Kerrankin Pariisissa ei satanut

TGV on melkoisen nopea.
Nancy on käytännössä Pariisin esikaupunkialuetta: puolitoista tuntia Pariisin keskustaan. Maailman mittasuhteet menevät vallan uusiksi.

Pariisissa käyminen aiheuttaa joka kerta vallan jakomielisiä tunteita. Toisaalta kaupungin huomaa pian aivan liian suureksi. Joka paikkaan liikkuminen kestää, kaikkialla on tungosta ja ihmisiä ja ahdistusta ja turisteja ja niiiiin paljon kaikkea. En ikinä voisi asua.

Mutta toisaalta…
Välillä pienten hetkien ajan käy mielessä, että sittenkin. Siellä olisi niiiiin paljon kaikkea, ja jos asuisi vain pari-kolme hassua kuukautta, ehtisi jo nähdä vaikka mitä, ja sen ajanhan asuisi vaikka jossain 13 neliön luukussa. Kunhan ei tarvisisi esikaupungeista kulkea.

Kukahan tarjoaisi kolmen kuukauden duunin työsuhdeasunnolla?

Tämänkertainen pikkuviikonloppu sisälsi paitsi eettistä muotia (josta lisää Tavan puolella), myös Maurelitaa, Kotia ja Art Deco –museota.
Oli muuten kiva päästä viimeinkin treffaamaan pariisilais"kollegoja"! Maurelitan blogista voi ihmetellä pizzalounaan kuvia.

Musée Art Décossa on muuten vielä kuun loppuun saakka 100% Finlande à l’affiche, eli näytillä suomalaisia mainosjulisteita ajalta ennen sotia aina viime Vuoden Huippuihin asti.

Noin niinkuin pysyvämpi näyttely sisältää kaiken sortin kalustusta, keskiajalta nykyparakkeihin. Art Nouveau –osastolla pääsivät eturiviin école de Nancyn taidonnäytteet.


Museosta (joka sijaitsee Louvren siivessä) on komia näkymä kaupungin yli. Ikkunat vain ovat pirun likaiset :


Pienet eläimet pääsivät poseeraamaan. Huomatkaa joukon uusivanha tulokas, joka avopariutumisen myötä löysi Hemmingin ja Poron seuraan. Perheenkasvu saa jäädä toistaiseksi tähän, jo Petit-Jean on vähän hankala kuljettaa mukana…