tiistaina, syyskuuta 16, 2008

Runkopatja, mikä runkopatja?

Kahdeksankyt kertaa kakssataa! Ei yhdeksänkyt kertaa sataysikyt, vaan kahdeksankyt kertaa kakssataa...

Kulttuurishokki iski taas kerran.
Aiemmassa postauksessa mainitsin, että jouduimme luopumaan sängystä.
Nyt onkin sitten ongelman nimi "uusi sänky".

Kertokaa, oi rakkaat Ranskassa asustelevat lukijani, kuka myisi edullisia runkopatjasänkyjä? On vain sommier à lattes ja sommier ties-mitä-tapissier mutta se sommier à ressorts jopa kahden metrin pituisena ja järkevän levyisenä (80 cm) on mahdoton tehtävä.



Tämä oli oikeastaan ainoa fiksu löytämäni, mutta että muka ostaisin sängyn kokeilematta..?

(Toim.huom; Nojoo, ostinhan minä edellisenkin...)

9 kommenttia:

  1. ARGH, itse olen pohtinut samoja asioita viimeaikoina. Näin niinku yleisluontoisesti googletettuani, perusrunkopatjan hankkiminen Ranskassa tai ainakin siellä idässä näyttää olevan hankalaa. Sekä yllättävän tyyristä. Itse en ole ainakaan vielä löytänyt Anttilan kaltaista markettia, josta löytyis normirunkopatjoja leppoisaan hintaan. Onneksi asun vielä itse Suomessa, joten poikaystävä saa vielä nukkua vanhalla patjallaan määrittelemättömään ajankohtaan saakka.

    VastaaPoista
  2. heh, sepä tosiaan, hankalaa ja kallista. Ikeahan tietty on, mutta kun Nancyssa ei ole semmoistakaan...

    VastaaPoista
  3. no just meinasin ehdottaa ikeaa...!

    En miekään tajua, millä logiikalla ranskisten pitää nukkua 190-senttisillä patjoilla...Mutta Ranskassahan on kaikki toisin! ;)

    VastaaPoista
  4. Onko Nancyssa Conforamaaa? Siellä on ainakin 80x200 patjoja. Hinta muistaakseni jotain satasen pintaan/kpl.

    VastaaPoista
  5. Conforama on vissiinkin (muistaakseni). Olikohan ne ihan runkopatjoja? Mut sieltä vois kanssa käydä katsomassa joo, niiden sivuilla se valikoima jotenkin ihan outo.

    VastaaPoista
  6. Ai niin, ongelmanahan on myös se, että ei oo varsinaisia runkopatjoja vaan pitää ostaa se runko (sommier) ja patja erikseen...Mut toisaalta ihan hyvä systtemi, kun sitten tarttee vaan vaihtaa patja aina kun tarvis on.

    Lykkyä patjan metsästykseen! :)

    VastaaPoista
  7. nii-in, noh se just...
    Siis on olemassa myös sommier à ressorts, joka on aika lähelle runkopatjaa, mutta edullisen löytäminen onkin tehtävä sinänsä...

    VastaaPoista
  8. Heheh, Alzheimer vaivaa, en muista lukemaani...:)

    VastaaPoista