tiistaina, marraskuuta 25, 2008

Viikon bongaukset

Onneksi kukaan ei kiellä tekemästä viikon bongauslistaa alkuviikosta. Tai levittämästä sitä kahden viikon ajalle. Olkaa siis kriittisiä sanan "viikko" suhteen.

~ Tuholaismyrkkyjä.
Saksalaiset päättivät sitten ottaa ja tutkia viinirypäleitä. Patonginpurijamaan puolelta joukkoon pääsi 25 lajiketta, joista kaikista löytyi jämiä torjunta-aineista. Useimmissa tapauksissa torjunta-ainejäämät pysyivät sallittujen rajojen alapuolella, mutta tutkimuksen tekijöiden mukaan tilanteesta tekee huolestuttavan rypäleiden kemikaalikocktail : 20% rypäleistä sisälsi yli kymmenen eri aineen jäämiä, ennätyksenä 16... ja muutamissa oli jopa Euroopassa kiellettyjä torjunta-aineita. Lieköhän se punaviinilasillinen ruoan kanssa sittenkään niin hyvä idea?



~ Arkitehti kirjoitti mainiosti rasismista. Asia on vaikea. Niin vaikea, etten minä vieläkään tiedä kumpi voitti, Suomi vai Italia. Tai kuinka "rasismi" tai "älykkyys" pitäisi määritellä. Mutta Arkitehdin tarkoitus ei varmaan ollutkaan tuoda vastauksia vaan kysymyksiä. Käykää lukemassa itse.
(Tosin, yhdestä kohdasta olen eri mieltä: maailman napa ei suinkaan makaa Eiffel-tornin alla vaan Elysée:n makuuhuoneessa.)

~ Idhren taasen kirjoitti taannoin tekijänoikeuslaeista, ja siitä, kuinka 74% ysiluokkalaisista on rikollisia. Kyseisen tekstin kommenttilaatikossa Herra Honkonen lisää vettä myllyyn: "Samalla tavalla absurdia on esimerkiksi se, että pienet nettiradiot joutuvat tälläkin hetkellä maksamaan tekijänoikeuskorvauksia siitä, että soittavat meidän tai jonkun muun Teostoon/Gramexiin kuulumattoman bändin biisejä. Jännää myös on, että tällaisilta pienradioilta ei soittolistoja kerätä vaan rahat jaetaan muille artisteille. Eli käytännössä, jos perustat nettiradion joka soittaa venäläistä noisea ja puolalaista punkkia, maksat tekijänoikeusmaksut, jotka menevät Britneylle, Nightwishille ja Sillanpäälle."

Artisti maksaa.





[ Kuvat tämän lisenssin alla ]

6 kommenttia:

  1. Juu kiitos, mielenkintoinen postaus linkkeineen.

    VastaaPoista
  2. No juu, minustakin kaikki tosi mielenkiintoisia. Pitääkin mennä tsekkaamaan tarkemmin. Kiitos vinkeistä.

    VastaaPoista
  3. ykköskohtaan: luomuvinkkua, luomuvinkkua

    vinkun osto on kyllä hankalaa. jotenkin tekisi mieli ostaa niitä etelä-amerikkalaisia viinejä, mutta juma sitä matkaa mistä ne on roudattu. Ei siinä paljon luomuuskaan auta. Ellei niitä ole kuljetettu jollain biopolttoaineella kulkevalla rahtilaivalla. yeah right.

    VastaaPoista
  4. Niinpä. Chileläiset ja australialaiset viinit eivät ole huonoja... täällä tosin tulee vähemmän juotua, kun paikallistakin riittää.
    Luomuviinin ainoa vika on "hurja" hinta, pullostahan voi joutua maksamaan kympin!

    VastaaPoista
  5. Luomuvalkkareissa on varmoja valintoja, mistä ei tule mitään vaivoja, mutta hyvin vähän jos ollenkaan on kotimaisssa marjaviineisskään mitään jäämiä, olen niin monta eri merkkiä kokeillut ja monista tykätään enemmän, kuin mistään punaviinistä. Laitoin linkkiin hyviä ja edullisia - talvella tosin myymälä on auki vain viikonloppuna. Kerro, miltä maistui, jos pääset maistamaan. Alkoonkin niitä voi tietysti tilata, jos tuote löytyy valikoimasta. Noi kuvassa on tietääkseni isoja pulloja.

    VastaaPoista
  6. Jooh, marjaviinit toki ovat asia erikseen, ja niitäkin on tullut maisteltua, kun kesämökin puolesta pakottivat lapsiraukan joka syksy marjasouviin... Täällä kaukana vain marjaviinit ovat vähän erikoisuus.

    Mutta hyvä vinkki niille Suomessa oleville, jotka etsivät vähäkemikaalisempia vaihtoehtoja, sivulla tuntui olevan monia mielenkiintoisia ehdokkaita.

    VastaaPoista