Torstai-illan huumaa

Mitä pitää tapahtua kaupungissa, jotta alkoholin myynti ja kaikenlainen julkinen juominen kielletään kokonaiseksi vuorokaudeksi? Myynnistä 350 euron sakot, ja julkijuopottelustakin tuntuva summa tahi jopa putkareissu.

Jalkapalloa.


Noh, ei nyt kuitenkaan ihan mitä tahansa jalkapalloa, vaan Mestareiden liigan ottelu Nancy – Feyenoord. Kyseinen F. tulee jostakin päin Matalia Maita, mikä lie Hollannin liigan mestari. Joka tapauksessa, olivat täällä pelaamassa myös kaksi vuotta takaperin, ja kannustusjoukot aiheuttivat sellaisen tuhon kaupungilla, että tällä kertaa monsieur le préfet päätti ottaa ja kieltää kaikenlaisen alkoholin vähittäismyynnin. Torstaista aamukymmenestä perjantaihin aamuviiteen.

Liikkeelle laitettiin myös tuhatkunta poliisi-ihmistä.

En ole muuten ihan hetkeen nähnyt yhtä hiljaista torstai-iltaa tässä opiskelijapitoisessa kaupungissa. Puolet puarhuoneista piti ovensa tiukasti kiinni, ja lopuissakin näkyi vain muutama hassu ruokailija.

Emme menneet katsomaan ottelua, vaikka stadion ikkunastamme näkyykin.
Sen sijaan meinasimme olla hurjia ja lainsuojattomia, korkata ne kaksi jääkaapista löytyvää olutta, ja mennä nauttimaan mallasjuomaa ulkorapulle. Nollaa hipova iltalämpötila esti kuitenkin aikeemme.

Joimme terästämätöntä teetä, kokosimme sängyn, ja nyt makuuhuone näyttää viimeinkin enemmän makuuhuoneelta kuin leiripaikalta.

Kuva : Riley Lassner, tällä lisenssillä

Pari sanaa tyhmälaatikosta

Televisio on ihmeellinen vekotin : ilman tulee mainiosti toimeen, mutta annas olla jos semmoinen toimiva nököttää nurkassa, niin johan tulee katseltua. Strasbourgissa telkkaristani, antennipistokkeen puutteessa, näkyi yksi kanava ja sekin virittelyn jälkeen. Sanomattakin selvää, ettei paljoa tullut laitetta käynnisteltyä. Nykyisessä kämpässä on jopa telkkaripistoke, joten tyhmälaatikko näyttää viisi ja puoli kanavaa. (Puolikas on Canal+, jossa suurin osa katseltavasta ohjelmasta on piiloon koodattua.)

Mutta kohta…
(Kohta = sitten kun Neuf-télécom-nykyään-SFR saa linjansa toimimaan. Viimeisin hotlinen vastaus oli ”älkää huoliko, kyllä teille joskus soitetaan”. Hiphurraah.)
...kohta sitä vasta taivas aukeneekin. Televisiosta pitäisi paketin mukaan näkyä ties kuinka monta kymmentä kanavaa.

Onkohan niillä jotain katseltavaakin? Lampaita laskettaviksi?

Taivaan aukeamista ja satavia lampaita odotellessa pari sanaa patonginpurijoiden ohjelmatarjonnasta:
Tokihan täällä näytetään niitä samoja amerikkalaissarjoja kuin Suomessakin, eikä kenellekään tule uutisena, että kaikki on dubattua. Dubbaukseenkin tottuu, mutta taannoin katselin elokuvan, jonka vuorosanat tunnen melkein ulkoa, ja olin kieltämättä hieman katkera, kun yhtäkkiä setä sanookin ihan väärin...
Tietyt ohjelmat sitäpaitsi jätän suosiolla väliin dubattuina: oikeasti, kuka voi katsoa Simpsoneita ranskaksi???

Uutislähetykset kestävät vähintään puolitoista tuntia, ne tulevat yhtä aikaa neljältä kanavalta ja paikallisuutisilla on vahva asema. Onhan se toki oikein söpöä kuulla peräjälkeen Sarkozyn Senegalinmatkasta ja paikallisen kurpitsanviljelijän ongelmista.
Pistää asioita tärkeysjärjestykseen. (?)
Parasta uutisantia on kuitenkin Canal+:n Grand Journal, joka ei edes oikeastaan ole mikään uutisohjelma, vaan ennemminkin satiiripohjalta tehty päivittäiskatsaus. Isoinuutisten ohessa seikkailevat myös Guinol:t, eli ”uutislähetys” hieman suomalaisten Itse valtiaiden tapaan. Täällä vain lyövät välillä niin terävällä pilkkakirveellä että oikein hirvittää. Poliitikot ovat tunnetusti masokistista sakkia, mutta ääriryhmään kuuluvat ne, jotka uskaltautuvat Grand Journalin vieraiksi: ainakin Rama Yadella oli paikoitellen hymy meleko tiukassa iltana taannoisena...

