tiistaina, huhtikuuta 22, 2008

Bloggari ei ole ammattitoimittaja! *

Jatkan jauhamista (kuten niin moni muukin, saa skipata jos ei kiinnosta), sillä minulla on kerrankin Perusteltu Mielipide.

Edellisestä kirjoituksestani saa hieman sen kuvan, että pitäisin kaikkia nissanbrunsille osallistuneita medialukutaidottomina tyttösinä, jotka hyppäävät ensimmäisen shampanjalasin perään. Se ei ollut tarkoitukseni, mutta ilmaisin itseäni huonosti. (Ei pitäisi kirjoittaa asiatekstiä päähänpiston perusteella.) Antakaahan siis kun selitän. Olipa kerran... eiku.

Bloggaribrunsseja voi verrata vaikkapa pressiaamiaisiin**. Pressiaamiainenhan on siis oikeastaan lehdistötilaisuus, johon kutsutaan median edustajia istumaan mukavasti, juomaan kahvia-ja-pullaa ja kuuntelemaan esitystä vaarin housuista tai kengänpohjista. Kaiken tämän taustalla on tietenkin esitystä pitävän yrityksen toive siitä, että lehdistö asiasta muutaman rivin kirjoittaisi. Ei ole ihan pakko, osallistumalla ei sitoudu mihinkään, mutta kyllähän se suotavaa olisi, kun kerran on kahvitkin tarjottu. Jokainen toimittaja erikseen katsoo kirjoittaako vai eikö. Niinkuin bloggaritkin.

Missä sitten on ero? Siinä, että pressiaamiaisille kutsutaan ammattilaisia. Lehdistöllä on tiedotustehtävänsä lisäksi myös tietynasteinen "mainostustehtävä", ja jokainen pressiaamiaisella oleva tasan tarkkaan tietää miksi on kutsuttu paikalle. Jos juttu syntyy, siitä saa jopa palkkaa. Fair enough, pelisäännöt ovat selvät.

Homma menee minun mielestäni hieman mauttomaksi silloin, kun esim. Nissanin kaltainen suuryritys, jolla olisi varaa useampaankin pressiaamiaiseen, järjestää bloggaritapaamisen. Paikalle kutsutut:
a) ovat monesti varsin nuoria ihmisiä ja
b) kirjoittavat blogiaan omasta huvituksestaan, eivät ammatikseen. Bloggari ei siis sitoudu kirjoittaessaan minkäänlaiseen tiedotustehtävään.

Eli siksi minä käytin (ja käytän) sanaa "hyväksikäytetty". Missään ei selvitetä pelisääntöjä, ja toiminta on minun mielestäni Nissanin puolelta melkoisen moraalitonta. En siis pidä brunssille osallistuneita "aivottomina kanoina", mutta suosittelisin silti Helsingin matkan junalukemiseksi esim. Naomi Kleinin No Logo -kirjaa.

Kyllä, teitä käytetään hyväksi ja teidät rinnastetaan ammattilehdistöön... sillä erolla, että pelisääntöjä ei selvitetä. Seuraavan kerran, kun postilaatikkoosi tipahtaa kutsu bloggaritapahtumaan, oli kyseessä sitten puutarhanhoito tai muoti, kannattaa miettiä useampaan kertaan kutsun taustat.
Sinä saatat tajuta mihin olet nenäsi pistämässä, ja Sinä saatat ymmärtää että hommasta ei ole mikään pakko kirjoittaa, mutta niin kuitenkin oletetaan tehtävän. Kaikki paikalle kutsutut eivät sitä ehkä kuitenkaan tajua, ja siinä piilee systeemin moraalittomuus. Harkitse kahdesti kannattaako moista mainontatapaa vapaaehtoisesti edistää...

Edit klo 23.53 : En selkeästikään saa viestiäni kerralla selkeäksi, edes kommenteilla, joten pakko lisätä. Minusta siis on lähtökohtaisesti ns. p*rsiistä se, että Suuryritys tulee ja haluaa mainostilaa sellaisten kirjoittajien / julkaisijoiden palstoilta, joilla ei periaatteessa ole mitään muuta mahdollisuutta suojautua kuin se kuuluisa maalaisjärki. Isolla osalla blogaajia on onneksi maalaisjärkeä, mutta kuka suojelee niitä joilla ei ole? Kun Yritys haluaa palstatilaa Muotilehdestä, molemmin puolin ollaan tekemisissä ammattilaisten kanssa: taustalla niin mainostajan kuin julkaisijan etuja ovat turvaamassa mm. koulutus, kokemus, yrityksen säännöt, lait ja käytännöt. Bloggarilla on puolellaan ainoastaan oma maalaisjärkensä. Hyvä jos se toimii, mutta Yrityksen toimintaa ei parhaalla tahdollaankaan voi pitää eettisenä. (Sen lisäksi, painostusta on hirveän helppo käyttää: "Tulossa on tosi kiva tapahtuma, ja varmaan vielä tulevaisuudessakin muutamia. Jos et tule nyt ja kirjoita, ensi kerralla et ehkä saakaan kutsua." Eihän sitä ääneen sanota, mutta siellä taustalla se on olemassa...) Ns. win-win -tilanne on vain harhaa. Loppujen lopuksi voittaja on aina se Yritys.


* Bloggari ei ole ammattitoimittaja... vaikka heitäkin toki joukkoon mahtuu. ;-)
** En tiedä järjestetäänkö Suomessa pressiaamiaisia, mutta muutamissa muissa maassa ovat kohtuutavallisia käsittäkseni.

48 kommenttia:

  1. minunkin on tehnyt mieli avautua asiasta jo hetken aikaa, mutta olen pitänyt kaiken sisälläni. mutta voisin kirjottaa tälle sun asialliselle postaukselle sen muotibloggarit on aivottomia kanoja -vastineen. perusteluna on se, mitä yleensä aina käytän: ainakin mun mielestä.

    VastaaPoista
  2. "Mun mielestä" on aivan loistava peruste... :D Ainakin silloin kun ei tarvitse perustella..

    VastaaPoista
  3. Olen samaa mieltä. Ongelma vaan on kai se, ettei kukaan kai ole selvillä vielä miten suhtautua bloggareihin, tai blogaajat itsekään ei tiedä mitä kannattaisi sanoa ja mitä ei (itse välillä raavin päätäni tämän suhteen), mutta juuri siksi, kun yhteisiä pelisääntöjä ei ole, ja sensuuria harrastetaan hyvin vähän (yhden psykologi-ystäväni blogi joutui kyllä sensuurin uhriksi!), valta on rajaton.. ja ilmeisesti niinkin turhamaisessa asiassa kuin muodissa, bloggaajat ovat päässeet valloilleen.

    Siitä sitten auttamattomasti seuraa se, että niitä joita kuunnellaan, ahdistellaan myös sieltä tuottajien puolelta. Markkinayhteiskuntamme on korruptoitunut porsas, jonka uhreja nuo tyylittelijät ovat.. mutta minun puolestani olkoot uhreja, kulutukseenhan se muotiblogailu perustuukin. Mainontaa se on perinpohjin. Muotifirmat vain nauravat partaansa. Täytyyhän sitten autokauppiaittenkin päästä osingoille. Hah hah.

    VastaaPoista
  4. Kun mahdottoman kaukaisessa menneisyydessä kokoonnuttiin uskonasioissa messuun, paikalle ilmestyivät myös kauppiaat. He pystyttivät kojunsa ja esittelivät myytäviä tuotteitaan. Näin sai alkunsa kaupalliset messut.

    Kun nyt bloggarit viestivät netissä keskenään ja heitä lukee suuri joukko myös sellaisia, jotka eivät itse kirjoita, apajille ilmestyy kuin taikaiskusta markkinaihmiset.

    Olkoon ihmisten keskinäisen kanssakäymisen muoto mikä tahansa, tietyn volyymin ylitettyään mukaan ilmestyvät kauppiaat. Näin on ollut alkukirkon aikaan, näin on nyt ja näin on tulevaisuudessa.

