio on vähänkään liian hiljaisella... en ymmärrä varsinkaan kanttiinissa, jossa kolme henkeä puhuu toistensa suuhun ja ympärillä on runsaanlaisesti muutakin meteliä. Minulle pitää puhua sel-ke-äs-ti ja etenkin päin naamaa. Ihan kuten huonokuuloisemmille ihmisille.

Lukemassani kirjassa heitettiin kuitenkin ilmaan seuraavanlainen teoria (puhuttaessa siitä, miksi tiettyjä kansoja pidetään kielellisesti fiksumpina kuin toisia):
"Eräs toinenkin selitys on kuitenkin mahdollinen. Maailmassa puhutut kielet käyttävät erilaisia akustisia taajuuksia. Noin kahden ja neljän ikävuoden välillä tapahtuvan ääntämyksellisen ehdollistumisen lisäksi on olemassa auditiivinen ehdollistuminen äidinkielelle. Niin ollen, ranskankieltä puhuvan on, sanan varsinaisessa merkityksessä, vaikea kuulla kieliä, jotka käyttävät korkeampia tai matalampia äännetaajuuksia. Siten esimerkiksi venäjää äidinkielenään puhuvat ovat tottuneet kuulemaan huomattavasti ranskalaisia enemmän eri äännetaajuuksia, ja nämä taajuudet sisältävät suuren määrän eri kieliä."

Noh, onpahan mukava tietää, etten minä sittenkään kuuroutumassa tai muuten vain vähän yksinkertainen.

Kirjassa puhuttiin toki myös kielien ja murteiden eroista, ja sivuttiin elsassin kieltä. Tai siis murretta. Eiku. Minua on täällä aina huvittanut, kun paikalliset käyttävät alsacien:ista ilmaisua dialecte, murre. ("Puhutko murretta?" "En kovinkaan hyvin." Ole siinä sitten varma mistä murteesta on kyse...)
Murrehan se toki on, mutta elsassilla ei ole murteena mitään tekemistä ranskan kanssa. Ellei satunnaista sanastoa lueta mukaan... eipä suomenruotsiakaan taideta suomen murteeksi laskea ;-)

Alsacien on suunnilleen yhtä lähellä normisaksaa (tai yhtä kaukana siitä), kuin esim. schweitsinschaksa. Silti tuntuu välillä, että ranskalaisten ajattelutapa on ennemminkin muotoa "Ne puhuu jotain tosi outoa paikalliskieltä", kuin "Ne puhuu saksan murretta".
Aina ei voi ymmärtää. Toisiaan ja samassa maassa.

Vaikka kyllähän sitä välillä tuntuu, ettei meitä savolaisiakaan aina ihan ymmärretä.

Loppuun vielä esimerkki keskimääräisestä paikallisesta kylännimestä. Monsieur Clooney etsii tietään Oberschaeffolsheimiin... Tosin en minä tiedä onko se pahempi kuin esim. Niedermorschwihr tai Schwindratzheim.



* Marina Yaguello; Catalogue des idées reçues sur la langue, Editions du Seuil.

I 'ate 'unting, I'm a vegetarian.

On asia, joka jaksaa minua hämmästyttää aina uudelleen vielä muutaman täällä asutun vuodenkin jälkeen. Nimittäin ranskalaisten englannintaidottomuus. Tai ehkä ennemminkin tämän maan koulujen englanninopetuksen taso(ttomuus).

Itsehän en ole koskaan ollut peruskoulussa tahi lukiossa täällä seuraamassa englannintunteja, mutta silti tuntuu melko karmealta. Minä en todellakaan ole mikään lahjakkuus englannissa, kaukana siitä, mutta kykenen itseäni sillä kielellä ymmärrettävästi ilmaisemaan. Samaa ei ole voinut sanoa esimerkiksi suurimmasta osasta viime vuosien luokkakavereitani. Siinä joukossa minä, joka sain Suomessa tasaista kasia lukion englanninkursseista, olen jatkuvasti ollut luokan paras. Ja turhautunein.