Ranskassa tykätään myös mystisistä tietotaitokilpailuista: osa on sellaisia, joiden säännöt eivät
aukene tyhmälle suomalaiskatsojalle vielä kolmannetoistakaan ihmettelykerralla (pyyy-raaaa-mide). Kesällä lajityyppiä edustaa vääjämättä France 3:n Intervilles, joka aikoinaan jätti minuun pysyvat traumat. Huumoripitoisen kilpailuohjelman konsepti on niin karmea, ettei sitä pysty edes kunnolla kuvailemaan. Sanottakoon vain, että se sisältää kaksi kilpailevaa kaupunkia, hiekkarannan, huonoja vitsejä ja härkiä. Jos joku haluaa tietää lisää, France kolmosen intterwepsivut kertonevat. Minä en kärsi.

Parhaiten ranskalaista televisiota kuitenkin kuvannee amerikkalaisen kirjailijan T. Stengerin*
kommentti "Mais Dieu que votre télévision est bavarde" (Herranjesta miten televisionne on suulas). Lauantai-iltana parhaaseen katseluaikaan ei ole harvinaista joutua ihmettelemään jonkun juontajakuuluisuuden johtamaa keskusteluohjelmaa, jossa puhutaan tuntikaupalla, useimmin neljä henkeä samaan aikaan. Välillä joku vieraista käy laulamassa biisin uusimmalta albumiltaan, ja sitten jatketaan puhumista. Suomalaiskatselijalle kyseinen ohjelmatyyppi käy mainiosta kielitaidon mittarista:
Jos ymmärrät kaiken siinä vaiheessa kun lauma (puoli)julkkisia puhuu toistensa suuhun, osaat ranskaa.

Keskusteluohjelmien kesto muuten kuvastaa loistavasti ranskalaisia: synteettinen vastaus on häpeä. Argumentti tulee vasta taivaanrantoja maalailevan johdatuksen jälkeen. Ottakaa mukava asento, kyllä se joskus asiaan pääsee…

Näin tässä analogisessa maassa.



* T. Stenger: Sacrés Francais!

Minulla ei ole ikinä ollut verenpaine koholla... paitsi viimeviikkoisella työterveyskäynnillä

Niin, arvatkaa huviksenne, onko meillä kotona nettiä?
Ei?

Homma on tosiaan kuin lottoamista, linja ei vain jostain syystä toimi. Ei tietoa onko vika historiallisessa operaattorissa vai Ysi-telecomissa itsessään. Meinasivat kuitenkin lähettää puhelinputkimiehen paikalle. Paitsi, että kyseinen puhelinputkimies ei ole soittanut tapaamista vaatiakseen (kuten luvattiin), ja kun Ysin puhelinpalveluun soittaa, kaikki asiakaspalvelijamme ovat tällä hetkellä varattuja, olkaa hyvä ja soittakaa myöhemmin uudelleen.

Otsasuoni hätää kärsimässä.

Kävin myös päivänä taannoisena sanomassa alakerran naapurille melko tiukkaan sävyyn, jotta "rajansa kaikella". Ei, emme elä luostarissa hiljaisuuslupauksen tehneinä, mutta jos minä sekä kuulen että tunnen alakerran musiikkivehkeen bassot kotonani, lattioita ja seiniä pitkin, niin volyymia on himpun verran liikaa. Kolme kilttiä huomautusta asiasta ei auttanut, neljännellä kerralla olin tosiaan lähellä sanoa pahasti.

Puhutaanko myös mahahaavasta?

Meidän pitää tehdä sopimus lämmityskattilan vuosittaisesta tarkastuksesta, vuokranantajan vaatimuksesta. Aikamme jahkailtuamme soitimme lämmitysihmiselle, joka lupasi tulla "ensi maanantaina kello 19". Paitsi että ei tullut. Liekö kuollut vai unohtanut, ei tietoa. Pitäisi ottaa yhteyttä johonkuhun toiseen.

Mutta muuten menee hyvin.

Kerrankin Pariisissa ei satanut

TGV on melkoisen nopea.
Nancy on käytännössä Pariisin esikaupunkialuetta: puolitoista tuntia Pariisin keskustaan. Maailman mittasuhteet menevät vallan uusiksi.

Pariisissa käyminen aiheuttaa joka kerta vallan jakomielisiä tunteita. Toisaalta kaupungin huomaa pian aivan liian suureksi. Joka paikkaan liikkuminen kestää, kaikkialla on tungosta ja ihmisiä ja ahdistusta ja turisteja ja niiiiin paljon kaikkea. En ikinä voisi asua.

Mutta toisaalta…
Välillä pienten hetkien ajan käy mielessä, että sittenkin. Siellä olisi niiiiin paljon kaikkea, ja jos asuisi vain pari-kolme hassua kuukautta, ehtisi jo nähdä vaikka mitä, ja sen ajanhan asuisi vaikka jossain 13 neliön luukussa. Kunhan ei tarvisisi esikaupungeista kulkea.

