keskiviikkona, heinäkuuta 16, 2008

On ilmoja pidellyt

On niitä päiviä, joina tuntuu, että mister Murphyn lemmikkipuutiainen on sitkeästi tarttunut nilkkaan ja aiheuttaa koko ajan jotain pikkuharmia.

Eilen huomasin töistä lähtiessä, että polkupyörän takarengas oli littana. Eihän tästä olekaan kuin pari kuukautta kun sen vaihdoin. Ei auttanut kuin kävellä hepoa rontaten kotiin (toki osittain tramin avustamana). Puolessamatkassa huomasin, että kävelysiltani oli taas suljettu, ja jouduin tekemään ylimääräisen lenkin helteessä.

Tänä aamuna unohdin kaiken. Ensin puhelimen, jota palasin hakemaan. Ehdin juuri ja juuri myöhässä olevaa bussiin, jossa huomasin että muutakin olennaista unohtui. En tajunnut jäädä bussista pois oikealla pysäkillä, missasin varttia vaille kymmenen tramin... ja päädyin töihin myöhässä. (Ihan kuin kukaan olisi edes tajunnut puuttumistani.) Jopa supermarketti oli minua vastaan, ja hyllystä puuttuivat juuri ne tarte flambéen pohjat joita etsiskelin.

Tällä täytyy olla jotain tekemistä maanantaina näkemäni tien yli juosseen mustan kissan kanssa. Ei auttanut vaikka kuinka syljeskelin vasemman olan yli.

Mutta, enää kaksi ja puoli päivää lomaan, ja sähköposti ilmoitti minulle suorastaan loistavista loppukokeiden arvosanoista!

kesämosaiikki
Sitten voisimme vaikka valittaa säästä.
Tai itse asiassa en aio valittaa säästä vaan ihmetellä ihmisluonnetta, jonka on aina pakko valittaa säästä. Jopa tänä kesänä, vaikka Strasbourgia on hellitty ehkä Euroopan parhailla lomasäillä: Alkukesän ukkosmyrskyt ja neljänkymmenen päivän vedenpaisumukset jotka vaivasivat koko Keski-Eurooppaa, kiersivät Mustan Metsän laakson. Meillä oli vain kuumaa tai enemmän kuumaa... ja ok, pari pientä ukkosta. Sitten on ollut lämmintä, kuumaa, vähän sadetta ja taas lämmintä. Aurinkoa, ei kuivuutta eikä tulvia.

Tänä aamuna radioloihtija luetteli lupauksiaan päivälämpötiloista: Lille +19°C, Paris, Nantes +22°C, Metz, Poitiers +24°C, Nancy +25°C, Grénoble +27°C... Strasbourg +28°C. ”Jahas, taidan lähteä liikkeelle t-paidassa.”

Mutta annas olla jos on kaksi päivää pilvisempää, niin jo joku on sanomassa, kuinka ”hänen lapsuudessaan kesätkin olivat aurinkoisempia, lomat pidempiä ja hämähäkit pienempiä...”

Mut mä olenkin tehnyt sopimuksen säidenhaltijan kanssa!

6 kommenttia:

  1. Otahan varalta turkisvuorinen kelluntapuku mukaan molemmille,
    täällä on villasukat ja kumisaap-
    paat. terveisin äetvanha

    VastaaPoista
  2. Pitääpä koettaa muistaa ja mahduttaa Dijon-sinapin ja homejuuston seuraan.

    VastaaPoista
  3. Oih, ihanan lämmintä siellä Ranskassa! Tulisipa se lämpöaalto tänne Suomeenkin. :)

    VastaaPoista
  4. Niin noh, paraskin kehuja...
    Tänään sitten sataa ja huomiseksi on luvattu alle kahtakymmentä :D

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa tutunoloiselta kaaospäivältä moinen. Onnea vaan jos lomat alkavat ja kelit kuulostavat kertakaikkisen upeilta!

    VastaaPoista
  6. Joo, olivathan ne. Näin loman alle pukeudutaankin sitten pitkÄhihaiseen :D

    VastaaPoista