Tämänviikkoisen englannintunnin helmiin kuuluu muunmuassa tajuta se, ettei osa luokkakavereistani ole varmaan koskaan kuullutkaan genetiivistä. "Madame, mitä toi heittomerkki tuossa ässän edessä/ perässä tarkoittaa..?"
Tai sitten ne lähes eksistentiaaliset välähdykset: "Ai toi THE on niinku määräinen artikkeli."

That's right, my dear.

Ja kysehän on aikuisista ihmisistä, joilla on kaikilla takanaan lukio ja vähintään pari vuotta amk-tason opintoja...

Sitten minua katsotaan suu auki kun erehdyn aikani kuluksi lukemaan englanninkielistä kirjaa. "Miten sinä ymmärrät tuosta mitään?" Mitä siihen voi sanoa? Englanti on minulle vieras kieli siinä missä ranskakin, eikä kukaan ihmettele kuinka osaan lukea ranskankielisiä kirjoja... Toinen jatkuva ärsytyksen aihe on se, kun minua käytetään sanakirjana englannintunneilla. Jos minulla on tarvetta kääntää lukemaani tekstiä päässäni jollekin kielelle, käännän suomeksi. Sylkäise siitä sitten ranskankielinen sana hetkessä ulos.

Paikallisten aksentista englantia puhuessa ei välillä ota sammakkokaan selvää. Suomalaisten mikahäkkinen on oikeinkin selkeää siinä rinnalla.

Jossain on menty, ja mennään pahasti pieleen koulujen englanninopetuksessa, sillä minä en jaksa uskoa, että ranskalaiset olisivat keskimäärin selkeästi suomalaisia tyhmempiä. Vai pitäisikö siinä sivussa syyttää dubattua televisiota ja elokuvia joita ei mennä katsomaan jos "pitää lukea". Eihän siinä ehdi elokuvaa seuraamaan, kun aika kuluu tekstejä lukiessa.

Niin.
Minä onneksi sain L.:n käännytettyä jo ennen suhteiluamme. Ilmoitin tyynesti, että minähän en elokuvaa ranskaksi katso jos toinenkin vaihtoehto on olemassa. Nykyään seuraa englanninkielisiä leffoja mukisematta. Ha, jotain hyötyä minustakin :-)


Katedraali otti kylvyn ilta-auringossa eilen.

Rahavirtoja

Viime aikoina olen ollut vallan positiivinen, aurinkoinen, grillannut ja bongannut lintuja.

Saisinko nyt sitten sanoa, että on asioita jotka eivät vaan toimi?

Eli: Puhutaan rahasta.

Ei niinkään sen jatkuvasta puutteesta, vaikka se tosielämää onkin, mutta yksinkertaisesti siitä, miten vaikeaa tässä maassa on siirtää rahaa suunnasta toiseen.
Haluatteko esimerkkejä? Ai ette varsinaisesti... Saatte kuitenkin kun kerran jo aloititte lukemaan.

Palkka.

Suomessa:
Palkka on joidenkin lakien mukaisesti tilillä palkkapäivänä pankin aukeamisaikaan, tahi raha kädessä.

Ranskassa:
Palkka maksetaan palkkapäivänä. Parhaassa tapauksessa kyseisenä päivänä tehdään tilisiirto, joka sitten pankkien välisistä sopimuksista ja tielle osuvista pyhäpäivistä riippuen päätyy työntekijän tilille kahta - neljää päivää myöhemmin.

Huonommassa tapauksessa palkka maksetaan shekillä. Jos shekin saa käteensä perjantaina, on helposti maanantai ennen kuin ehtii sen viemään pankkiin ja siitä sitten kestää vielä kolmesta päivästä viikkoon ennenkuin rahasumma tilille tupsahtaa. Ei parane olla tiukkapipoista vuokranantajaa...


