keskiviikkona, syyskuuta 03, 2008

MusiikilLista

Olen hyvin epämusiikillinen ihminen. Laulan mielelläni, mutta hieman nuotin vasemmalta puolen. En jaksa kuunnella musiikkia kuin hyvin harvoin, ylipäätään ylimääräiset äänet ärsyttävät. Siitä huolimatta joskus on joku laulu joka ihan oikeasti iskee, ja aloinkin tässä iltana eräänä pähkäilemään, millaisen listan saisin tehtyä, jos minun pitäisi valita kolme lempibiisiäni ikinä.
Donc, voilà, kurkistus Stazzyn satunnaisesti käytettävälle levylautaselle Youtube-linkkien muodossa.

Numero kolome.
Midge Ure : Breathe.
Breathe tuli vastaan ekaa kertaa vuosia sitten jollakin saksalaisella musiikkikanavalla (kyllä, Suomessa on näkynyt sellaisiakin). Kadotin biisin pitkäksi ajaksi, ja uudelleentutustuminen oli ilo. Muusta Uren tuotannosta en tiedä tuon taivaallista, 80-luvun tähdet eivät kuulu minun erikoisalaani.


Numero Kaksj.
Angie Stone : Wish I didn't Miss You.
Tää nyt vaan on toimiva, etenkin kertosäe tuo kylmät väreet. Suurempi syy siihen että pidän biisistä niin kovin lienee kuitenkin se mistä se muistuttaa. Eka kesä ajokortillisena, auton kasettimankassa radiosta nauhoitettu Angie Stone, sade ulkona ja Wish I didn't Miss You vähän liian kovaa sisällä. Muistan jopa tuoksun.


Ja se ykkönen.
Shirley Bassey : Killing me Softly (With his Song).
Tätä ei ollut vaikea valita. Ainakin kymmenen vuotta takaperin tapahtunut ensikohtaaminen tämän Killing Me Softlyn version kanssa oli rakkautta ensi kuulemalla. Vaikka sittemmin olenkin hankkinut omistukseeni ison osan Dame Basseyn levytuotannosta, kyseinen biisi pysyy ehdottomana johtotähtenä. Mutta on siellä muutakin hienoa, suosittelen tutustumaan.


Nih. Koska top 3 -listan teko ei ole helppoa, extramaininnan ja hymytyttöpatsaan saavat Jeanne Cherhal (Rondes larmes), Aretha Franklin (I say a little prayer) ja Ultra Bra (Minä suojelen sinua kaikelta)

2 kommenttia:

  1. Minä en pysty määrittelemään sellaisia asioita kuin suosikki joku. Maailma on niin väärällään nautittavaa taidetta, jos kohta mitätöntäkin ja siltä väliltä. Mutta "yllätys, yllätys", musiikkilistasi ykkönen ja kakkonen ovat olleet aina minunkin suosikkeja. Pidän kovasti muistakin valinnoistasi. Sinulla on siis mainio musiikillinen maku...

    VastaaPoista
  2. Jotainhyvää tullut geeneissä :D

    VastaaPoista