maanantaina, kesäkuuta 30, 2008

Kierrätyssisustusta ja tuettavia assosiaatiota

(Jeps, ulkoasu on ihan uuden värinen.)

Kirpputorit ovat nyt vissiin suuressa huudossa.
Tosin, en tiedä milloin eivät olisi olleet. Viiskytluvun lipastot ja antiikki tuntuvat menevän kaupaksi, ja tant mieux, säästyypähän luonnonvaroja muuhun kuin ikeakalusteiden tuottamiseen. (Ja ihankuin minulla ei olisi puolet kalustuksesta IKEAsta... Puolustuksekseni kerron, etten ollut vielä löytänyt Emmausta.)

Viime viikkoina netissä surffaillessa on sattunut silmiin pari kierrätyssisustusvinkkiä, ja aion jakaa ne kanssa silläkin uhalla, että vaikutan Tee Se Itse -lehdeltä.

Mites olisi huivi (tai vaikka sukka) -säilö säilykepurkeista? Vaatii tietysti tiskaamista, hieman jotain sopivaa askartelumaalia ja, etenkin, purkinavaajan jolla saa sileät reunat. Ympärille vain kangaspala, ja kaappiin roikkumaan.



Kaapittomille keski-eurooppalaisille, ja niille joita vain muuten on purrut matkakärpänen, suosittelisin reissua antiikkiliikkeisiin etsimään muutamaa vanhaa matkalaukkua. Vilhakkaimmat maalaavat ne uusiksi, laiskemmat ihan vain puhdistavat ja pinoavat johonkin nurkkaan. Paitsi sisustuselementti, niin onhan siinä myös säilytystilaa. Joskaan varmaan ei kannata alimpiin säilöä ihan päivittäin tarvittavia tavaroita...



---

Ja lopuksi meinaan vielä viitata otsikon tahalliseen käännösvirheeseen.

Kemikaalikocktailin Noora kirjoitti taannoin siitä, kuinka paljon googlettaminen kuluttaa energiaa.
Energiankulutuksen uhallakin haluan esitellä Patonkimaassa hengaaville (tai muuten kieltä taitaville) uuden hakukoneen, HooSeekin. Lähteenäänhän tämäkin laite käyttää Googlea tai Yahoota, valinnan mukaan, mutta poikkeuksena on se, että hakujaan tekemällä tukee valitsemiensa yhdistysten toimintaa.
"Chaque recherche génère combien en gros ?
En moyenne, chaque recherche web génère environ 0,2 centime (soit 0,002 euro) qui sont divisés par autant d'associations que vous avez sélectionné.
Donc si vous soutenez 4 associations, il faut faire environ 20 recherches pour que leurs compteurs affichent 0,1 centime."


Kiva idea, ja jopa kohtuullisen toimiva koje. Harmi vain, että yhdistyksiä on kiljoona, niistä on vaikea valita neljä "omaansa". Pitäisi ehkä suuntautua luontoa säästävään suuntaan googlettamistaan kompensoidakseen...


[kuva] ja [kuva]

2 kommenttia:

  1. aaah, mahtavaa! Kiitos tuosta hakukone vinkistä. Alennusmyynneissä juostessani on kyllä iskenyt välillä vähän huono omatunto ympäristön puolesta...

    VastaaPoista
  2. Joo :D
    Mä kanssa tänään viimein. Tunnustettakoon, ettei kovin kestävän kehityksen vaatteita tullut ostettua..
    Artisans du monde:lta voisi kyllä käydä etsimässä pellavahousuja...

    VastaaPoista