    Asiasta voidaan puhua ja pitääkin puhua, mitään ilmiölle ei kutenkaan mahdeta.

    Olet ihan oikeassa kun pidät bloggareiden puolta, niiden jotka eivät ole ammattilaisia. Itse olen mainonnan ja viestinnän vanha ammattilainen, enkä pidä ilmiöstä, en yhtään. Siksi omassa mielessäni luokittelenkin blogimainonnan rinnasteiseksi lehtimainonnan kanssa. Jos ilmoituksessa on vähänkin ärsyttäviä piirteitä lehden sivua on helppo kääntää, tai lehden voi sysätä kokonaan paperinkeräykseen.

    Sama pätee "mainostaviin blogeihin". En suostu lukemaan niitä. Suljen blogin heti, kun tunnistan mainonnan tai ns. piilomainonnan. Tämä ei poista yritysten "moraalittomuutta", mutta ei myöskään osaltani hyödytä ko. yritystä.

    Jatkoksi on pakko kuitenkin myöntää, että toisinaan rajanveto on se kuuluisa veteen piirretty viiva. Itseäni ärsyttää kirkkaasti eniten selkeä bloggarin "hyväksikäyttö". Teksti sen yleensä kertoo...

    Z

    VastaaPoista
  5. Zed,

    nii-in, kirjoitinkin jonkin blogin kommenttiin, että:
    "Eikö Nissanin olisi moraaliselta kannalta parempi käyttää mainontakeinona esim. lehdistöä tai oikeasti ammattimaisia nettisivuja, joilla mainonnan pelisäännöt olisivat selvät?"


    En, minä en mitään mahda suuryrityksien mainonnalle tai yleensä kaupallisuudelle. Ainoa mitä voin tehdä, on kehoittaa ihmisiä lukemaan rivien välit ja suhtautumaan kriittisesti... tuota... kaikkeen.

    Maailmassa todella harva asia on ilmainen. Aina odotetaan jotakin vastineeksi.
    Täytyy myöntää, että jos joku taho minulle piffaisi junalipun Pariisiin, houkutus olisi suuri. Houkutukseen lankeaminen taas riippuisi siitä, mitä vastineeksi odotetaan.

    Veikkaan, että ulkosuomalaisbrunssi kiinnostaisi allekirjoittanutt paljon enemmän, jos paikalla ei olisi sponsoria ja junaliput pitäisi maksaa ihan itse :D

    VastaaPoista
  6. Eve,

    Mistä asioista psykologiystäväsi blogissaan kirjoitti, kun ihan sensuuriin saakka kajosivat? O_o

    VastaaPoista
  7. Pakko pikaisesti kommentoida:) Ei. Bloggaajat eivät yleensä ole ammattitoimittajia MUTTA maalaisjärki meillä yleensä on. Itse tuossa tapahtumassa olleena, voin sanoa, että varsin kriittisiä bloggareita siellä oli paikalla. Mielestäni "pelisäännöt" olivat meille kaikille selvät. Ja sanoisin, että niin kauan kuin kutsut kohdistuvat täysi-ikäisiin ihmisiin, niin ongelmaa ei pitäisi syntyä ( ja nyt en väitä alaikäisiä tyhmiksi, raja vain on pakko vetää johonkin, joten vedän samaan kohtaan kuin lakikin). Naivia ehkä, mutta minä pidän kanssabloggareitani älykkäinä ja tarpeeksi mediakriittisinä ,että he tietävät ja ymmärtävät omat oikeutensa:)

    Toivottavasti ei tullut tyly kommentti. Ei ollut tarkoituksena. Väsyttää vain niin pirusti mutta aihe on niin kiinnostava, että ei voi olla hiljaa.

    VastaaPoista
  8. "Bloggaajat eivät yleensä ole ammattitoimittajia MUTTA maalaisjärki meillä yleensä on. Itse tuossa tapahtumassa olleena, voin sanoa, että varsin kriittisiä bloggareita siellä oli paikalla"

    Sehän minua asiassa jaksaa hämmästyttääkin, että kutsutaan itseä kriittiseksi... ja silti mennään ja kirjoitetaan. Puhutaan yhtä ja tehdään toista.
    En tokikaan kiellä ketään menemästä mihinkään, tai tekemästä jotain kaupallista. Minunhan ei ole pakko asiasta lukea.

    Pointtini oli:

    En vieläkään kritisoi niinkään blogaajien toimintaa, vaan Nissan/Miltonin toimintaa. Blogaajat ovat yrityksille vain väline. Ja SE on minusta vallan ikävää.
    Kaikki eivät edes tajua, miten hienovaraisesti mainonta ja brändiuskollisuus rakennetaan. (Enkä puhu nyt ainoastaan tästä kyseisestä tapahtumasta, vaikka se tunteet pintaan saikin)

    No logo pitäisi laittaa yläasteille ja lukioon pakolliseksi lukemistoksi.


    Blogit ovat mainosyrityksille hirveän helppoja kohteita, sillä niiden sisältöä ei oikeastaan mikään taho valvo.
    Jos lehdistössä ja ammattimaisilla nettisivuilla ihan oikeasti maksetaan mainoksista ja niitä pidetään silmällä, blogeista yritysten on helppo löytää lähes kritiikittömiä kirjoittajia.

    Ei, eivät kaikki, mutta liian monet.

    VastaaPoista
  9. Minulta paikalliset firmat tulisivat perimään hävikkimaksuja jos ymmärtäisivät suomea.
    Ihanko ilmaiseksi siis ne bloggaajat mainostavat? Kantsii käydä lukemassa simon artikkeli asiasta:
    http://simo.arkku.net/sanasimo/index.php/2007/04/27/kuinka-blogilla-voi-ansaita/
    Se muuten on pitkä osoiterimpsu...

    VastaaPoista
  10. Ei edes mahtunut ruutuun, viimeinen pätkä kuuluu olla kuinka-blogilla-voi-ansaita/

    VastaaPoista
  11. Noh siis, monestihan bloggarit saavat vastineeksi jotain tuotteita.
    Vaatteita, meikkejä, jne.

    Niitä tulee illuusio ns. win-win -tilanteesta, kuvitellaan, että "koska mä nyt oon saanu niin mulla on velvollisuus ja halu mainostaa." Eli kyllä yritys jotain yleensä tarjoaa, useimmille ei kuitenkaan mitään varsinaista palkkaa.

    VastaaPoista
  12. Olet, Stazzy, valitettavan oikeassa itsekritiikissä. Ikiaikainen totuushan on, että kauppiaalle on maailman helpoin asia laittaa mainontaansa lause "meillä on hyvä palvelu", vaikka todellisuudessa palvelu olisi nollassa.

    Sama pätee blogeihin. On helppo ylpeillä omalla kriittisyydellään vaikka blogin teksti kertoo aivan muuta.

    Ihmiset ovat sellaisia...

    Z

    VastaaPoista
  13. hih, tarkoitun tuolla, että paikalla oli mielestäni kriittisiä bloggaajia sitä, että en usko, että kukaan meistä ei olisi ymmärtänyt, että mitä Nissan brunssillaan ajoi takaa ja en usko, että kukaan meistä ei olisi käsittänyt, että kirjoittaminen on vapaaehtoista. Itse en maininnut Nissanin nimeä edes postauksessani, jossa kerroin brunssista. aiemmin mainitsin sen kyllä brunssin nimen yhteydessä mutta tämän tein, koska se nyt vain oli tämän brunssin nimi. Ja silloinkin kyllä käsitin, että tässäpä Nissan nyt saa vähän mainosta. Samoin eilen kirjoittaessani totesin, että nytpäs change alusvaateliike saa minulta ilmaista mainosta ( ja tasan ansaitsi hehkutukseni:) )

    minkä vuoksi kriittisyyden pitäisi automaattisesti merkitä, että ei kirjoita?

