perjantaina, syyskuuta 12, 2008

Cherche JF pour colocation

Onks tää ny niitä asioita joissa kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa?

DNA:ssa oli juuri pari päivää sitten juttua siitä, kuinka kaaauhean vaikeaa opiskelijoiden on löytää asuntoa tähän aikaan vuodesta. Kun ei ole tarjolla tai sitten on tarjolla vain kaukana keskustasta ja plaa plaa. Minun kämppikseni etsivät jotakuta tilalleni; ihan ok asunto vaikka parempikuntoisiakin on nähty, lähellä keskustaa ja kampusta, vuokra enemmän kuin kohtuullinen. Ja ei kelpaa.

Mitähän ne asunnottomat opiskelijat oikein kaipaavat?
Tiedänhän minäkin miten kettumaista asunnon etsintä voi olla, mutta jos sen kämpän haluaa vain kuudeksi kuukaudeksi, niin saa olla varma etteivät vuokraisännät suorastaan riemusta kilju... tahi ne kämppikset, jotka joutuvat sen kuuden kuukauden jälkeen taas etsimään jonkun jakamaan vuokran. Täällä kun kimppakämpässä on useimmiten vain yksi vuokrasopimus, kaikki ovat yhdessä vuokravastuussa. Eli kun yksi lähtee, hänenkin osuutensa on maksettava.

Lisäksi, Ranskassa kommuuniasuminen on vieläkin melkoisen uusi juttu, jotain sellaista joka on tullut pinnalle ja lehtien sivuille vasta ihan viime vuosien aikana, kun vuokrahinnat nousevat nousemistaan. Opiskelijat ovat aina asuneet joko asuntolassa tai kotonaan... tai yksiössä jos kykenevät sellaisen maksamaan. Melkoisen moni muuttaa kotoa vasta työelämää aloitellessaan. (Ei nyt pidä kuitenkaan liioitellla, asuvat monet itsellisestikin, mutta kyllä minulla tänäkin vuonna oli useampi luokkakaveri joka ihan kotopedissä nukkui.) Eli asunnon ja elämän jakamisen ihan vieraiden ihmisten kanssa on paljon harvinaisempaa kuin Suomessa. Meillä pohjoisessahan sitä piti olla kulttuuri jossa arvostetaan omaa tilaa ja rauhaa ja niin edes päin.

Mutta, jospa tuohon huoneeseen joku innokas löytyisi. Eihän se suuri ole, mutta siinä on sentään jotain ranskalaisittain hyvin eksoottista: kaksi seinään upotettua vaatekaappia.



[Kuvat: Dimmerswitch, Creative Commons Attribution-Noncommercial-ShareAlike 2.0 Generic -lisenssillä ja Bandita, Creative Commons Attribution-ShareAlike 2.0 Generic -lisenssillä]

Tämänpäeväsiä:

4 kommenttia:

  1. Maria12. syyskuuta 2008 klo 14.45

    Hehe, tulee mieleen jotkut keskustelut (arvaa mistä), joissa on ruodittu juuri tuota kotona asumista vielä parinkymppisenä tai vanhempana ja sitä, miten sitä helposti pidetään lähes säälittävänä. Menee vähän sinne etelään ja länttä kohti, niin eipä se niin harvinaista olekaan. On se jännää ^^

    VastaaPoista
  2. Stazzy12. syyskuuta 2008 klo 15.12

    Ei tosiaankaan. Parikymppiset asuu usein kotona jos opiskelupaikka on samassa kaupungissa. Ja toisaalta, kun ei opintotukea välttämättä tipu, niin milläpä sen asunnon maksaisikaan. (ja vaikka tulisikin, summat on pienempia kuin Suomessa)

    VastaaPoista
  3. nei12. syyskuuta 2008 klo 17.09

    Minä olen parikymppinen ja asun kotona, ja aina toisinaan sitä joku jaksaa ihmetellä. Se on tosiaan Suomessa aika harvinaista, ja tiedän sellaisia, jotka mieluummin sinnittelevät tosi vähäisillä tuloilla omassa kämpässä kuin suostuvat asumaan vanhempien nurkissa :) mutta tosiaan niin kauan kuin ei ole "päätoimista" opiskelupaikkaa, ei ole myöskään opintotukea, ja siinä ei auta vaikka kuinka opiskelisi itsenäisesti kaikki illat. :/

    VastaaPoista
  4. Stazzy15. syyskuuta 2008 klo 10.27

    Opintotuettoman on tosiaan nykytilanteessa melko vaikea lähteä mihinkään.. ellei sitten kykene tekemään reippaasti töitä.

    VastaaPoista

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)