tiistaina, toukokuuta 27, 2008

When a blind sensory-impaired badger picks my clothes out for me

Näitäkin päiviä on.

Viime aikoina olen pukeutunut hameeseen enemmän kuin noin keskimäärin, ja jopa vilkaissut kahdesti peiliin ennen kotoa poistumistani (se toinen kerta on ihan hyödyllinen jos haluaa hiustensa muistuttavan muutakin kuin valtaisaa haikaranpesää).

Silti on päiviä, jolloin puolessavälissä tajuaa, että kukallisiin farkkuihin voisi yhdistää jotain muuta kuin kukallisen keltaisen t-paidan. Molemmat ovat ihania erikseen, mutta yhdessä vaikutus on lähinnä se, että vastaantulijoille iskee sietämätön halu lähteä polttelemaan pilveä. Joko tointuakseen tai sitten kukkaloiston vaikutusta vahvistaakseen... motiivinsa kullakin.

Minä en sentään luojan kiitos patsastele moisessa yhdistelmässä punaisella matolla. Tai ehkä pitäisi. Löysin nimittäin muutaman ehdokkaan vuoden muoti-ikoneiksi. Pitäisikin varmaan järjestää Lumppujen puolella Miss Lumppuja ja Lureksia 2008 -kisa. Oheiset neitoset olisivat todennäköisesti kärkikaartissa.


Tämä herättää minussa vastustamattoman halun esittää kysymyksiä, joihin en koskaan saa vastausta:
Leopardia ja hukkunut hameenhelma? Kuinka monta riikinkukkoa kärsi karmean kohtalon rintavarustuksen takia? Korsetti ja Legolas-tossut? Isän villatakki? Mmmitkä ihmeen tennarit ja mitä mekolle tapahtui? Miksi siniset rintaliivit? Miksi?

[Kuvat täältä, täältä ja täältä]

5 kommenttia:

  1. mut noi tennarit on tosihienot!

    VastaaPoista
  2. Hah, nuo eivät pärjäisi Miss Lumppu-kisassa!!!

    VastaaPoista
  3. Nina,

    Tennareissa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta tuossa yhteydessä tulee sama olo kuin silloin, jos joku tulisi töihin mustassa puvussa ja puputossuissa.

    Susu,

    Itseasiassa mietin juuri samaa. Mielikuvituksellisuutta puuttuu.

    VastaaPoista
  4. Hei sinä. Pääset kuin pääsetkin seuraamaan häähäsläystä. Rouvaantumisen alkeet ja elkeet is here.

    VastaaPoista
  5. Turre,
    kah kah, pitääpäs käydä tutustumassa :)

    VastaaPoista