    VastaaPoista
  14. Jonna, niin, TE olitte tällä kertaa kriittisiä, hyvä niin.

    Mutta kannattaako tukea mainontatapaa, joka on lähtökohtaisesti huonoon makuun perustuva? Mainontatapaa, jolla kalastellaan harrastelijakirjoittelijoita, joilla ei ole suojanaan muuta kuin maalaisjärki?

    Se, että kerran käy hyvin, ei tarkoita että toimintatapaa pitäisi automaattisesti omalla toiminnallaan kannattaa.

    Otetaan jokin toinen esimerkki.. hmm, vaikkapa ns. halpatuotemaissa valmistetut vaatteet. Juuri SINUN ostamasi vaate saattaa olla sen nuoren valistama, joka saakin yllättäen työstään kunnon palkkaa. Toimintasi tukee siitäkin huolimatta halpatuotantoa ja epämääräisiä työoloja.

    "minkä vuoksi kriittisyyden pitäisi automaattisesti merkitä, että ei kirjoita?"

    Tähän vastaus suoraan edellisessä, ja myös kirjoitukseeni tehdyssä lisäyksessä.
    Mitä hyödyttää kuvitella olevansa kriittinen, jos kuitekin kulkee nimenomaan siihen suuntaan, mihin talutetaan? Sanoisi sitten ihan suoraan, että "Kirjoitan koska Yritys niin haluaa", eikä kutsu itseään kriittiseksi.

    VastaaPoista
  15. Jatkan vielä.

    On siis jo ALKU, jos on kriittinen edes sillä tasolla, että miettii, meneekö paikalle ja kirjoittaako vaiko eikö. Ei anna "huijata" itseään.

    Se on kuitenkin vasta pintaraapaisu kriittisyydestä: sen jälkeen pitäisi miettiä, että JOS menen paikalle ja kirjoitan, onko se vain minulta pois, vai tuenko toiminnallani jotakin, mitä ei eettiseltä kannalta kannattaisi tukea.

    Kyse ei ole vain siitä, että yrittää päättää "Tää merkki ois kiva tätä haluan mainostaa ja tuo toinen ei oo niin kiva, sitä en mainosta".
    Kyse on epäilyttävien mainontatapojen laajemmasta tukemisesta.

    VastaaPoista
  16. Haluaisin brunssiin osallistuneena sanoa muutaman sanan. Motiivini brunssille osallistumiseen ei todellakaan ollut tulla kuulemaan Nissanista! Itselleni auton osto kun tuntuu vielä kaukaiselta eikä kiinnosta pätkääkään. Lähdin leikkiin koska halusin nähdä kohutun Ebban, tavata muita bloggareita, saada ilmaista ruokaa ja katsastaa tuon showroomin vaatteet. Samalla sain ilmaisen junalipun Helsinkiin, jotta voin toimittaa omia asiota, kuten käydä shoppailemassa tai moikata kavereita.

    Olen itse opiskellut kaupallista alaa markkinointi pääaineenani, joten tiedän hyvin miten piilomarkkinointi toimii. Olen myös lukenut No Logo -kirjan. On vain ajan kysymys milloin blogeista tulee Suomessakin iso media. Se vaan on hyväksyttävä tosiasia. Se on tietysti jokaisen omista valinnoista kiinni lähteekö siihen mukaan vai ei ja millä ehdoilla.

    Okei, mainitsin Nissanin blogissani, mutta en koe, että sen takia sadat teinitytöt ryntäävät autokauppaan osamaan itselleen Micran. En myöskään kirjoittanut brunssista sen takia, että Miltton tai Nissan saisivat mainosta, vaan siksi, että ne olivat osana tapahtuman sisältöä. Kuten sanottu, omat motiivini olivat ihan muualla. En tunne oloani höynäytetyksi, koska yhtä lailla hyödynsin brunssia ihan omiin itsekkäisiin tarkoituksiini (kts. motiivit).

    En halua sanoa tätä pahalla, mutta kun sitä itsekin mietit blogissasi, niin auttamatta tulee mieleen lievä piilokateus. On helppo kritisoida, kun itse on tavallaan ulkopuolella Suomen blogiskenestä (tarkoitan tällä nyt asumistasi ulkomailla). Koitetaan nyt järjestää se isompi blogimiitti, niin saat ihan omalla rahalla tulla moikkaamaan meitä muita tänne pohjolaan! :)

    VastaaPoista
  17. Piilokateus :D Odottelinkin milloin joku tulee moisesta puhumaan. Et ilmeisesti lukenut tekstiäni ajatuksella?

    Ei mutta, tottakai siis useimpien paikalle lähtevien motiivina oli tasan uteliaisuus. En ole muuta koskaan sanonutkaan.

    Totta kai jos minulle lähetettäisiin kutsu johonkin ulkosuomalaisblogitapaamiseen Pariisin ja maksettaisiin vielä junaliputkin, houkutus olisi suuri.

    Jos tapahtuma olisi jonkun tahon sponsoroima, tajuaisin kyllä asian.

    Ja sitten tullaan siihen kohtaan MUTTA.

    Jos menisin paikalle, menisin uteliaisuudesta ja koska haluaisin nähdä muita bloggareita.
    SILTI, jo menemällä paikalle, tukisin toiminta- ja mainontatapoja joita en pidä eettisinä.

    Elämässä pitää välillä tehdä valintoja sen eettisyyden ja oman hauskan välillä. Joku ostaa häkkikananmunia, koska ei näe siinä mitään ongelmaa.
    Joku toinen menee bloggaribrunssille, sillä vähät välittää Sponsorin mainontaetiikasta.

    Minun vaatimaton tavoitteeni on herätellä ihmisiä ajattelemaan ja kyseinalastamaan oman toimintansa laajemmalla skaalalla.
    Eli, Mitä minä tuen silloin kun minä pidän hauskaa?

    Samalla kyseenalaistan Nissan/Miltonin toiminnan. En suinkaan näkökulmasta "hä oliko ny ees hauskaa, oot ihan säälittävä kun meet johonki sponssitapahtumaan",
    vaan ennemminkin ajatellen "mietitkö hommaa omaa blogiasi pidemmälle".

    VastaaPoista
  18. "On vain ajan kysymys milloin blogeista tulee Suomessakin iso media. Se vaan on hyväksyttävä tosiasia. Se on tietysti jokaisen omista valinnoista kiinni lähteekö siihen mukaan vai ei ja millä ehdoilla."

    Miksi ei sitten saisi olla moista kehitystä vastaan, ja kritisoida harrastuskirjoittelijoiden rinnastamista ammattilehdistöön?
    Miksi minun pitäisi mennä verran mukana suuntaan, jota en todellakaan pidä positiivisena? Kyseessä ei ole asia joka on vain hyväksyttävä hiljaa ja kiltisti, kun "et sä sille mitään kuitenkaan voi".

    VastaaPoista
  19. En osaa itse katsoa asiaa niin, että vaihtoehdot kaikessa kriittisyydessä tai sen puutteessa ovat kirjoitan/en kirjoita.

    Jos on kriittinen, tärkeintä olisi pohtia MITEN kirjoittaa, jos kirjoittaa. Mielestäni juuri Fluxorin kirjoitus tapahtumasta oli hyvä siinä mielessä, että tekstissä oli selkeästi mainittu kuka sponsoroi ja mistä oli kyse. Hänellä on oikeus kirjoittaa tapahtumasta niin ja toimia osana mainonnan ketjussa. Mutta monessa lukemassani tapahtumaselostuksessa ei näkynyt kriittisyys, jos sitä oli. Vasta jälkikäteen on tultu kertomaan, että kyllähän minä tiesin ja olin kriittinen (ja luen markkinointia ja tunnen koneiston toiminnan - ovatko kaikki muotibloggaajat kyltereitä...?! ;)) Oliko valinta mainostaa siis tietoinen useimpien kohdalla? Tapahtumasta olisi voinut kirjoittaa esim. myös mainitsematta tuotemerkkejä (vai olisiko?): "tapasin kanssabloggareita Hgissä kivassa tilassa, mutta enpä nyt muista paikan nimeä..." ;) Hah, siinäpä mainostajat olisivat saaneet pitkän nenän.

