sunnuntaina, lokakuuta 19, 2008

Minulla ei ole ikinä ollut verenpaine koholla... paitsi viimeviikkoisella työterveyskäynnillä

Niin, arvatkaa huviksenne, onko meillä kotona nettiä?
Ei?

Homma on tosiaan kuin lottoamista, linja ei vain jostain syystä toimi. Ei tietoa onko vika historiallisessa operaattorissa vai Ysi-telecomissa itsessään. Meinasivat kuitenkin lähettää puhelinputkimiehen paikalle. Paitsi, että kyseinen puhelinputkimies ei ole soittanut tapaamista vaatiakseen (kuten luvattiin), ja kun Ysin puhelinpalveluun soittaa, kaikki asiakaspalvelijamme ovat tällä hetkellä varattuja, olkaa hyvä ja soittakaa myöhemmin uudelleen.

Otsasuoni hätää kärsimässä.

Kävin myös päivänä taannoisena sanomassa alakerran naapurille melko tiukkaan sävyyn, jotta "rajansa kaikella". Ei, emme elä luostarissa hiljaisuuslupauksen tehneinä, mutta jos minä sekä kuulen että tunnen alakerran musiikkivehkeen bassot kotonani, lattioita ja seiniä pitkin, niin volyymia on himpun verran liikaa. Kolme kilttiä huomautusta asiasta ei auttanut, neljännellä kerralla olin tosiaan lähellä sanoa pahasti.

Puhutaanko myös mahahaavasta?

Meidän pitää tehdä sopimus lämmityskattilan vuosittaisesta tarkastuksesta, vuokranantajan vaatimuksesta. Aikamme jahkailtuamme soitimme lämmitysihmiselle, joka lupasi tulla "ensi maanantaina kello 19". Paitsi että ei tullut. Liekö kuollut vai unohtanut, ei tietoa. Pitäisi ottaa yhteyttä johonkuhun toiseen.

Mutta muuten menee hyvin.

3 kommenttia:

  1. Haha. Meidän lämmityskattilaihminen on ollut tulossa meille toukokuusta asti. Eipä ole näkynyt täälläpäin.

    VastaaPoista
  2. MAiniota :D ei siis olla ainuita

    VastaaPoista
  3. Mielestäni sinu pitäisi lakata puhumasta "historiallisesta operaattorista". Sen oikea nimi on "esihistoriallinen operaattori", joka kuvaa paljon paremmin sen toimintaperiaatteita. Minä ainakin olen jo kauan käyttänyt termiä "opérateur préhistorique".

    VastaaPoista