keskiviikkona, toukokuuta 14, 2008

Arkkitehtausbongari

Ensialkuun blogikilpailu: ensimmäinen, joka tunnistaa missä kaupungissa bannerin kuva on otettu, voittaa annoksen maantieteellisarvostustani ja yön kahdelle hengelle narisevalla ilmapatjalla osoitteessa 22 rue Menthe (aamiainen kuuluu toki pakettiin). Osallistumaan sankoin joukoin siis!

Sitten asiaan. Lähdetietoni ovat taas lajia "luin jostain", mutta joku bloggari taannoin esitteli lempitalojaan Helsingissä, ja antoi siis idean.

Minun on vaikea valita lempitalojani tästä kaupunkikompleksista, täällä on niin monta kivaa, mutta jos nyt saisin määrän supistettua edes puoleentusinaan. Kuvatuksia ja turistihörhötystä. (Klikkaamalla voi kuvia loogisesti tarkistella suuremmassa koossa)

- Alkuun esimerkiksi tämä piparkakkutalo (ja leipomo) Hoenheimista. Oikein hupaisa kaikessa kitscheydessään.



- Toisekseen on pakko mainita perinteistäkin perinteisempi elsassilainen arkkitehtuuri, jota Pikku-Ranska vallan hyvin edustaa. Taloja ei oikein voi ottaa irti kontekstistaan, eivät ne olisi yhtä kivan näköisiä. Pikku-Ranska, la Petite France ei ole saanut nimeään suinkaan ulkonäkönsä perusteella, varsinkaan kun se heittää ennemminkin tois puol jokke. Kerrotaan, että aikanaan alueella olisi sijainnut sotilassairaala, jossa miesraukkoja hoidettiin kuntoon "ranskantaudista", eli syfiliksestä...




- Kerrostalo-osastolta kivoja esimerkkejä löytyy ihan kotikulmilta. (Tai tämä tarkemmin ottaen kasvitieteellisen puutarhan vierestä) Yhdessä noista taloista oli taannoin myytävänä 7 h + keittiö. En edes uskalla arvailla mikä mahtoi olla hinta. Mutta joku sen osti.


- Seuraavassa ylivalottuneessa ja vinossa olevassa otoksessa on Joka Perheen Unelma. Tilava omakotitalo melkein keskustassa, joen rannalla ja vieläpä omalla puutarhalla.. niin ja hiljaisen kadun varrella. Joko joku haluaa asuntolainan?


- Tai mitenkäs olisi oma linna? Onhan tuo vähän pompöösi ja jotenkin tuo valkoinen muovinen puutarhatuolisarja ei nyt oikein istu kuvioon. Mutta niinhän sitä sanotaan, että raha ja hyvä maku eivät välttämättä kulje käsi kädessä.


- Oma suosikkini on kuitenkin jollain tapaa se talo, jonka bongasin ensimmäistä kertaa muutama viikko sitten ohikulkiessani. Isohko autiotalo valtaisan villiintyneen puutarhan keskellä, aivan muutama kilometri keskustasta ja kivenheiton päässä Euroopan instituutioista. En tiedä kenelle se kuuluu tai miksi sitä ei haluta/ voida myydä kenellekään, mutta luulisi että tuollaiselle olisi ottajia. Etenkin tässä kaupungissa, jossa talonostajilla ei tunnu olevan pikkurahasta puutetta.
Työtähän sen kuntoon laitto vaatisi, mutta jos minulla olisi ylimääräiset pari miljoonaa...



----

Lopuksi lienee oleellista muistuttaa, että huomenna on Bloggers United for Human Rights -päivä. Kaikki yhdes koos kirjoittamaan ihmisoikeuksista!

4 kommenttia:

  1. Höh, olit liian nopea :D
    Mut Looralle ihan selkeästi varattu kahden hengen aamiaismajoitus (joo Kurpitsa mahtuu myös) Melkein Rajalla :)

    VastaaPoista
  2. Lunttasin:) Mutta kiitos palkinnosta. Panen korvan taakse ja ehkä joku päivä saavun oven taa.

    VastaaPoista
  3. Haa, ajattelinkin, että ainakin parissa kuvassa on jotakin tuttua: mun Pikku-Ranska-kuvat on ihan samoista kohdista ja taloista. :D

    VastaaPoista