    Huoli kriittisyyden puutteesta ei ole aiheeton, kun lukee kommentointia, jossa esiintyy tyttösten ihailua bloggaria kohtaan. Ei lukijatkaan aivottomia yleensä ole, mutta joku saattaa ollakin.

    Mutta pari päivää tätä keskustelua seuranneena alan miettiä, ovatko Stazzy ja Gemma kenties mainostetun tuotemerkin markkinointitiimistä tai kyseisen viestintätoimiston hlökuntaa... ;D

    VastaaPoista
  20. "Totta kai jos minulle lähetettäisiin kutsu johonkin ulkosuomalaisblogitapaamiseen Pariisin ja maksettaisiin vielä junaliputkin, houkutus olisi suuri."

    Siinäpä se, taitaisit itsekin hyödyntää tilaisuuden, jos vaikka saisit ilmaiset lentoliput jonkun sponsorin kautta tulla Pariisiin tai Suomeen blogimiittiin. :D Sitä on hyvä arvostella, kun et ollut tilaisuudessa mukana...

    Suurin osa lukijoistani halusi tietää tapahtuman sisällöstä ja sain kiitosta siitä, että avasin päivän tapahtumia blogissani. Moni kun olisi halunnut olla kärpäsenä katossa. Harvemmin tuollaisia tapahtumia järjestetään, joten uteliaana lähdin leikkiin ja halusin tavata muita bloggareita. Ihan sama sponsoroiko sitä tilaisuutta Nissan vai Kekkilän kukkamulta. Ainahan tuollaiset tapahtumat täytyy jotenkin rahoittaa...

    Ja tottakai mietin hommaa omaa blogiani pidemmälle. En nyt vaan jaksa kuitenkaan uskoa, että joku kiinnostuisi Nissanista kun ohimennen mainitsen sen olleen mukana tapahtumassa. Varsinkin, kun en itse moista autoa huolisi omakseni (kerroin tämän myös blogissani). Viikon sillä voi ajella kyllä ilmaiseksi, köyhällä autottomalla kun ei ole varaa valittaa. :D

    VastaaPoista
  21. Stazzy, mä ymmärsin täysin mitä ajoit takaa. Muuta en jaksa alkaa kirjottaa tähän kuin että go girl ! (en tiedä ooks tyttö, luin vasta ekaa kertaa sun blogia ku jotenkin ajauduin tähän ihme blogimiittikeskusteluhässäkkään. tein vain pikaisen arvonnan parin vaihtoehdon välillä).


    jatka samaan malliin! :)

    VastaaPoista
  22. "Mutta pari päivää tätä keskustelua seuranneena alan miettiä, ovatko Stazzy ja Gemma kenties mainostetun tuotemerkin markkinointitiimistä tai kyseisen viestintätoimiston hlökuntaa... ;D"

    Olen minäkin kaupan alaa opiskellut, mutta luojan kiitos tajusin lähteä poies ja vaihtaa alaa. :D (kaikki bloggarit OVAT ex-kyltereitä) Että en taida olla kyseisestä puljusta. Gemmasta en tokikaan voi mennä vannomaan. ;)

    "Siinäpä se, taitaisit itsekin hyödyntää tilaisuuden, jos vaikka saisit ilmaiset lentoliput jonkun sponsorin kautta tulla Pariisiin tai Suomeen blogimiittiin. :D Sitä on hyvä arvostella, kun et ollut tilaisuudessa mukana..."

    Arvostelu on aina helppoa ulkopuolisena.
    Kyse onkin siitä, että houkutus OLISI suuri (huomaa konditionaalin -isi). Sitähän sitten en voi sanoa, menisinkö vaiko voittaisiko se puoli, joka asiaa kritisoi ja jäisin kotiin.
    Tositilanteessahan se vasta testataan.

    "Suurin osa lukijoistani halusi tietää tapahtuman sisällöstä ja sain kiitosta siitä, että avasin päivän tapahtumia blogissani."

    Et vieläkään ymmÄrtänyt mitä perimmiltäni hain takaa. En kiellä ketään menemästä, ei se bloggaajien vika ole, että nissanin markkinointistrategiat ovat minusta epäilyttäviä. Ja kun joku menee, tokihan siitä kirjoitetaan.

    Alleviivaan vielä, että minusta se "suuri paha" on Yritys, ei satunnainen bloggari.

    Sivumennen saa toki sanoa, että muoti/tyylibloggareiden merkkiuskollisuus ja mainontaan hurahtuneisuus on pelottavaa, mutta se on taas sitten aivan toinen asia, ja joskus toiste puitavaksi.

    VastaaPoista
  23. Osuin sattumalta tähän keskusteluun.
    Olen mainosmies ja tiedottaja. Uraa takana reilut 30 vuotta ja se jatkuu edelleen...

    Stazzy! Olet mielestäni pohtinut ja ymmärtänyt kaikkialle tunkevista markkinointikuvioista hyvin merkittäviä ja keskeisiä asioita, oivalluksia joihin harva pystyy.

    Hienoa kun kyseenalaistat!

    VastaaPoista
  24. nissan hyötyy, bloggaajat hyötyy, mikä vikana? jos bloggaaja vapaasta tahdostaan raportoi brunssista niin millä tapaa se on epäeettistä nissanin suunnalta? brunssille osallistuneet tytöthän on jo monta kertaa sanoneet ettei kukaan painostanut kirjoittamaan. tekeekö se nissanista epäeettiisen jos järjestää bloggajille brunssin odottaen saavansa pientä mainostilaa heidän blogeissaan? nämä tytöt jotka sinne brunssille osallistuivat vaikuttavat ainakin minusta jokaikinen fiksulta enkä usko että olisivat höynäytettävissä. mainontaahan muotiblogit ovat yksinomaana joten mikä ero nyt tässä on?

    VastaaPoista
  25. Toiseksiviimeiselle anonyymille totean vain että kiitos. :)

    "tekeekö se nissanista epäeettiisen jos järjestää bloggajille brunssin odottaen saavansa pientä mainostilaa heidän blogeissaan?"

    Minun mielestäni kyllä. Ymmärtäisit miksi sanon näin, jos lukisit tekstini ajatuksen kanssa, etenkin sen ammattilainen vs. harrastelija -pointin, ja lisäyksen jossa puhun maalaisjärjestä.


    "mainontaahan muotiblogit ovat yksinomaana joten mikä ero nyt tässä on?"

    Kumma kun kaikki ovat tähän asti olleet sitä mieltä, että heidän bloginsa eivät ole etenkään yksinomaan mainontaa, vaan kiva harrastus...

    VastaaPoista
  26. Odottelinkin jo, milloin joku mainitsee No Logon ja/tai Brändätyt. Varmaan jokainen käy läpi sen vaiheen kun on lukenut nuo kirjat ja on yhtäkkiä maailman viisain ja kriittisin ihminen ja kaikki muut joilla on Niken logo lenkkareissa on aaseja jotka ei tajua mainostavansa ilmaiseksi. Toki kirjoissa on paljon tärkeää asiaa, sitä en kiellä, mutta arvaapa mitä; sitä samaa kritiikkiä voi käyttää myös noita kirjoja kohtaan...;) On ikävä kyllä turhan mustavalkoista kuvata markkinavoimat PELKÄSTÄÄN saatanallisena ja pahana asiana, vaikka olishan se ihan mukavaa palata agraariyhteiskuntaan.