Kukahan tarjoaisi kolmen kuukauden duunin työsuhdeasunnolla?

Tämänkertainen pikkuviikonloppu sisälsi paitsi eettistä muotia (josta lisää Tavan puolella), myös Maurelitaa, Kotia ja Art Deco –museota.
Oli muuten kiva päästä viimeinkin treffaamaan pariisilais"kollegoja"! Maurelitan blogista voi ihmetellä pizzalounaan kuvia.

Musée Art Décossa on muuten vielä kuun loppuun saakka 100% Finlande à l’affiche, eli näytillä suomalaisia mainosjulisteita ajalta ennen sotia aina viime Vuoden Huippuihin asti.

Noin niinkuin pysyvämpi näyttely sisältää kaiken sortin kalustusta, keskiajalta nykyparakkeihin. Art Nouveau –osastolla pääsivät eturiviin école de Nancyn taidonnäytteet.


Museosta (joka sijaitsee Louvren siivessä) on komia näkymä kaupungin yli. Ikkunat vain ovat pirun likaiset :


Pienet eläimet pääsivät poseeraamaan. Huomatkaa joukon uusivanha tulokas, joka avopariutumisen myötä löysi Hemmingin ja Poron seuraan. Perheenkasvu saa jäädä toistaiseksi tähän, jo Petit-Jean on vähän hankala kuljettaa mukana…

Maaseutua, maaseutua

Niin, että juuri kun pääsin kiroamasta pyöräväylättömyyttä, töihin polkiessa on lähes koko matka pyöräväylää, kuin ihmeen kaupalla. Se ilahduttaa siinä vaiheessa kun tietää, että matkaa on siltikin suuntaansa nelisenkymmentä minuuttia.

Tätä ilmeisesti kutsutaan hyötyliikunnaksi?

En aio kuitenkaan poljeskella koko kahta kuukautta, eiköhän sitä joku kepoisempikin kulkuväline löytyne pellon reunaan pääsemiseksi.

Ranska nähdään helposti kaupunkiensa kautta: Ranska on siis yhtä kuin sekoitus Pariisia, Cannesia ja Strasbourgia. Tosiasiassa maa on kuitenkin varsin maaseutu- ja pikkukylävoittoinen. Iso kansanosa elää viljelyksillään tai eläinlaumojensa avituksella, viiniä tietenkään väheksymättä. Vaikea sanoa, kumpi on sitä aidompaa Ranskaa. Joka tapauksessa, ihmiset ovat tottuneet asumaan 700 asukkaan kylissä ja istumaan junassa kolme varttia joka aamu töihin/ kouluun selvitäkseen. Suomalaisten kaupunkien kasvatille tilanne oli ensialkuun outo: "Mitä, sinä siis asut kotonasi, ja ajelet joka aamu ensin vartin verran asemalle ja sitten istut 30 minuuttia junassa päästäksesi luennolle? Eikö se ole vähän kaukana?" Mutta ei, ei se tuntunut ihmisiä häiritsevän.

Kaupungista poispäin lähdettäessä maaseutu hyökkää silmille hyvinkin pian. Lehmikarjat ja lammaslaumat seuraavat toisiaan peltoaukeiden ja viininviljelysten lomassa. Veikkaan, että ne ovat vähitellen asettumassa asemiin vallankumousta varten.

Työmatkallani näyttää tältä:

Keltaisia pyöräilijöitä

On yllättävän vaikeaa päivittää blogia kun kaikki kallisarvoinen aika netissä (silloin kun werkkoon yhdistetyn tietokoneen ääreen pääsee) menee tärkeämpien asioiden parissa.

Lisäksi minua vaivaa kulttuurishokki!
Olen selkeästikin siirtynyt poies patonginpurijoiden Pohjanmaalta, täällä on mäkiä! Se tekee pyöräilystä hieman rassaavampaa. Lisäksi pyöräilyinfrastruktuurit ovat... noh, kehnoja. Kaupunki yrittää edistää ekologista liikkuvuutta, mm. tiputtamalla ydinkeskustan ajonopeudet kolmeenkymppiin ja nyt ihan viimeiseksi lanseeraamalla VélOstan'lib:in. Kyseessä on siis Pariisin Vélib'in tyyliin "automaateista" vuokrattavia polkupyöriä.

Kaikki nämä kuitenkin tuntuvat varsin pseudoparannuksilta, kun katuja ei ole mitoitettu millään tasolla kuin autoille ja jalankulkijoille. Pyöräväyliä on olemattoman vähän, ja lisäksi ne on ripoteltu outoihin paikkoihin. Vai millä logiikalla keskustasta päin tultaessa pyöräväylä loppuu 500 metriä ennen kaupungin suurinta kampusta??