Laskujen maksaminen:

Suomessa:
Teknisesti edistyneemmät yksilöt klikkaavat itsensä intterweppiin, ainakin jos eivät ole Sampo-pankin asiakkaita. Naputellaan vastaanottajan tilinro, viitenumero ja pikku viesti. Hyväksytään ja avot.
Teknisesti eivät-vielä-niin-edistyneet tekevät saman asian laskunmaksuautomaatilla.

Ranska:
Laskunmaksumetodeja on kaksi. Joko voit maksaa laskusi shekillä (nii-in, pistetään se kirjekuoreen ja lähetetään) tai sitten suoraveloituksella. Esim. puhelinliittymää on melkein mahdoton saada, jos ei ole antaa tiliä jolta se kuukausittain veloitetaan...
Aina välillä tulee tilanteita, joissa shekillä maksaminen on se ainoa mahdollinen muoto.. ja mitenkäs maksat jos ei ole shekkivihkoa.

Muutamat palvelut on pakko maksaa (etenkin posti- tai nettitilatessa) etukäteen visakortilla.

Tilisiirto... mikä se on?


Nettipankit:

Suomessa:
Kirjaudut nettipankkiin, konsultoit tilisi saldoa, maksat laskusi, teet lainahakemuksen.. kirjaudut samoilla tunnuksilla myös Kelan asiointipalveluun. Niin, teet euromääräisen ulkomaan tilisiirron parilla klikkauksella, suunnilleen samaan hintaan kuin suomalaisenkin.

Ranskassa:
Nettipankista näkee tilin saldon... noin kolmen päivän viiveellä.
Nettipankissa voi tehdä tilisiirtoja... jos on ensin lisännyt siirron vastaanottajan luetteloon, jossa se pitää aktivoida tekstarilla tulevalla koodilla. Jos et omista matkapuhelinta, odottelet, että aktivointikoodi tulee postissa.
Mistäs muuta... ainiin, siinähän se olikin.

Ulkomaan tilisiirron voit tehdä käymällä oman pankkisi konttorissa, jossa täytät lappusen, joka faksataan omalle pankkineidillesi (jos siis olet jossain eri konttorissa kuin missä tilisi on), joka käsittelee sen faksin ja tekee tilisiirron jossain vaiheessa. En edes uskalla arvata kuinka paljon tästä ilosta veloitetaan.

Todettakoon, että varsinkin nettipankkia koskeva osuus on omia kokemuksiani. Olen kuullut huhun, jonka mukaan jollakin pankilla olisi mahdollisuus tehdä ulkomaanmaksukäskyjä netissä.
Mutta se voi olla vain huhukin.

Mutta sain sentään (luotottoman) Visa-kortin.

Edit:, klo 20:00.
Jaanpas vielä teidän kanssanne episodin tilinavausneuvotteluista eräässä nimeltä mainitsemattomassa pankissa, joka päätöikseen hoitaa kirjeiden kuljetusta.

- Niin, mehän emme voi myöntää teille tätä Visa-korttia*, sillä teillä ei ole palkkaa jonka voisitte kotiuttaa** meille. Mutta minä ehdottaisin tätä Visa electron korttia. Se on kätevä... plaa plaa plaa, hyvä, jne... plaa plaa plaa. Siinä on 300 euron viikkokäyttöraja.

-MMITÄ? 300 euroa viikossa? Voisiko sitä...

- Ei.

- ...käyttörajaa nostaa?

- EI.

Noh, tästä tulevasta palkansaajasta ei tullut sen pankin asiakasta. Koska olen opiskelija, minulla ei voi olla milloinkaan tarvetta maksaa kortilla 300 euroa viikon sisällä. Esimerkiksi ostaa lentolippuja... muuttaa... mitä nyt keksittekin.

*Kyse oli siis luotottomasta Visa-debit kortista. En mää luottoa sentään opintotuilla yritä.
**"Kotiuttaa", Domicilier un salaire. Eli määrätä palkka tulemaan tietylle tilille, jolloin pankki on varma siitä, että tilille tippuu säännöllisesti rahaa.