    Kukaan muu ei taida olla yhtä riippuvainen mainostajan tuloista kuin ammattitoimittaja, ja tuskinpa siellä naistenlehdissäkään joka numerossa testattaisiin 50 euron rasvapurkkeja, jos niitä ei läheteltäisi ilmaiseksi toimitukseen. Minusta ei ole toimittajalta yhtään eettisempää kirjoittaa jostain tuotteesta kuukausipalkkansa pelossa, ehkä jopa päinvastoin. Miksi kuvittelet, että bloggarin ja mainostajan väliset pelisäännöt eivät voisi olla selvät? "Saat tämän tuotteen, jos kirjoitat" tai "saat tämän tuotteen, kirjoita jos haluat" - jokainen voi sitten itse päätellä, onko jompikumpi diileistä moraalisesti kyseenalainen.

    En tajua millä perusteella päättelet, että kriittinen suhtautuminen ilmenee vain ja ainoastaan siten että ei mainitse koko tapahtumaa ollenkaan. Vai pitääkö asioista väkisin keksiä pahaa sanottavaa, jos sellaista nyt ei äkkiseltään tule mieleen?

    Ihmeen hyvin SINÄ tunnut tietävän kaikkien muiden asiat paremmin - "illuusio win-win-tilanteesta, tulee velvollisuudentunne mainostaa" jne. Varmasti bloggarit itse tietävät mitä ajattelevat tai tuntevat ja kirjoittavat sen mukaan - sinua taas ei näytä kiinnostavan kuunnella yhtään mitä bloggarit itse sanovat, väität vain päinvastaista.

    VastaaPoista
  27. e:n kanssa prikuulleen samoilla linjoilla!

    VastaaPoista
  28. e,

    Minähän olen jo moneen kertaan sanonut, että hyvä, että tässä tilaisuudessa bloggareilla oli maalaisjärkeä, ja kritisoinut lähinnä Suuryrityksen toimintaa.

    "Miksi kuvittelet, että bloggarin ja mainostajan väliset pelisäännöt eivät voisi olla selvät? "Saat tämän tuotteen, jos kirjoitat" tai "saat tämän tuotteen, kirjoita jos haluat" - jokainen voi sitten itse päätellä, onko jompikumpi diileistä moraalisesti kyseenalainen."

    Jos pelisäännöt _oikeasti_ selvitetään, niin olkoon. Mutta tapahtuuko sitä useinkin?

    En ole sanonut, etteikö kukaan saisi kirjoittaa tuotteista joita saa lahjaksi.
    Silti, kun kirjoittaa tuotteesta, sitoutuu huomaamattaan samalla myös edustamaan valmistajan ajatusmaailmaa ja sitä, miten valmistaja toimii. Harmillisen monet muotibloggarit eivät ymmärrä tätä asiaa. (ja ennenkuin riivitään rivien välejä, alleviivaan sanan monet. Se ei ole sama kuin kaikki)

    Jos esim. saa Chanelin kivan mekon, se voi kirjoittajalle olla etusijassa Chanelin kiva mekko. Valitettavasti useille lukijoille ja mekon lahjoittajalle kyseessä on Chanelin kiva mekko.

    Jokaisen tuotteen kohdalla kannattaisikin ajatella kriittisesti: ei pelkästään sitä, onko TÄMÄ tuote nyt hyvä, vaan myös sitä, mitä tuotteen taustalla piilee. Jos vielä sittenkin haluaa mainostaa, niin siitä vaan.


    "En tajua millä perusteella päättelet, että kriittinen suhtautuminen ilmenee vain ja ainoastaan siten että ei mainitse koko tapahtumaa ollenkaan."

    Nyt ymmärsit väärin ;) minun mielestäni hyvin kriittinen suhtautuminen olisi ilmennyt niin, ettei olisi mennyt paikalle ollenkaan... enkä ole missään vaiheesa sanonut, että tällä brunssilla olleet eivät olisi millään tasolla olleet kriittisiä.


    Melkein alkaa väsyttää se, että harva lukija ymmärtää, etten ole lyömässä hakulla bloggareita, vaan yritysten mainosstategioita.

    Jos siis jostain useita muotibloggareita kritisoin, niin yleisestä merkkiuskollisuudesta ja brandien perässä juoksemisesta. Mutta siis noin yleisellä tasolla, en pelkästään tähän brunssiin liittyen.



    (selkeästikin toistan itseäni, jopa tässä kommentissa)

    VastaaPoista
  29. kun kerran itsekin tajuat toistavasi itseäsi niin voisitko vastata nyt ihan suoraan.

    mikä siinä nissanin strategiassa on niin epäeettistä? eiköhän blogit ole markkinarako siinä missä mikä tahansa muukin.

    ketkä brunssille osallistuneista bloggaajista ovat mielestäsi niitä maalaisjärkeä vailla olevia?

    VastaaPoista
  30. e kiteytti hyvin hienosti meistä monen ajatukset. Uit niin kovasti vastaan, ettet nää muuta kuin oman kantasi enää. Tässä on syntynyt niin paljon melua tyhjästä! Alkaa mennä ihan naurettavaksi koko touhu.

    Ja haluaisin vastauksen myös tuohon viimeisen anonyymin kysymykseen: Kenen meistä ajattelet olevan se päätön kana?

    Lisäksi puhut aika halpamaiseen sävyyn kaupallisen alan opinnoista. Okei, se ei ollut sinun juttusi, mutta luulet silti No Logo kirjan luettuasi olevasi alasta kovin tietäväinen ja niin sivistynyt...

    Kyseenalaistaa saa toki Nissanin metodeja, mutta tuntuu, että olet hyökännyt nimenomaan bloggareita kohtaan tässä asiassa.

    Toivon todella, että tämä kohu tapahtumasta laskee, koska tapahtuma ei todellakaan ollut tämän koko hässäkän arvoinen. Tässähän me jaamme ilmaista mainostilaa mainitessamme Nissanin nimen heitellessämme palloa puolin ja toisin! Oletko ajatellut, että tätähän juuri Nissankin voi koko hommalla hakea, nimittäin asiasta kehkeytyvää keskustelua?

    VastaaPoista
  31. "mikä siinä nissanin strategiassa on niin epäeettistä? eiköhän blogit ole markkinarako siinä missä mikä tahansa muukin"

    Kopioin suoraan: Sinä saatat tajuta mihin olet nenäsi pistämässä, ja Sinä saatat ymmärtää että hommasta ei ole mikään pakko kirjoittaa, mutta niin kuitenkin oletetaan tehtävän. Kaikki paikalle kutsutut eivät sitä ehkä kuitenkaan tajua, ja siinä piilee systeemin moraalittomuus. (ammattilainen vs. harrastelija, lue toki myös pressiaamiaisvertaus)


    "ketkä brunssille osallistuneista bloggaajista ovat mielestäsi niitä maalaisjärkeä vailla olevia?"

    En ole sanonut missään vaiheessa erityisesti ketään juuri tällä brunssilla ollutta maalaisjärkeä vailla olevaksi. Pohdin mainontaa ja sponsoritilanteita hyvin yleisemmällä tasolla. (kts. edellinen kappale)


    "Tässä on syntynyt niin paljon melua tyhjästä! Alkaa mennä ihan naurettavaksi koko touhu."

    Se koira älähtää ja niin edelleen.
    Pakko ei ole kommentoida.
    Jos homma menee naurettavaksi silloin kun ihmisiä kehotetaan kriittisiksi mainonnan ja sponsorikutsujen kohdalla, eletään melkoisen surullisessa maailmassa. En ole missään vaiheessa määrännyt ketään elämään jollakin tavalla. Jokainen tekee omat valintansa, ja erilaisia mielipiteitä saa olla. Tämä on minun (hyvin vahva) mielipiteeni.