Asiasta hieman kukkaruukkuun, samassa aiheessa pysyen. Tavan puolelle postasin joskus tämän:


Lain mukaan Ranskassa liikkuvista autoista pitää löytyä keltainen liivi sisätiloista ja varoituskolmio takakontista. Oikeastaan niin on pitänyt olla jo kesäkuusta lähtein, mutta kaupat eivät olleet valmistautuneet lakiehdotukseen, ja liivit loppuivat. Nyt ha(r/n)inta-aika kuitenkin päättyy, ja poliisit saavat ruveta jaeskelemaan sakkoja huolimattomille.

Eilen opin sen vähemmän yleisessä tiedossa olevan faktan, että pyöräilijödenkin kannattaisi moinen Ruma Keltainen hankkia. Samainen laki nimittäin velvoittaa myös taajama-alueiden ulkopuolella pimeän aikaan liikkuvat pyöräiljät pukeutumaan liiviin. Sakkouhka 35 euroa.

Tästähän saattaa tulla ihan muoti-ilmiö.

EDIT: Mut hei! Mulla on töitä! Ok, vain kuudeksi viikoksi, mutta pelastaa jo paljon.

Ranskassa muuttamisen byrokratiasta, osa 2

Kiersimme puoli päivää kaupunkia ottamassa selvää siitä, kuinka 45 neliöön saisi nettiliittymän.

Ja totesimme, että internet-palveluntarjoajien tarjoukset ovat pelkkää huuhaata. Käytännössä on pakko ottaa koko paketti; internet, puhelin ja TV, jos haluaa selvitä siedettävällä summalla. Siitä ilosta maksetaan kolmekymppiä kuussa. Firmat tarjoavat toki myös pelkkää internetiä, noin 15 € kuussa, mutta siihen päälle pitää sitten maksaa Historiallisen Operaattorin* puhelinlinja (16 euroa) ja adsl-modeemin vuokra (noin 5 euroa).
Tehkää yhteenlasku.

Ainoastaan kolmenkympin paketilla palveluntarjoajat ostavat puhelinlinjan Historialliselta Operaattorilta.

Mietimme myös kaapelin kautta toimivaa nettiä. "Iloksemme" ainoa sen sortin operaattori vaatii vähintään vuoden sitoutumista, ja lisäksi kanaalin tällä puolen ei vielä toimi moinen systeemi. Ei, vaikka asumme noin 400 metrin päässä Numéricablen putiikista.

Kävelimme siis pääkadulla sijaitsevaan pienenpieneen putiikkiin, jossa lyhyttukkainen naisihminen myi Neuf télécomin nettiliittymiä. Nainen lähetti meidät ensisuoraan avaamaan puhelinlinjaa, ja istuksimme puoli tuntia Historiallisen Operaattorin liikkeessä odottamassa, josko joku vaikka haluaisi meille moisen tehdä. Historiallinen Operaattori on nykyään pakotettu avaamaan puhelinlinjan, vaikka useat asiakkaat vallan muualle loikkaavatkin aivan suoriltaan... mutta silti meille yritettiin sitkeästi myydä internetiä. Kilpailu on kovaa, täälläkin.

Linja on siis aktivoitavana. Katsellaan nyt, vielä ehtii mennä monessa paikassa pieleen...

Tavan puolelta voitte käydä toteamassa omin silmin porraskäytävän kapeuden. Ei, se satakuuskytsenttinen runkopatja ei noussut portaita pitkin.



* France Télécom:iin (vrt. Tele) viitataan internet-palveluntarjoajien käyttöehdoissa aina nimikkeellä operateur historique. Ilmeisesti suoraan nimeäminen on kiellettyä, vaikka France Télécom onkin vieläkin ainoa, joka käytännössä pystyy puhelinlinjoja avaamaan.
Vähän kuin puhuisi takapuolesta nimellä "kaksi lihasta joiden päällä istutaan".

Stazzy etsii itseään (rumien verhojen ja nettikatkoksen seasta)

Ompelin verhoja pari iltaa sitten. Olohuoneen verhot.. noh, en ole vielä osannut päättää ovatko ne koomisen kitch vai yksinkertaisesti hirveät. Katsellaan nyt, miltä ne näyttävät ikkunassa.

Tämä postaus on itseasiassa koomaantumisilmoitus. 22, rue Menthe talvehtii hetken tästä illasta lähtien, sillä suuntaan Nancyyn, ja meillä ei vielä ole internetyhteyttä... ja tämän maan tuntien hommassa menee muutama viikko. Älkää nyt kuitenkaan peljästykö ja hyljätkö minua täysin, palajan vielä linjoille!

Tänään on myös viimeinen työharjoittelupäivä, eli pian en ole enää laiska laboratoriotyöläinen. Laiska kyllä, se ei mihinkään muutu. Viikon päästä en ole enää opiskelijakaan, joten mitenkähän sitä oikein oppii uuden sosiaalistatuksensa kantajaksi? Mikä minä olen? Työtön? Vuokratyöläinen? Susjparin naispuoleinen osa? Nancéienne?


