Kosteita pahvilaatikoita

Eräs ranskalaissuomalainen pariskunta valitsi loistavan päivän muutto-operaatiolleen:


Mmmikä pluie faible? Ei se kyllä ollut heikkoa sadetta nähnytkään.
Koko päivän satoi. Ja satoi. Ja satoi.
Tuntematon bloggari oli aivan varma sairastuvansa keuhkotautiin kantaessaan laatikoita ensin kolmannesta kerroksesta alas ja sitten kolmanteen kerrokseen ylös.

Hermoromahduksen vaara oli välitön viimeistään kahdeksan maissa illalla (yhä vielä satoi), kun autossa (joka blokkasi koko puoli metriä leveän kadun) oli enää sänky. Minun kahden hengen runkopatjasänkyni. Alakerrassa kävi ilmi, että sänky ei millään ilveellä nouse rappuja pitkin, mutkaisten rappujen leveys on hädintuskin metrin. Ikkunasta oli ihan turha miettiä nostavansa, sillä rautakaide peittää puolet ikkunatilasta (ja aina vaan satoi).
Hylkäsimme sängyn suosiolla ala-aulaan

Sunnuntaiaamuna heräsimme kaaoksen keskeltä, makuuhuoneeseen levitetyiltä patjoilta, kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Veimme sängyn Emmaukselle. Käytimme reissun matkailuhyödyksi ja pysähdyimme ihmettelemään Château de Stanislas'ia.

Illasta asunto alkoi jo muistuttaa asuntoa.

Olohuoneessa on kirjahyllyn lisäksi sohva jolla voi istua katselemassa televisiovastaanotinta. Kuvaa siitä ei näy, sillä meillä ei ole antennikaapelia, saati juuri tuon telkkarin ja dvd-soittimen väliin sopivaa härpäkettä.


Keittiön ikkunasta näkyy ylivalottunut kattokasvi.


Viimeistään kadulle katsoessa voi todeta, että enää ei olla hienostokaupunginosassa.


EDIT: Mystillisesti kadonneen kaasusähkömiehen arvoitus ratkesi. Kukaan ei vaivaantunut informoimaan minua siitä tosiasiasta, että kaasumittarit ovat ala-aulassa, asunnossa on vain sähkö- ja vesimittarit.