    "Lisäksi puhut aika halpamaiseen sävyyn kaupallisen alan opinnoista. Okei, se ei ollut sinun juttusi, mutta luulet silti No Logo kirjan luettuasi olevasi alasta kovin tietäväinen ja niin sivistynyt..."

    a) jos puhun halpamaiseen sävyyn kaupallisen alan opinnoista, tulee se ihan omasta kokemuksesta. Kerro toki millä kohtaa niin puhun?

    b) No Logo on vain yksi viite tekstissäni. Missä vaiheessa sanoin, että perustan kaikki väitteeni siihen.


    "Kyseenalaistaa saa toki Nissanin metodeja, mutta tuntuu, että olet hyökännyt nimenomaan bloggareita kohtaan tässä asiassa."

    Kumma tunne, varsinkin kun lukee seuraavat lauseet (lainaan taas itseäni suoraan):

    - En siis pidä brunssille osallistuneita "aivottomina kanoina".

    - Ainoa mitä voin tehdä, on kehoittaa ihmisiä lukemaan rivien välit ja suhtautumaan kriittisesti... tuota... kaikkeen.

    - En vieläkään kritisoi niinkään blogaajien toimintaa, vaan Nissan/Miltonin toimintaa.

    - Alleviivaan vielä, että minusta se "suuri paha" on Yritys, ei satunnainen bloggari.


    " Oletko ajatellut, että tätähän juuri Nissankin voi koko hommalla hakea, nimittäin asiasta kehkeytyvää keskustelua?"

    Tietenkin, lue esim. sunnuntainen kirjoitukseni.

    VastaaPoista
  32. Jos nyt mennään tähän, niin koko muotiblogikonsepti on yksi iso mainos ja markkinointikikka vaateketjujen kassan kartuttamiseksi. Ja tämähän ei todellakaan ole näiden blogien perusidea, joten mitäs jos lopetettaisiin bloggailu kokonaan koska emme halua olla ratas suurta markkinointikoneistoa? En minä totta puhuen kyllä ihan tätä miettinyt, kun aloin räpsiä kuvia vaatteistani ylppäreihin lukua vältelläkseni.

    Vastailin sulle kommenttiisi blogini puolella, mutta kertailen hieman sama nyt tännekin: Vaikka kuinka bloggari mainitsisi Nissanin sivulauseessaan, niin oletan, ettei edelleenkään blogin lukijakunnalla ole varaa ostaa itselleen omaa Micraa "koska sen blogin pitäjä kävi niitten brunssilla!!1" eikä se saletisti riitä myöskään perusteluksi isukille. Jos jokainen pimu olisi saanut sieltä kärryn omakseen ja aloittanut blogiinsa uuden kategorian "mä ja mun Micra", niin voisin harkita mielipiteeni uudelleen. Eikä AINOAKAAN brunssille osallistunut ole vielä kirjoittanut lauseenkaan mittaista oodia sille Nissanille ja sen paremmuudelle. Että ei tämä nyt helkkari soikoon ollut niin iso juttu, oikeasti :D

    VastaaPoista
  33. Ia,

    En ole sanonutkaan, että blogien lukijakunta automaattisesti Nissanin ostaisi. Se on jopa melko epätodennäköistä.
    (ja sori, en ole muistanut käydä katsomassa vastaustasi blogistasi)

    Sanon seitsemättä kertaa, että ei tässä ongelma olekaan joku yksittäinen nissanbrunssi, vaan systeemi noin ylipäätään. Olisin varmaan kritisoinut tilannetta ihan samalla tavalla (ellen enemmänkin), jos järjestäjänä olisi ollut esim. L'Oréal, jonka tuotteiden ostamiseen muotiblogien lukijoillakin on varaa.

    "Että ei tämä nyt helkkari soikoon ollut niin iso juttu, oikeasti"

    Ei, yksittäinen brunssi ei ole "iso juttu". Yritänkin puhua koko ajan Suuryrityksistä laajemmassa kontekstissa. Kyseinen brunssi tuskin oli ensimmäinen tahi viimeinen joka järjestetään, ja minun mielestäni ne noin yleensä (oli kyse sitten muodista tai puutarhatontuista) ovat hieman ikävä
    tapa kalastella (piilo)mainostilaa.
    Jos tietäisin että kyse on vain yksittäisestä brunssista, ei siinä olisi mitään. Kyse nyt on kuitenkin laajemmasta ilmiöstä, jota pidän huolestuttavana.

    VastaaPoista
  34. Juu'u, kommenttiboksia läpi kahlailleena en malta vielä sotkea sekoittamisvälinettäni syvemmälle soppaan.

    Eli eiköhän tästä kaikesta vedetä nyt kompromissi, että pistetään kaikki bloggaajat pillit pussiin ja blogi kiinni, eihän sitä nyt edes oman arjen ilon varjolla kannata ryhtyä moiseen leikkiin Pahan Maailman kanssa! Pitsinnypläys omalla puuvillapellolla on ihan riittävän jees, eipähän pääse mainostajat ja media sorkkimaan. (Sydänyön metaforat on aina yhtä toimivia!)

    "Silti, kun kirjoittaa tuotteesta, sitoutuu huomaamattaan samalla myös edustamaan valmistajan ajatusmaailmaa ja sitä, miten valmistaja toimii."

    HÖPÖ HÖPÖ. Kyllä sitä leffakriitikotkin haukkuu pätkän helvettiin jos ovat sitä mieltä, vaikka lippunsa ovat ilmaiseksi saaneetkin. En kokisi mitenkään hankalaksi näin bloggarinakaan todeta lahjakynsilakan helposti rapistuvaksi, jos siitä mielipidettäni penättäisiin.

    "Harmillisen monet muotibloggarit eivät ymmärrä tätä asiaa."

    Nyt linkkiä pöytään ja konkreettisia esimerkkejä, kiitos. Älä oleta ja yleistä, jos sinulla ei ole tavaraa (tässä tapauksessa suoria esimerkkejä esim. nyt siitä bloggareiden maalaisjärjen puuttumisesta, jonka olet itse sanonut pitävän paikkansa osan bloggareiden kohdalla), joille pohjaat väitteesi.

    "Melkein alkaa väsyttää se, että harva lukija ymmärtää, etten ole lyömässä hakulla bloggareita, vaan yritysten mainosstategioita."

    Sen siitä saa, yritäpä tehdä pointtiasi selväksi lähes asiassa kuin asiassa. Se, ettei sinun kanssasi olla samaa mieltä, ei tarkoita sitä, etteikö pointtiasi olisi ymmärretty. Vaikka pohjimmiltasi oletkin "meidän bloggareiden puolella", niin ei sen suinkaan tarvitse tuudittaa "meitä"
    sokeiksi postauksesi muulle sisällölle, joista nyt sattumoisin taitaa olla muutama eri mieltä.


    Piuuuu läksis nyt nukkumaan ->

    VastaaPoista
  35. (Tuo viimeisin megakommentti meni muuten ristiin vastauksesi kanssa, mutten jaksa ainakaan tälle iltaa enää jatkaa :D)

    VastaaPoista
  36. "HÖPÖ HÖPÖ. Kyllä sitä leffakriitikotkin haukkuu pätkän helvettiin jos ovat sitä mieltä, vaikka lippunsa ovat ilmaiseksi saaneetkin. En kokisi mitenkään hankalaksi näin bloggarinakaan todeta lahjakynsilakan helposti rapistuvaksi, jos siitä mielipidettäni penättäisiin."

    Minä puhuinkin valmistajan arvo- ja ajatusmaailman edustamisesta, en niinkään siitä, että pitää yhtä tuotetta hyvänä tai huonona. Esim, hieman kärjistettynä, olisihan se outoa käyttää lahjaturkiksia, jos on turkistarhausta vastaan.
    Mutta eikös sitä sanota, että lahjahevosen suuhun ei pidä katsoa....


    "Nyt linkkiä pöytään ja konkreettisia esimerkkejä, kiitos."

    noh, kaikki, jotka esim. "mainostavat" (puhun nyt ns. piilomainonnasta, tuotteen esittelystä) jossain Vinkuintiassa valmistettuja tuotteita. Siinä vaiheessa kun julkisesti netissä esiintyy jossakin vaatteessa X, myös hiljaisesti hyväksyy vaatteen tuotanto-, jakelu- ja markkinointimenetelmät.