Tänä aamuna ulkoviimassa pähkäilin small talkin tarpeellisuutta. Tai siis, joku lienee jollakin tutkimuksella todistanut kohteliaisuushöpöttelun terveellisyyden, mutta tänään suomalaisjuntti epäili moisia tuloksia.

Olin pihalla vaihtamassa pyöräni rengasta, kun eräs naapurisnainen pöhähtää siihen paikalle:
"Bonjour, onko sinulla ongelmia pyöräsi kanssa?"
(Eeeei, kun ihan vain huvikseni tässä riehun...)
"Harmillista, mutta minä en nyt voi auttaa."
(En kyllä olisi tarvinnutkaan tähän soppaan enää enempää käsipareja, mutta kiitos silti siitä, että päätit informoida minua asiasta.)
"Että hyvää päivänjatkoa vaan."

Kohteliasta, mutta niin... turhaa.

---
Palaillaan astialle satunnaisesti, ja viimeistään sitten kun saan tietokoneeni kaapelin jatkeeksi. Siihen saakka etsin itseäni.


EDIT: Aww, sain työkavereilta ehkä parhaan läksiäislahjan ikinä: ompelukoneen! Nyt vaan sitten arvaillaan kuinka selviän tänä iltana hengissä junalla Nancyyn: polkupyörä, rinkka, tietokone, ompelukone, käsilaukku + ruokakassi ja satunnaisia nyssyköitä. Osa taitaa vieläkin jäädä tyhjään huoneeseen (palaan tänne vielä yhdeksi yöksi ensi viikon lopulla.)

EDIT2: Strassin S:lle, joka edellisen kirjoituksen kommenttilaatikossa kyseli sairausvakuutuksesta, annan neuvon. Sama neuvo toki myös muille Ranskaan vaihtareiksi tulleille, jos tätä joku semmoinen lukee. Mene heti suoraan käymään CPAM:lla sen eurooppalaisen sairaanhoitokorttisi (ja passisi ja opiskelijakorttisi ja rib:n ja kaikkien mahdollisten papereiden) kanssa. Pyydät niitä jo rekisteröimään sinut listoilleen, jotta sen kerran kun käyt lääkärissä, homma hoituu nopeammin, koska olet jo saanut "rekisteröintinumeron". Muuten numeron saannissa voi kestää pari-kolme kuukauttakin.

[kuva: Mewzii, Creative Commons Attribution-Noncommercial 2.0 Generic -lisenssillä]

Henkilörekisteri, mikä henkilörekisteri?

Suomessa on eräs asia, jota Ranskassa asuessa kaipaan tasaisin väliajoin.
Keskitetty henkilötietorekisteri, johon esim. osoitetiedot päivittyisivät yhdellä ilmoituksella. Estäisi ikäviä tilanteita, jollaiselta minä näytän nipin napin säästyneen jonkin hyvän haltijan toimesta.


Käväisin ensiavussa eräänä sunnuntai-iltana viime vuoden elokuussa. Sieltä sitten läheteltiin perään poliklinikka- ja laboratoriomaksua ja ties mitä, moneen otteeseen ja ainakin kolmessa eri osassa. Papereiden moninaisuuden takia ilmeisesti unohdin yhden osan maksamatta (eikä asiasta tietenkään huomautettu silloin, kun muita maksoin), ja Hôpitaux universitaires on sitten lähetellyt karhuja perään. Osoitteeseen, jossa en ole asunut enää sitten viime joulukuun.

Homma toimii.

Nyt sitten kävin kyseisellä asunnolla hakemassa aivan muuta, ja kämppikset olivat onneksi säästäneet viimeisimmän kirjeen; sen jossa uhataan huonekalujen (ja ties minkä) ulosotolla, jos en maksa ennen ensi lauantaita. Olin tosiaan autuaasti siinä uskossa, että kaikki oli maksettu, mutta nähtävästi siellä pitää vielä huomenissa pistäytyä.

Mietin vain pienessä mielessäni, että mitenkähän se huissier olisi aikonut minut (ja huonekaluni) tavoittaa, kun osoite tosiaan muuttuu jo toiseen kertaan..?

Isoveli valvoo, mutta täällä saisi joskus valvoa paremminkin.



---

Aiempaan kirjoitukseeni viitaten: Afges on tehnyt Strasbougissa tutkimuksen kolmannen asteen opiskelijoiden elinoloista. Sen mukaan 39% ranskalaisista opiskelijoista asuu vielä kotona, Strasbourgin alueella 23%, mikä tekee kuitenkin noin 12 000 henkeä. Suurin ongelma ovat korkeat vuokrat... Rahanpulan ja yleisen tietämättömyyden takia myös noin 5%:lla opiskelijoista (noin 2600 henkilöä) ei ole minkäänlaista sosiaaliturvaa.

20minutes, joka tutkimuksesta raportoi, jätti kertomatta, ovatko sosiaaliturvattomat opiskelijat ranskalaisia vai kenties ulkomaalaisia...

---

Vielä yksi lisäys: tänään on se päivä, jolloin pitäisi sammuttaa kaikki elektroniset laitteet ja valot kymmeneksi minuutiksi. Ranskaksi asiasta kertoo mm. eco-sapiens tai Tunisian babnet.

Valojen ja aparaattien sammuttaminen tapahtuu Ranskassa klo 21:50 - 22:00. Vaikka jutussa puhutaankin maailmanlaajuisesta operaatiosta, tämän maan ulkopuolella taidetaan elää enemmän Earth Hour -aikaa. Noh, ranskalaiset ovatkin aina halunneet tehdä kaiken toisin.

[Kuvat: Donald Duck's pics, Creative Commons Attribution-Noncommercial-No Derivative Works 2.0 Generic -lisenssillä ja Thomas Hawk, Creative Commons Attribution-Noncommercial 2.0 Generic -lisenssillä]

Runkopatja, mikä runkopatja?

Kahdeksankyt kertaa kakssataa! Ei yhdeksänkyt kertaa sataysikyt, vaan kahdeksankyt kertaa kakssataa...

Kulttuurishokki iski taas kerran.
Aiemmassa postauksessa mainitsin, että jouduimme luopumaan sängystä.
Nyt onkin sitten ongelman nimi "uusi sänky".

Kertokaa, oi rakkaat Ranskassa asustelevat lukijani, kuka myisi edullisia runkopatjasänkyjä? On vain sommier à lattes ja sommier ties-mitä-tapissier mutta se sommier à ressorts jopa kahden metrin pituisena ja järkevän levyisenä (80 cm) on mahdoton tehtävä.



Tämä oli oikeastaan ainoa fiksu löytämäni, mutta että muka ostaisin sängyn kokeilematta..?

(Toim.huom; Nojoo, ostinhan minä edellisenkin...)

Kosteita pahvilaatikoita

Eräs ranskalaissuomalainen pariskunta valitsi loistavan päivän muutto-operaatiolleen:


Mmmikä pluie faible? Ei se kyllä ollut heikkoa sadetta nähnytkään.
Koko päivän satoi. Ja satoi. Ja satoi.
Tuntematon bloggari oli aivan varma sairastuvansa keuhkotautiin kantaessaan laatikoita ensin kolmannesta kerroksesta alas ja sitten kolmanteen kerrokseen ylös.

Hermoromahduksen vaara oli välitön viimeistään kahdeksan maissa illalla (yhä vielä satoi), kun autossa (joka blokkasi koko puoli metriä leveän kadun) oli enää sänky. Minun kahden hengen runkopatjasänkyni. Alakerrassa kävi ilmi, että sänky ei millään ilveellä nouse rappuja pitkin, mutkaisten rappujen leveys on hädintuskin metrin. Ikkunasta oli ihan turha miettiä nostavansa, sillä rautakaide peittää puolet ikkunatilasta (ja aina vaan satoi).
Hylkäsimme sängyn suosiolla ala-aulaan

Sunnuntaiaamuna heräsimme kaaoksen keskeltä, makuuhuoneeseen levitetyiltä patjoilta, kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Veimme sängyn Emmaukselle. Käytimme reissun matkailuhyödyksi ja pysähdyimme ihmettelemään Château de Stanislas'ia.

Illasta asunto alkoi jo muistuttaa asuntoa.

Olohuoneessa on kirjahyllyn lisäksi sohva jolla voi istua katselemassa televisiovastaanotinta. Kuvaa siitä ei näy, sillä meillä ei ole antennikaapelia, saati juuri tuon telkkarin ja dvd-soittimen väliin sopivaa härpäkettä.


Keittiön ikkunasta näkyy ylivalottunut kattokasvi.


Viimeistään kadulle katsoessa voi todeta, että enää ei olla hienostokaupunginosassa.


EDIT: Mystillisesti kadonneen kaasusähkömiehen arvoitus ratkesi. Kukaan ei vaivaantunut informoimaan minua siitä tosiasiasta, että kaasumittarit ovat ala-aulassa, asunnossa on vain sähkö- ja vesimittarit.

Lempeä jaettavana

Lukijoidensa harhauttamiseksi viekas Tuntematon Bloggari on ajastanut tämän postauksen.
Itsehän olen tähän aikaan lauantaina todennäköisesti jossakin päin Koillis-Ranskaa pakettiauton puikoissa.
Tai piällysmiehenä kirjahyllyn siirtäjille.
Tai kantamassa jääkaappia.
Tai hermoromahduksen partaalla.
Tai.. well, you got the idea.