    "Se, ettei sinun kanssasi olla samaa mieltä, ei tarkoita sitä, etteikö pointtiasi olisi ymmärretty. "

    Kiitos, ainakin joku myöntää ymmärtäneensä mitä haen takaa. Sokea omien ajatusten puolustaminen ei ole blogimaailamassa tai netissä yksin minun syntini.


    "Eli eiköhän tästä kaikesta vedetä nyt kompromissi, että pistetään kaikki bloggaajat pillit pussiin ja blogi kiinni, eihän sitä nyt edes oman arjen ilon varjolla kannata ryhtyä moiseen leikkiin Pahan Maailman kanssa!"

    Tämä on aivan turhaa saivartelua. Merkkiuskollisuutta saa kritisoida haluamatta jotenkin muuttaa kokonaista maailmaa tai käskemättä bloggaajia sulkemaan oman bloginsa.
    Jokainen tekee omat valintansa, ja jokaisella on oma etiikkansa.

    Eriävät mielipiteet ovat vain hyväksi monissa asioissa. Ei ole hyvästä (ei minulle tahi muille), jos blogien kommenttisisältö on tasoa "oon ihan samaa mieltä, puspus love, oot söpö". Omia ajatuskuvioitaan on ihan hyvä ymmärtää joskus miettiä uusiksi, katsoa asioita uudelta kulmalta. Ja joskus jopa muokata omia mielipiteitään.
    Muissakin aiheissa kuin median ja mainonnan kanssa.

    Todettakoon esim. että Nelliina omassa blogissaan toi esille näkökulman blogien käyttämisestä pienyritysten markkinoinnissa, ja täytyy myöntää, etten ollut ajatellut asiaa siinä suuruusluokassa. Keskustelusta ei ole suurta hyötyä, jos ei ole millään tasolla valmis harkitsemaan uudelleen omia ajatuskuvioitaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, että pitäisi luopua perusarvoistaan.

    VastaaPoista
  37. "Mitä hyödyttää kuvitella olevansa kriittinen, jos kuitekin kulkee nimenomaan siihen suuntaan, mihin talutetaan? Sanoisi sitten ihan suoraan, että "Kirjoitan koska Yritys niin haluaa", eikä kutsu itseään kriittiseksi."

    Miksi blogittajan (tai yleensa kenenkaan) pitaisi nimenomaan olla kriittinen? Ihmiset ovat erilaisia ja jokaisella on omat lahtokohtansa kirjoittaa blogiaan. Joku voi toimia ns. kansalaisjournalistina tai harrastajakriitikkona, joku toinen puolestaan saattaa pitaa blogia pakopaikkana arjesta, ja tayttaa bloginsa kaikenlaisella kevythompalla, tms..

    Kun tormasin tuohon muotiblogittajien tapaamiseen (jossain blogissa) ja ohessa tapahtuneeseen autokampanjaan, hihitin mielessani, etta olipa automerkki keksinyt hilpean tavan mainostaa. Uskoisin sen toimivan ainakin tietyissa piireissa paremmin kuin perinteisemman mainonnan - ainakin itse saatan seurata mielenkiinnolla aiheeseen liittyvaa kimppablogia, joskin sivuuttaisin aika varmasti sellaiset tavallisemmat automainokset. (Mulla ei ole edes korttia, saati etta ikina haluaisin sellaista hankkia, etta eipa ole sille autollekaan tarvetta..)

    En nyt lahde mihinkaan isommille brandipoluille (joista monien taustoilta tosiaan loytyisi kritiikin aihetta), vaan yritan pysya tassa "ilmaisia herkkuja naiiveille ja hyvaksikaytetyille blogikirjoittajille" aiheessa;

    Jos sponsorimerkki X haluaa lahjoittaa vaikka muutamille blogittajille ilmaisen matkan, bileet ja vaikka muutamia ilmaistuotteita, niin kys. blogittajat tulevat moisesta varmasti kovin iloisiksi, ja hyvin todennakoisesti myos blogittavat asiasta positiivisesti, mika oli tietysti sponsorimerkki X:n toivoma tulos. Molemmat osapuolet saivat mita halusivat, eika kukaan blogittaja varmaan ollut niin naiivi, ettei olisi tajunnut mista siina on kyse. Jos se ei kuitenkaan heita itseaan hairitse, niin minusta olisi kiva vaan antaa heidan nauttia elamaansa piristaneesta ilmaishompasta, josta ei siis ollut haittaa sille sponsorillekaan. Kuten otsikoit - Bloggari ei ole ammattitoimittaja! Miksi hanen siis pitaisi kayttaytya kuin ammattitoimittaja?

    Ja kylla, ymmarsin ettet varsinaisesti kritisoinutkaan asian tiimoilta blogikirjoittajia (paitsi mita nyt hiukan rivien valissa kuitenkin..), vaan Moraalitonta ja Epaeettista Sponsoria.. Kylla se hyvaksikaytto oli lopulta ihan molemminpuolista, ja molempien osapuolten hyvaksymaa. Joskus piristavalla tavalla poikkeava mainoskampanja on vain piristavalla tavalla poikkeava mainoskampanja. Jos ryhma ihmisia ajelee viikon jaksoissa ilmaiseksi tietyn merkkisella autolla ja kirjoittaa aiheesta kimppablogia, taytyy olla aika urpo, jos joku blogin lukija (saati kirjoittaja) ei tajua sita mainonnaksi. Mainoksen voi ohittaa, jos se ei kiinnosta. (Toki on olemassa aivan torkeaakin piilomainontaa, mutta tassa tapauksessa ei mielestani ollut kyse siita.)

    Muotiblogeista ja mainonnasta yleensa.. Muodista ja tyylista olisi aika vaikeaa ja jokseenkin ehka myos turhaa blogittaa, jos siita karsisi pois kaiken mainonnan. Asukuvissa voisi vaikka kyyristella osittain nurkan takana, ettei vaan kukaan tunnista minka merkkinen punainen hame kirjoittajalla on yllaan, ja paivan tekstissa voisi sitten kuittailla lukijoille, etta mullapa onkin tosi hieno jakkupuku, mutta en todellakaan kerro kuka sen valmisti tai mista ostin, etta repikaas siita.. Pointless?

    VastaaPoista
  38. "Muotiblogeista ja mainonnasta yleensa.. Muodista ja tyylista olisi aika vaikeaa ja jokseenkin ehka myos turhaa blogittaa, jos siita karsisi pois kaiken mainonnan. Asukuvissa voisi vaikka kyyristella osittain nurkan takana, ettei vaan kukaan tunnista minka merkkinen punainen hame kirjoittajalla on yllaan, ja paivan tekstissa voisi sitten kuittailla lukijoille, etta mullapa onkin tosi hieno jakkupuku, mutta en todellakaan kerro kuka sen valmisti tai mista ostin, etta repikaas siita.. Pointless?"

    Enhän minä olekaan sanonut, että kaikki mainonta pitäisi karsia pois...? :o
    Lähinnä vain toivoin, että bloggarit "mainostaisivat" sellaisia tuotteita, joiden tuotantotapojen ja valmistajan arvomaailman edustajina pystyvät esiintymään.

    Minusta (huom, taas subjektiivinen mielipide) on hassu tuo ajatus "molemminpuolisesta hyväksikäytöstä". Sillä mitään "hyväksikäyttöä" ei olisi, jos yritys ei ensin lähtisi sille tielle. Eli loppujen lopuksi se on aina yritys, joka pitää lankoja käsissään.


    "Jos se ei kuitenkaan heita itseaan hairitse, niin minusta olisi kiva vaan antaa heidan nauttia elamaansa piristaneesta ilmaishompasta, josta ei siis ollut haittaa sille sponsorillekaan."