Maurelitalta tipahti tällainen sievä viestintapainen, jossa lukee selkeällä enklannilla, jotta I love your blog. Ha, voiko tuon selkeämpi olla? Kiitän kauniisti, ja laitan eteenpäin uskollisille kommentoijilleni ja muutamalle muulle inspiroijalle. Moni jää vielä poiskin listasta, mutta älkää ahdistuko, sivupalkki kertoo lisää.

Voilà, napatkaa omanne: Karkki, Ginger, Sari, Kettu, Nei, Terkut täältä ja Idhren.

Näh, vaikeaa valita tällaisia, kun Blogilistalla on montakymmentä suosikkia ja muuten luettavinakin ties minkälainen kasa...

Cherche JF pour colocation

Onks tää ny niitä asioita joissa kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa?

DNA:ssa oli juuri pari päivää sitten juttua siitä, kuinka kaaauhean vaikeaa opiskelijoiden on löytää asuntoa tähän aikaan vuodesta. Kun ei ole tarjolla tai sitten on tarjolla vain kaukana keskustasta ja plaa plaa. Minun kämppikseni etsivät jotakuta tilalleni; ihan ok asunto vaikka parempikuntoisiakin on nähty, lähellä keskustaa ja kampusta, vuokra enemmän kuin kohtuullinen. Ja ei kelpaa.

Mitähän ne asunnottomat opiskelijat oikein kaipaavat?
Tiedänhän minäkin miten kettumaista asunnon etsintä voi olla, mutta jos sen kämpän haluaa vain kuudeksi kuukaudeksi, niin saa olla varma etteivät vuokraisännät suorastaan riemusta kilju... tahi ne kämppikset, jotka joutuvat sen kuuden kuukauden jälkeen taas etsimään jonkun jakamaan vuokran. Täällä kun kimppakämpässä on useimmiten vain yksi vuokrasopimus, kaikki ovat yhdessä vuokravastuussa. Eli kun yksi lähtee, hänenkin osuutensa on maksettava.

Lisäksi, Ranskassa kommuuniasuminen on vieläkin melkoisen uusi juttu, jotain sellaista joka on tullut pinnalle ja lehtien sivuille vasta ihan viime vuosien aikana, kun vuokrahinnat nousevat nousemistaan. Opiskelijat ovat aina asuneet joko asuntolassa tai kotonaan... tai yksiössä jos kykenevät sellaisen maksamaan. Melkoisen moni muuttaa kotoa vasta työelämää aloitellessaan. (Ei nyt pidä kuitenkaan liioitellla, asuvat monet itsellisestikin, mutta kyllä minulla tänäkin vuonna oli useampi luokkakaveri joka ihan kotopedissä nukkui.) Eli asunnon ja elämän jakamisen ihan vieraiden ihmisten kanssa on paljon harvinaisempaa kuin Suomessa. Meillä pohjoisessahan sitä piti olla kulttuuri jossa arvostetaan omaa tilaa ja rauhaa ja niin edes päin.

Mutta, jospa tuohon huoneeseen joku innokas löytyisi. Eihän se suuri ole, mutta siinä on sentään jotain ranskalaisittain hyvin eksoottista: kaksi seinään upotettua vaatekaappia.



[Kuvat: Dimmerswitch, Creative Commons Attribution-Noncommercial-ShareAlike 2.0 Generic -lisenssillä ja Bandita, Creative Commons Attribution-ShareAlike 2.0 Generic -lisenssillä]

Veitsenterällä

Uusi banneri jotta vähitellen siirtyilisin henkisesti täältä Melkein Rajalta lännempään.

Tuossa aamulla soitettiin tuntemattomasta numerosta. EDF bonjour, minä olisin tässä teidän alaovella, miten tästä pääsee sisään? Toista soittoa ei ole kuulunut, joten kai siellä sitten oli joku asuntoon päästämässä.
EDIT: Arvakaa vaan, selvisikö se kaasusähkömies alaovelta ylös saakka? Ei. Kuulemma kukaan ei ole käynyt, ja nyt tässä sitten selvitellään, että mitä helevettiä on tapahtunut.

- - -

Tiedättekö, toisinaan tulee niitä hetkiä, joina kristallinkirkkaasti tajuaa, että minun kimppakämppäelämälleni on viimeinkin tultava loppu. Eilen oli niistä yksi.

Minulla on yksi kunnollinen keittiöveitsi. Fiskarsin huipputerä ja minun silmäteräni. Säilytän sitä veitsitelineessä, pesen suoraan käytön jälkeen... olen joskus jopa miettinyt sen viemistä omaan huoneeseeni, ettei kukaan muu koskisi. Kuitenkin, koska Veitsi on saanut jäädä rauhaan, olen antanut sen olla keittiössä.

Eilen tulin töistä, pyörin keittiössä ja yhtäkkiä silmäni nauliintuvat johonkin:
Minun Veitseni on tökätty terä edellä pystyyn ruokailuvälineiden kuivausastiaan muiden sekaan!
Sellaista ei tehdä!
Se on rikos veitsisyyttä vastaan!

Nappasin Veitsen nopealla ranneliikkeellä pois kärsimästä.

Onneksi yksikään kämppis ei osunut keittiöön juuri sillä hetkellä kun Tuntematon Bloggari seisoi siellä hullunkiilto silmissään ja kokoelmansa terävin veitsi kädessään.



[Kuva: Mylor, Creative Commons Attribution-Noncommercial 2.0 Generic -lisenssillä]

Ranskassa muuttamisen byrokratiasta, osa 1

Saako vielä avautua muuttamisesta Ranskasta? Saako?
Jeps, teen sen piakkoin, ensin kommentoin lievää pettymystäni: se liesi ei ollutkaan vaaleanvihreä. Minulla oli hahmotushärö, joka muutti valkoisen, vaaleanvihreässä keittiössä olevan lieden värin.

Muuten asunto on suunnilleen kuten muistinkin. Pieni mutta rempattu, varsin valoisa.. ja, kröhöm, en taida enää asua hienostokaupunginosassa. Keittiön ikkunasta näkyy muuri jonka päällä kasvaa puu ja katu on juuri ja juuri niin leveä, että kun varteen on pysäköity ihmisen parhaita ystäviä (ei niitä karvaisia), ohi mahtuu henkilöautolla.

Niin mutta, päivän "innostuksen" aihe on tänään EDF-GDF.
Hauska kirjainyhdistelmä tulee nimestä Electricité de France - Gaz de France. Eli se pulju, joka suurimpana tarjoaa sähkö- ja kaasupalveluja immeisille. En jaksanut ainakaan vielä lähteä etsimään sen kauempaa, sillä ajattelin, että periaatteessa sopimuksen muuttamisen minun nimiini entiseltä vuokralaiselta pitäisi hoitua puhelinsoitolla.

Niin, periaatteessa.

Homma lähti menemään mutkille siinä vaiheessa, kun la Propriétaire totesi eilen, että "Niin, entinen vuokralainen on tosiaan jo irtisanonut sen kaasusopimuksensa. Teidän pitää tehdä uusi ennen 11. päivää, tai kaasun tulo katkeaa." (Siis lämmin vesi ja hellan toiminta.)

Oookei, mitäpä sitä mainitsemaan asiasta aiemmin. Minäpä kuitenkin reippaana tyttönä valmistaudun kaikin mahdollisin paperein ja jonotushermoin soittamaan tänään ruokatunnilla. Pääsen läpi alle kahdessa minuutissa, kaikki sujuu kuin unelma, toisessa päässä oleva mies artikuloi selvemmin kuin ala-asteen opettaja.

Ja sitten, naps.

"Olisikos teillä mahdollisuutta tulla käymään tänään tai huomenna Nancyn EDF:n toimistolla allekirjoittamassa nämä paperit? Kun jos minä lähetän nämä postissa, ne eivät ole takaisin ennen 11. päivää, ja sitten se kaasu katkotaan. Sitten teidän pitää sopia tapaaminen kaasun uudelleenaktivoimiseksi."

"Noh tuota ei ole, monsieur, en ole Nancyssa."

"Minä sitten laitan nämä postissa, ja paperit palautettuanne sovitte tapaamisen kaasun avaamiseksi."

Öäh? Yhden hemmetin kaasuhanan aktivoimiseksi pitää henkilökohtaisesti saapastella jonkun henkilön X eteen, jotta hän voi sopia napin painamisesta. Ja firma ei edes vaihdu. Mitään oleellista ei muutu. Mutta silti pitäisi itse ja ihan omakohtaisesti ehtiä käymään toimistolla ihmettelemässä uudelleenaktivointipaperia. Hankalia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.

Hieman myöhemmin yksi työkaveri vinkkaisi, että voisin pyytää öödeeäffää faksaamaan sopimuksen tänne labraan, ja niin teinkin. Eli jonotin taas ja muuta kivaa. Nyt paperit ovat allekirjoitettuina valmiina lähtöön. Ratkaistakoon vielä viimeinen ongelma: ketä naapuria uskaltaisi pyytää avaamaan oven, kun kaasusähkömittarinlukija torstaiaamuna ilmaantuu työvelvoitteidensa myötä? (joo, torstaiaamuna, klo 8 ja 11 välillä. Ei mihinkään muuhun aikaan, ei minään muuna päivänä, pas possible, ja ei me voida sanoa tarkkaa aikaa.)


"Ranskassa muuttamisen byrokratiasta, osa 2" ilmestyy ruuduillenne todennäköisesti siinä vaiheessa, kun kokeilemme avata nettiliittymää asuntoon jossa ei ole aktiivista puhelinlinjaa. Tiedättepähän miksi blogi saattaa olla koomassa muutaman päivän viikon.


[kuva: Brad&Sabrina, Creative Commons Attribution 2.0 Generic -lisenssillä.]