    Niinhän minä annankin. Kuten olen jo sanonut, jokainen tekee omat valintansa. Saa kai sitä ihmisiä herätellä silti kysymään itseltään sitä, miten pitkälle haluaa olla mainontavälineenä, ja millaisia mainontakeinoja haluaa tukea? Jos harkinnankin jälkeen homma on ok, niin siitä sitten vain. Minähän en voi siinä tilanteessa kuin pyöritellä päätäni.

    Tämä on niitä asioita, joissa ei ole oikeaa tai väärää ratkaisua. Kuin joku kiista kasvissyönnistä. Asiasta voidaan kiistellä kuukausi, pitävin perustein, ja silti vain kierretään ympyrää.


    "Miksi blogittajan (tai yleensa kenenkaan) pitaisi nimenomaan olla kriittinen? "

    Hyvä kysymys. Mitä tässä tarkoitetaan kriittisyydellä?
    Miksi esim. kouluissa opetetaan medialukutaitoa? Pitäisikö ns. kriittisyys rajata vain joihinkin, blogistaniassa yleisesti hyväksyttyihin aiheisiin? (Lihantuotantoa saa kritisoida - mainontaa ei. Mainostapoja saa kritisoida - vaatteiden tuotantotapoja ei. Käsityöblogeja saa kritisoida - muotiblogeja ei. Muotiblogeja saa kritisoida - puutarhablogeja ei.)

    Jokainen voi omalla sohvallaan miettiä hiljaa sitä, mitä hyötyä omalla kohdalla voisi olla mediaan ja mainontaan liittyvästä kriittisyydestä...

    VastaaPoista
  39. "Enhän minä olekaan sanonut, että kaikki mainonta pitäisi karsia pois...? :o
    Lähinnä vain toivoin, että bloggarit "mainostaisivat" sellaisia tuotteita, joiden tuotantotapojen ja valmistajan arvomaailman edustajina pystyvät esiintymään."

    Tämä on toki toivottavaa ja omalta osaltani ainakin shoppailen paljon kirpputoreilla ja yritän tehdä itse vaatteita. Olisihan se hienoa, jos bloggarit pystyisivät olemaan esimerkkinä tässä asiassa ja pukeutumaan egologisiin ja eettisiin vaihtoehtoihin. Kuitenkin tämä on aika vaikeaa henkilöille, jotka ovat kiinnostuneet muodista. En itse ainakaan halua kulkea missään perunasäkissä (oikei hieman kärjistystä) mitä nykyiset eettisesti ja egologisesti valmistetut vaatteet muistuttavat. Jos itse olet tähän pystynyt ja löytänyt hyviä MUODIKKAITA vaihtoehtoja sieltä suuresta maailmasta, jaa toki tietosi meille muillekin.

    VastaaPoista
  40. Todella vaikeaa tietää mikä jonkin toisen mielestä muistuttaa perunasäkkiä,
    mutta ekana tulee ehdotuksista mieleen esim. Ideo ja Modetic. (Jälkimmäisen sivu valitettavasti vain ranskaksi, mutta kataloogia pääsee selaamaan niistä vasemman reunan linkeistä.)

    Ja englanninkielisistä kumppaneista lähinnä PeopleTree ja Adili. Löytyy myös pillifarkkuja...

    VastaaPoista
  41. Täällä on niin loistavaa keskustelua, että oksat pois! Mielenkiintoista Mä niin tykkään kuunnella/katsella/lukea väittelyyitä, jossa kummallaki osapuolella on omat vahvat mielipiteet.

    Go for it girl!

    VastaaPoista
  42. Kiitos esimerkeistä. Katsoin nuo laittamasi linkit, mutta yksikään kauppa ei ollut minun tyyliseni tai kovin muodikas. Sellaista perustoppia ja teepaitaa a la Ellos tai KappAhl...
    Tämä on se jatkuva ongelma, aina kun tehdään jotakin eettisesti tai egologisesti, niin siitä ei saada sitten kirveelläkään muodikasta..
    Ainoa joka tässä on onnistunut suhteellisen hyvin (mutta on törkykallis Euroopassa) on American Apparel.

    VastaaPoista
  43. Minusta American Apparel on isolta osin ihan hirveä :/ Sukkahousut ok, mutta ne muut...

    VastaaPoista
  44. egologisesti...:D opettele fluxor kirjoitamaan.

    stazzy, mä olen sun puolellasi tässä jutussa ja ymmärärn ajatuskuviosi, mutta en jaksa ruveta kiistelemään asiasta sen enempää. nämä bloggarit eivät kuitenkaan missään nimessä osaa ajatella asiaa kuin omasta näkökulmastaan ja tilanne on patti.

    VastaaPoista
  45. en ymmärrä mikseivä tapahtumassa mukanaolleet bloggarit ymmärrä ettei heitä mistään syytetä...on niin kova tarve puollustautua! Sinähän kritisoit tekstissäsi tapahtuman järjestäjää et osallistujia. En tajuu... Ei osata omaa napaa pidemmälle katsoa.

    VastaaPoista
  46. Olen aika yllättynyt siitä, miten heikko sisälukutaito monella harrastuksekseen ahkerasti kirjoittavalla voikin olla. Olen yllättynyt siitä, että ia ja Fluxorkin noin kovasti älähtelevät, vaikka moneen kertaan on hoettu, ettei tässä nyt käsitellä mitään yksittäistä brunssia eikä puhuta sivulausein yhdestäkään tuohon liittymättömään yksittäiseen brunssiin osallistujasta, vaan puhutaan YLEISELLÄ TASOLLA tämän kaltaisesta markkinoinnista. Miten voi vieläkin älähdellä, vaikka sanotaan, ettei kyse ole tästä yksittäisestä tapahtumasta? Miten voi luulla koiraa kissaksi, vaikka sanotaan, ettei tässä puhuta kissasta, eikä kyseessä ole kissa? Miksi silti jatketaan ulisemista kissasta, jos muka ymmärretään, ettei tässä puhuta kissasta?

    Minä ymmärrän oikein hyvin ammattilainen vs. harrastelija -ongelman. Ammattilaisuus on tae siitä, että tiedetään miten homma toimii, harrastelija VOI tietää, mutta ei ole mitään takeita siitä, että todella oikeasti tietää. Ammattilaisille kertoo koulutus, työ ja kokemus - mikä kertoo aivan saleen satavarmasti harrastelijoille samat asiat? Ei mikään. Se ei tarkoita, että jokainen harrastelija olisi tietämätön imbesilli, se tarkoittaa sitä, että keskimäärin harrastelija on heikommilla kantimilla kuin ammattilainen. Ei tosiasioista tarvitse tuohtua.

    Minä muuten pukeudun epäekologisesti, käytän merkkiä, jolla on yleisesti ottaen huono maine, ja aika vähät välitän vaatteiden eettisyydestä, tuijotan lähinnä omaa rahapussiani (se minut kirpparillekin lopulta ajoi, ei mikään Hyvä Ihmisyys, vaikka kirpparit ovatkin khuulisti trendi). Teen kaiken tämän rehellisesti ja myönnän sen. Minulle tämä kelpaa. Parannan maailmaa sitten jollakin toisella tavalla.

    Lähtisin luultavasti myös lahjusten toivossa brunssille tai reissuun, opportunisti kun olen, myöhemmin voisin kieriskellä moraalituskissa ja pähkäillä mitä asiasta pitäisi kirjoittaa, vai pitäisikö kirjoittaa mitään. Ehkä kertoisin kaiken ja jättäisin mainitsematta sponsorit ja hähättäisin päälle. Jos joku erityisesti haluaisi sen tiedon sponsoreista, voisin kertoa.

    Pojot loistavasta analyysista Stazzy!

    VastaaPoista
  47. Kiitos ajatuksella thedystÄ kommnetistasi, Idhren

    VastaaPoista